Valko-Venäjä ohjaa pakolaisia nyt Puolan suuntaan

Länsi-Eurooppa näyttää unohtaneen kokonaan mitä tapahtuu Valko-Venäjän rajalla Liettuaan ja Latviaan sekä sen, että painopiste on muuttunut nyt Puolan rajalle.

Puolaan on viimeisten viikkojen aikana ollut tunkua. Puolan rajavartiosto ilmoittaa, että se on viimeisten parin päivän aikana estänyt yli 2 000 laittoman maahantunkeutujan yritykset päästä Valko-Venäjältä Puolaan. Puola on julistanut ”kansallisen hätätilan”, jollainen on ollut viimeksi 50-luvulla kun epäiltiin Neuvostoliiton yrittävän miehittää maata.

Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin mukaan kyse on hybridisodasta. Valko-Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita ”ihmisaseina”, mutta Puola ei tule päästämään maahansa yhtään ainoaa ”ihmisohjusta”.

– Valko-Venäjä toimii systemaattisesti siten, että se lupaa Turkissa oleville kolmansista maille tulleille tulijoille reitin Eurooppaan ja kuskaa siirtolaisia maamme rajalle. Valko-Venäjä maksaa tulijoille satoja dollareita, kuskaa heidät Puolan tai Baltian maiden rajoille ja sen jälkeen aseella uhaten käskyttävät tulijoita rajan yli, pääministeri Morawieck sanoo.

Puolan mukaan tilanne alkaa pahenemaan nyt, kun Afganistanin tilanne on kiristynyt ja tuhannet afgaanit kuvittelevat virheellisesti Valko-Venäjän lupausten takia pääsevänsä kävelemään Puolan läpi Saksaan ja Eurooppaan. Puolan puolustusvoimien ylijohtaja on sanonut, että armeija ei aio päästää yhtään ainoaa ketään Valko-Venäjältä Puolaan ilman asianmukaista lupaa. Puolan sotavoimat ovatkin komennettu täyteen valmiuteen Valko-Venäjä vastaiselle rajalle.

Puolan rajalla on tällä hetkellä ainakin kaksi tiukkaa tilannetta. Valko-Venäjä on käskyttänyt kahdessa eri paikassa afgaaneja rajan yli Puolaan, kun taas puolalaiset sotilaat ovat jopa ampuneet varoituslaukauksia etenemisen estämiseksi. Valko-venäläiset sotilaat taas tekevät samaa, eli eivät anna tulijoiden palata takaisin Valko-Venäjän puolelle. Afgaanit ovat jääneet sadan metrin kaistaleelle, josta eivät voi edetä mihinkään suuntaan. Ainakin toisessa paikassa on noin 30-50 ihmistä.

Puolalaiset sotilaat ovat kieltäytyneet antamasta mitään esimerkiksi ruoka-apua, mutta ovat sen verran antaneet periksi, että paikallisen pikkukylän asukkaat ovat saaneet heittää rajavyöhykkeelle vettä ja perunoita. Myös Valko-Venäjän puolelta paikalliset asukkaat ovat saaneet toimittaa jumissa oleville ihmisille lanttua.

Puolalaisten medioiden mukaan koko homman taustalla on Venäjä, joka itsessään käyttää Valko-Venäjää hyväkseen. Yleisesti Valko-Venäjän toimien taustalla kerrotaan olevan ”kiukku”, kun länsi puuttui Valko-Venäjän presidentin vaalien oikeellisuuteen ja Puola sekä Liettua kritisoivat vaalea tekaistuiksi. Puolan mukaan Valko-Venäjällä ei kuitenkaan ole sellaista kapasiteettia, kuin missä mittapuussa tulijoita tuodaan rajalle, joten epäillään, että kaiken takana on Venäjä.

Visegrad-maat, eli Puola, Slovakia, Tsekki ja Unkari epäilevät, että Venäjä yrittää loppupelissä käyttää Ukrainaa hyväkseen ja ohjata siirtolaistulvan sinne, jotta se voisi miehittää jonkun tekosyyn nojalla loputkin Ukrainasta. Näin Venäjän hallussa olisi iso osa Itä-Eurooppaa.

42 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
juhaII
juhaII
16.9.2021 22:45

Kyllä EU:n kannatti vittuilla Lukašenkalle.

Nyt umpikyvytön ”pussauskoppi” idiootteja täynnä oleva Bryssel raapii itseään kuin ”kirppusirkus” olisi päässyt purkista!

Sädetys ja paisto
Sädetys ja paisto
17.9.2021 16:35
Vastaa...  juhaII

Valkovenäjä pitäsi nukettaa unionin toimesta.

Moonman
Moonman
16.9.2021 12:10

”Puolan sotavoimat ovatkin komennettu täyteen valmiuteen Valko-Venäjän vastaiselle rajalle.” -Suomessa sotavoimat olisi komennettu täyteen laukunkantovalmiuteen.
Luojan kiitos ettei tuo vyöry tapahdu suomen rajalla. Toivottavasti tilanteesta otetaan mahdollisimman paljon videoita, missä tunkeutujat järsivät raakaa perunaa ojanpenkalla natolanka-aitojen välissä, eikä mailla halmeilla näy vaaleita tyttöjä ahdisteltavaksi. Puola tekee kaiken oikein, mistä meille tällaiset päättäjät!?

Suomessa on tilaa
Suomessa on tilaa
16.9.2021 09:55

Suomi ei tule ihan hetkeen liittymään natoon koska heti jos siitä aletaan puhua täällä liian vakavaan sävyyn on itärajalla tuhansia lähi-idän ”ihmisohjuksia” valmiina läpsyttelemään rajan yli. Kyllä venäjällä ollaan tarkasti perillä suomen yltiöhumanistisesta turvapaikkapolitiikasta ja täällä armeija lähetettäisiin rajalle vain avustustehtäviin. Ja pisteenä iin päälle korona päätöksenteko teki venäjälle selväksi miten hidas ja avuton suomalainen järjestelmä on toimimaan kriisitilanteissa.

Suomessa on tilaa
Suomessa on tilaa
16.9.2021 10:06
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ai natoon vai ei natoon?

Rullattu
Rullattu
16.9.2021 09:45

Olin jo kirjoittamassa että venukit on ohjaimissa mutta ei tarvinnut, kyllä on puola kartalla mikä maa eurooppaa tuhoaa.
Vastahan neukut alkoi sotaharjoitukset valko-venäjän kanssa, onhan tuolla muitakin mutta pääsääntöisesti neukut on lillituttimaan vierellä yhteistuumin.

Entinen kommunisti
Entinen kommunisti
16.9.2021 10:38
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Venäjällä ei hintit ja muut sateenkaariväki kukkoile. Eurooppa on jo menetetty -pers’läpi koko paikka. Venäjä hoiti myös mallikkaasti Tsetsenian islamistit – eipä räjähtele pommit siellä enää. Groznyikin on pistetty kuntoon islamistihihhuleiden jäljiltä.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.9.2021 10:42
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Mikä helvetin ”neukku” missä? Eikö tuosta lastenkielestä ole vieläkään päästy eroon, vaikka Ihannevaltio hajosi 30 vuotta sitten?

Vai eikö täällä tiedetä, mitä se ”neukku” tarkoittaa?

Anonyym
Anonyym
16.9.2021 10:57
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kyllä se on se sama ikiaikainen tsaarien, keisarien ja aatelisten Venäjä yhä vielläkin. Siinä nyt oli vaan Neukkula katteena 70 vuotta. Vaikka saahan tuota Neukuksikin sanoa, muuttihan se siellä eurooppalaisten ja mekäläisten elämään, muslimit omissa maissaan sitten palasivat esivenäläisen aikaan heti kun voivat. Ja Tsetsenia on jo irtaantunut Venäjän käskyvallasta aikoja sitten, ei siellä paljoa Kremlin määräyksiä kuunnella. Heimopäälliköt jyllää.

T
T
16.9.2021 12:16
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Talousjärjestelmä on muuttunut kommunistisesta kapitalistiseen. Eli taloudessa 100% muutos. Tästä huolimatta Venäjä on edelleen uhka.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.9.2021 12:16
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Venäjä se on koko ajan ollut Kiovan Rusista alkaen, se sama Imperialistinen Roistovaltio Ryssä,

Onko jo unohdettu?
Onko jo unohdettu?
16.9.2021 11:33
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Suomalaiset monet ovat umpityhmiä, siitä se johtuu. Kylläpä pääsisi iso poru ja kakat housuun jos Suomesta tulisi Venäjän alusmaa.

T
T
16.9.2021 12:14
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Vaikka Venäjä on vihollinen, ei tarkoita etteikö sieltä voisi oppia jotain. Sama tulee muslimeihin, meidän tulisi miettiä mitkä asiat tekevät heistä menestyviä ja kopioida niitä arvoja.
Aiemmin Suomella oli vihollisena korruptoitunut kommunistinen valtio, nyt Suomella on vihollisena korruptoitunut kansallismielinen valtio. Venäjällä on 90% asioista huonosti ja 10% hyvin. Miksi emme ottaisi mallia niistä asioista mitkä Venäjällä on hyvin? Vastasiko tämä siihen miksi olet ihmetellyt ”Venäjän ihailua” ?

T
T
16.9.2021 12:27
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Niin, Venäjä on enimmäkseen huono maa. Joitain asioita siellä kuitenkin tehdään oikein. Esimerkiksi kun eräässä yökerhossa ”turvapaikanhakijat” olivat ahdistelleet paikallisia naisia, venäläiset miehet näyttivät heille hyvin kovaotteisesti kaapin paikan.

T
T
16.9.2021 12:34
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Olet ihan oikeassa siinä että Suomessa on aivan aitoja ryssän kätyreitä, ”viides kolonna” En pidä itsekään heistä. Mutta sitten on myös x % kansallismielisiä, jotka ovat huomanneet että Venäjällä tehdään joitain(harvoja) asioita oikein.

Rullattu
Rullattu
16.9.2021 20:38
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Nimenomaan.
Saa oikein nauraa kun monet väittää että eipä ole muslimeista haittaa venäjällä, jaa.. maassa on enemmän moskeijoita kun missään muslimi maassakaan.
Neukku jopa tuhosi suomen jo -70 luvulla tunkemalla tähän maahan ensimmäiset somalit, tuo oli samaa sontaa mitä neukku nyt tekee, ei ole muuttunut yhtään miksikään.

Anonyym
Anonyym
16.9.2021 12:25
Vastaa...  T

No, vihollinen ja vihollinen. Välillä sitäkin. Mammutin kokoinen naapuri ennemminkin. Ja aina tulossa yli milloin on aita matala tai isäntä kehnona. Varansa täytyy pitää ja hyvää kannattaa kopioidakin.

T
T
16.9.2021 09:01

Puolalaiset sotilaat ovat miehiä, toisin kuin suomalaiset nahjukset 2015

Antti Tifa
Antti Tifa
16.9.2021 07:57

Siellä net viettää reipasta ulkoilmaelämää ja notskilla grillataan varmaan maistuvaa possun kylkeä tai jopa potkaa. 37 sek. pätkä eikä uhriutumista lainkaan, ei lainkaan. https://www.youtube.com/watch?v=MlPKk5sfojM

Sami
Sami
16.9.2021 08:46
Vastaa...  Antti Tifa

Hyvä video. Kehiksillä on nyt hieno tilaisuus viettää ulkomailla leirielämää puhtaan luonnon keskellä, tutustuen Puolan rikkaan luonnon monimuotoisuuteen. Itsekkin tykkäsin armeijassa eniten niistä metsäleireistä. Armeijassa metsäleireissä pahinta oli se, kun ne loppuivat, olisin niin halunnut olla ulkona luonnon keskellä vaikka koko armeijan palvelusajan! 🙂 Nyt olen jo ihan kateellinen videon kehiksille, kyllä luontoelämä on parasta elämää 🙂

Sami
Sami
16.9.2021 09:23
Vastaa...  Sami

Mielestäni punavihreiden Suomeen tuomat kehikset voitaisiin heti kättelyssä ohjata suoraan kahden vuoden kestoiselle ulkoilmaleirille. Tällä tavalla kehiksille syntyisi heti alusta-alkaen terve luontosuhde 🙂

Antti Tifa
Antti Tifa
16.9.2021 12:09
Vastaa...  Sami

Vaikka naurattaa, niin olet sinä Sami vittumainen mies.
Viet voiton meikäläisestä ihan kevyesti. Kiitti kommentista.

pöh
pöh
16.9.2021 07:32

Taas oli virhe jo otsikossa, kyseessä ei ole edelleenkään pakolaiset.
Pakolainen termi herättää ymmärrettävästi sympatiaa, mutta kun kyse ei ole pakolaisista.

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
16.9.2021 09:18
Vastaa...  pöh

Totta! Kyllä PT:ssä pitäisi otsikoissa(kin) kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Kyseessä ei ole pakolainen vaan siirtolainen tai ehkä paremminkin ’onnenonkija’, ’elätettävä’ tai ’loppuelämän sponssoiroinnin etsijä’.

Afganistanissa sota on ohi ja maassa on turvallista elää. Taleban takaa ja huolehtii turvallisuudesta maassa. Eli takaisin vaan kotiin ja osallistumaan maan jälleen rakentamiseen ja kehittämiseen!!!

Sam Colt
Sam Colt
16.9.2021 12:11
Vastaa...  HyvaJatkaa

Täsmällinen määritelmä on ”kulkuri”, mikä ei sisällä mitään arvotusta, vaan kertoo statuksen tässä maailmassa.

Toisekseen – pakolainen tai turvapaikanhakija ei periaatteessa voi käydä lomilla kotimaassaan, mutta kulkuri voi.

Kukavaan
Kukavaan
16.9.2021 13:48
Vastaa...  HyvaJatkaa

”Kyseessä ei ole pakolainen vaan siirtolainen tai ehkä paremminkin ’onnenonkija’, ’elätettävä’ tai ’loppuelämän sponssoiroinnin etsijä’.”

Siirtolaisuuteen liitetään tai ainakin ennen liitettiin mielikuva laillisesta johonkin maahan muuttamisesta. Siksi valtamedia käyttää sanaa ”siirtolainen” henkilöistä, jotka tunkeutuvat johonkin maahan laittomasti.

Kyse on maahantunkeutujista.

Rautaa rajalle
Rautaa rajalle
16.9.2021 07:21

Lisää muureja ja piikkilankaa. Rajavartijat ja armeija tuskin ovat kovin ”avuliaita” ja afgaanien on turha odottaa apuja laukkujen kantoon.

Sami
Sami
16.9.2021 09:29
Vastaa...  Rautaa rajalle

Afganistanissa loppui 20 vuotta jatkunut sota ja laittomuudet. Nyt rauhan, lain ja järjestyksen palattua kaikki afgaanit voivat palata takaisin kotiin. Onnea Afgaaneille saavutetusta ja kauan kaivatusta rauhasta! Hyvää kotimatkaa 🙂

Last edited 1 month ago by Sami
HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
16.9.2021 07:20

Vettä, perunaa ja lanttua. MaTu:kka alkaa varmaan miettimään tämäkö se oli se loppuelämän sponssi+kela-gold Euroopassa tai pohjolassa.
Nyt äkkiä kuvausryhmät kuvaamaan ja materiaali jakoon kehitysmaihin. Eli ei täällä enää ole tarjolla loppuelämäksi maksettua elämää valkoisen työssä käyvän veronmaksajan rajoilla. Vaan lantua ja perunaa järsittäväksi syyskylmässä puuttomalla maakaistaleella, jota molemmilla puolella vartioi aseistetut sotilaat. Näin matu-laumoja pitää hallita!

ISOT KIITOKSET Puolalle erittäin esimerkillisestä työstä!!!!!!!

Sami
Sami
16.9.2021 08:24
Vastaa...  HyvaJatkaa

Juu, lisätään tähän vielä. Tietääkseni edellisen 40:n vuoden aikana maailmassa ei ole ollut yhtään turvapaikanhakijoiden lähtövaltiota, jossa ei olisi ollut turvallista aluetta jonne siirtyä turvaan, maassa olevaa alueellista konfliktia. Kansaivälisten sopimusten mukaan turvapaikkaa ei ole oikeutta hakea jos kriisimaassa on yksikin turvallinen kolkka minne siirtyä.

Hommanmaksaja
Hommanmaksaja
16.9.2021 13:36
Vastaa...  HyvaJatkaa

Voipi Pekka-poika perustaa ilmasillan….

Irmeli
Irmeli
16.9.2021 07:14

Kaikkihan ne nyt on Afgaaneja…Tyhmiä Eurooppalaisia on helppo kusettaa..

Sami
Sami
16.9.2021 07:56
Vastaa...  Irmeli

Olet oikeassa, näin se toimii. Jos jossain maailman monista epäonnistuneista kulttuureista yksi, on paskonut asiansa normaalitilannepaskomista enemmän, tekeytyvät kaikki maailman epäonnistuneimmat yksilöt juuri sen tällä hetkellä itse-itsensä paskoman valtion ja kulttuurin edustajiksi. Esimerkiksi suomen Kansan eläkelaitos jakaa kaavakkeita suunnilleen 180:llä eri kielellä. Kysymys: onko nyt ihan 100% varma, että kaikissa tulijoiden maissa on sota ja vaino? Onko edellisen 40:n vuoden ajan ollut käynnissä kolmas maailmansota, vai millä perusteella punavihreät perustelevat veronmaksajille, maahan ottamansa kaikkien maailman surkeimpien kulttuurien surkein pohjasakka?

Valtsu
Valtsu
16.9.2021 07:06

On tässä se hyvä puoli, että paine kohdistuu Itä-Eurooppaan, jotka Neuvostoliitto on rokottanut sadoiksi vuosiksi maahantunkeutujien varalta. Ei taatusti karkaa homma ihmisoikeusitkuksi.

Boffu
Boffu
16.9.2021 06:00

Voi afghaanipoloisia, haluavat vaan päästä dokaa ja panee. Eiku siis sodan hirveyksiä pakoon, turvaan. Turvaan dokaa ja panee.

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
16.9.2021 09:19
Vastaa...  Boffu

Dokaa nyt kyläläisten lahjoittamaa vettä ja panee kaveria tai veistelee perunasta tai lantusta ’tuokkosen’ itselleen.