Kuinka afgaanien auttamisesta tuli sydämen asia

Kuten eilen mainitsin, niin olen soluttautunut muutamiin turvapaikka-aktivistien hyväntekeväisyysryhmiin, joissa autetaan Afganistanista tulleita sotaa, vainoa ja kidutusta pakenevia miehiä. Tänään pääsin paikan päälle katsomaan mitä tapahtuu. Tässäpä kooste.

Tukholmassa on useita Facebookin turvapaikka-aktivistien ryhmiä, joissa ihmiset haluavat auttaa nyt maahan tulleita afgaaneja. Jotkut näistä ryhmistä ovat salaisia siten, että ryhmä näkyy kyllä Facebookissa, mutta siellä jaettava sisältö ei ole julkista.

Kaikissa näissä ryhmissä on useita tuhansia jäseniä, joka on iso määrä, kun ottaa huomioon sen, että ne ovat ns. kaupunginosaryhmiä. Monet jäsenet ovat entuudestaan tuttuja jo vuodelta 2015, jolloin seurasin Tukholmassa Malmöstä junissa tulevia tulijoita, jotka matkustivat edelleen Tukholmasta Luleåån ja sieltä busseilla Haaparantaan ja rajan yli Suomen Tornioon. Nämä samat aktivistit pyörittivät T-centralissa tuolloin 2015 Tukholmassa monenlaista puuhapiiriä, joissa näitä ”turvapaikanhakijoita” autettiin eri tavoin.

Tukholman kaupunki on nyt lähes nolla-ajassa hankkinut kaikille tulijoille asunnon. Ongelma on vain se, että asunnot ovat tyhjiä. Niihin tarvitaan huonekaluja, mattoja, astioita ja sen sellaista. Mitä sitä nyt ihminen tarvitsee asunnossa.

Tässä astuvat turvapaikka-aktivistit kuvaan. Muutamassa päivässä aktivistit ovat keränneet kasaan valtavat määrät huonekaluja, astioita ja vaatteita. Kyse ei ole mistään yksittäisistä sohvista tai lautasista, vaan esimerkiksi Brommassa ja Spångassa on kerätty satoja huonekaluja, joita annetaan afgaaneille käyttöön tyhjiin asuntoihin. Ihmiset ovat kiikuttaneet peräkärrykaupalla tavaraa.

Nyt on sellainen homma, että tulijoiden määrä on pienempi kuin halukkaiden auttajien määrä. Näissä Facebookin auttamisryhmissä asiaa on koordinoitu siten, että henkilö, joka haluaa auttaa, niin hänelle annetaan vuoronumero ja kellon aika, jolloin henkilö voi käydä auttamassa. Ajat on jaettu tarkasti ja jokainen auttaja voi auttaa esimerkiksi puoli tuntia. Kun aika on täysi, niin seuraava auttaja saapuu ja vapauttaa edellisen auttajan. Jokainen halukas saa auttaa, mutta kukin vuorollaan.

Vapaaehtoistöitä on monenlaisia. Lahjoitetut tavarat pitää lajitella ja ne pitää jakaa niitä tarvitseville. Potkupallopeli-iltamiin pitää saada hiillosmakkaraa ja teetä.Tulijoita pitää opastaa joogan saloihin ja salikortteja on kyselty. Naiset ovat järjestäneet tulijoille mukavia grillihetkiä. Halal -kanaa on grillattu ja ollaan tutustuttu puolin ja toisin. Perunasalaattia ollaan syöty posket lommolla. Monikulttuurisuus voi olla parhaimmillaan antoisaa.

Ilmoittauduin tienkin tällaiseksi vapaaehtoiseksi auttajaksi ja sain tänään kunnian ottaa osaa yhteen auttamisoperaatioon kahden ruotsalaisen miehen ja yhden afrikaanon mukana. Tämä nelikon tehtävänä oli kuljettaa yhteen asuntoon peräkärryllinen huonekaluja ja pari laatikollista astioita.

Tavarat lastattiin kyytiin varastolta Spåpngassa, josta ne vietiin muutaman kilometrin päähän yhteen tyhjään asuntoon. Asunnon oli saanut afgaanimies ja tämä vaimo. Kun pääsimme perille, niin vaimo häipyi piiloksiin, enkä nähnyt häntä kuin vilaukselta. Mies ei ollut varmasti mikään tulkki, eikä ole ikinä työskennellyt missään sellaisessa hommassa, että hänellä olisi yhteyksiä Ruotsiin. Mies nimittäin ei osannut sanaakaan ruotsia eikä englantia. Yritin kysellä, että mikä sidos hänellä on Ruotsiin, että on saanut tulla maahan, mutta tähän ei saanut mitään vastausta, koska meillä ei ollut mitään yhteistä kieltä.

Kannoimme tavarat sisälle ja loppuvaiheessa paikalle tuli toinen afgaanimies, joka osasi ruotsia. Hän tulkkasi sen verran, että asunnossa majaileva pariskunta oli jostakin Kabulin lähistöltä kotoisin.

Kun auttaminen oli ohi, ajelimme takaisin varastolle ja juopaisimme kahvit. Sen saimme palkaksi + tietenkin hyvän mielen auttamisesta. Varastolla pyöri paljon afgaanimiehiä, mutta yhtään afgaaninaista en nähnyt. Lapsiakaan ei näkynyt missään.

Tulijat ovat tälläkin kertaa pelkkiä miehiä, joitakin yksittäisiä naisia ja lapsia voi olla mukana, mutta miehiä. Miehiä, miehiä ja miehiä. Mistään mitään tietämättömiä miehiä, jotka eivät satavarmasti ole mitään tulkkeja eikä lähetystötyöntekijöitä.

Vuoden 2015 jälkeen tulijoita autettiin yhteiskuntaan juoksemalla. Syntyi ilmiö nimeltä ”inlöparna”. Suomeksi ”sisäänjuoksija”, eli tarkoittaa jotain sellaista, että kun tulijoiden kanssa käydään tarpeeksi kovasti lenkillä, niin he ikään kuin integroituvat Ruotsiin juoksemalla. Juoksevat sisään yhteiskuntaan.

Nyt ollaan laitettu pikkuisen paremmaksi. Naiset ovat vuokranneet ihanan purjeveneen, jonka avulla tulijoita integroidaan yhteiskuntaan purjehtimalla. Ilmiötä kutsutaan nimellä ”integratsegling”, eli integraatiopurjehdus.

Suomalaisena voi olla ylpeä auttamisesta. Nimittäin muutamat pääpuuhapetterit, tai tässä tapauksessa puuhapauliinat, ovat suomalaisia. Mikä elämässä onkaan niin hyvää kuin auttaminen? Saa niitä mukavia purjehdushetkiä ja oppii keittämään ilmavaa riisiä.