Karlstadin kunnassa pidettiin kuun alussa päiväkotilasten oma Pride-paraati, johon osallistuikin kymmeniä lapsia heilutellen juhlavasti itsetekemiään Pride-lippuja.
Kunnan sosiaalisen median sivuilla kerrotaan, että useat kunnan päiväkodit ja koulut viettivät viikon Pride-merkeissä. Lapsia valaistiin, että he saavat olla mitä haluavat ja tässä yhteydessä esimerkiksi yhden päiväkodin lapsukaiset kiersivät lähikorttelin Pride-kulkueen hengesä. Lapset saivat itse maalata Pride-lippunsa.
HUOM!! VAIKKA AIHE ON RAFLAAVA, NIIN MINKÄÄNLAISIA SOLVAAVIA TAI UHKAILEVIA KOMMENTTEJA EI SALLITA!! Pidä äänensävy asiallisena, kerro mielipiteesi, mutta älä solvaa ihmisiä.
Juuri tämän takia Ruåtti on tuhon tiellä. Ei minkäänlaista moraalista selkärankaa. Lapsetkin kasvatetaan Sodoman oppien mukaan.
Kyllä ruotsin kohdalla hopee on häpee.
Koska aihe on raflaava, en aio esittää minkäänlaisia solvaavia tai uhkailevia kommentteja.Pidän äänensävyni asiallisena, kerron mielipiteeni, enkä solvaa ihmisiä.
Jotenpa siis no tuota nyt noin, eikö se sitten kenties ole ehkäpä vallan kiva asia, että lapsukaiset saavat olla koska tahansa mitä tahansa haluavatkaan?
Ainoa oikea Pride on U2:n Pride.
Muut Pridet ovat jotain sellaista, millä ei ole Priden tai priden kanssa mitään tekemistä. Sen vaan sanon, että jos olisin nainen olisin lesbo. Sen verran hyvältä se maistuu.
En ole vielä kuullut yhtään uskottavaa syytä siitä mitä ylpeyttä siinä on kun äijä tunkee kullia toisen perseeseen.
Mutta asia kiinnostaa?
Tietysti rasisti haluaisi salaa itse olla matu. Vai haluaisiko sentään?
Ja tuo sateenkaari kuuluu kyllä ihan muihin kuvioihin, kuin tuohon mihin se on jostain erittäin kummallisesta syystä revitty.
Tehkööt kyseinen väki muuten minun puolestani mitä tykkäävät. Kunhan eivät lääkärit ala leikkelemään lapsia tai nuoria ja tekemään heistä jotain keinomiehiä tai naisia. Aijai kun kaduttaa!
Sehän on ollut tuhansia vuosia vanha eurooppalaisen kulttuurin lähtökohtien perinne:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pederastia
Nyt kuulit?
Jeesus vastaa opetuslasten kysymykseen kuka on suurin taivasten valtakunnassa
Matt 18: 1-6 .
Niin jeesus kutsui luokseen lapsen ,asetti hänet heidän keskelleen.
Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi ,te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Joka siis nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi , se on suurin taivasten valtakunnassa.
Ja joka minun nimessäni ottaa yhdenkin tämänkaltaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
Mutta joka viettelee yhdenkin näistä pienistä ,jotka uskovat minuun, sille olisi parempi , että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen!
Ilmaus kertoo siitä kuinka vakavasti Jumala suhtautuu lasten tarkoitukselliseen eksyttämiseen !
Tämä on kristinuskon sanoma. Se on tältäkin osin minusta hyvä.
Maailmassa valitettavasti on tuhansia muitakin uskontoja, joista monet opettavat kristinuskon kanssa täysin päinvastoin.
Ja aivan erityisesti erään alunperin aavikkoheimon kuujumalan palvonnasta kehittyneen palvojia kyörätään Pohjoismaihin alati vain reippaammin.
Sen kuujumalan palvojien uskonnossa pikkutytön raiskaajan kaulaan ei panna myllynkiveä, vaan hän on Esikuvallisen Ihmisen esimerkin seuraaja!
Ihmettelen millaisia saatanaa palvovia typeryksiä kansa äänestää valtaan, jotka haluavat roudata Suomeenkin bestiaalisia saatananpalvojaloisia. råtsissa taitaa olla peli jo menetty(?).
Onhan se kiva kun saadan pikku mannekiinejä toitottamaan aatettaan. Turha tästä on kilahtaa, ei noista lapsista yksikään (toivon mukaan) pikkupoika tiedä anaaliseksistä tai pikkutyttö römpsän nuolemisesta yhtään mitään eikä noista yksikään tuon takia aio moista harrastaa. Lapsilla on kivaa kun saa heilutella mitävaan lippua ja pidellä ilmapalloja. On limpparii on karkkii. Kiva päivä! Se että nuo aikuiset joilla luulisi olevan edes hitusen järkeä/moraalia käyttävät pikku mannekiinejään härskisti hyväksi on taas eri asia. Jokainen taplaa tyylillään ja lopulta karma kyllä hoitaa.
Näin joku aika sitten videon, jossa transu “kaikilla herkuilla” kertoi haastattelijalle paheksuvansa itse syvästi sitä, että lapsia “koulitaan” jo päiväkodeissa, kouluissa ja “kirjastojen satutunnein” LGBT-liikkeen “hahmojen” toimesta.
Hän römeällä miehen äänellään räikein asustein ja meikeissään painotti kuinka pienten lasten täytyy antaa olla lapsia viattomuudessaan ja nuoruudessaan. Se, miksi kukin itsensä tuntee. Pitää jättää aikuisuuteen kunnes on kypsä? tekemään valintojaan. Hän myös paheksui pikku lapsille ajettavia ja tehtyjä sukupuolen vaihtohoitoja taaproiden “oman” tuntemustensa mukaisesti.
Jos lapsille puhutaan iässä, jossa he eivät edes käsitä mistä oikein lopulta on kysymys johdattelemalla opettajan toimesta. Niin takaan, että vartissa koko lapsilauma muuttaa sukupuolensa!
tätä Ruotsin hulluutta katsoessa tulee ikävä erästä edesmennyttä taidemaalaria. Mitä luulette, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan niin olisiko meillä KOULUJEN JA PÄIVÄKOTIEN järjestämiä pride tapahtumia viattomien lapsosten “kasvattamiseksi”?
Luultavasti Saksan voiton myötä koko Eurooppa olisi romahtanut kokonaan.
Ensimmäinen ja toinen maailmansota romahduttivat perinteiset siirtomaavallat. Eivät olleet kumpikaan Euroopan tulevaisuudelle hyväksi. Toinen taisi olla vielä pohjustamassa suvakismin nousua.
Vaikea sanoa, mitä olisi tapahtunut jos Saksa olisi voittanut. Mutta kaukana se voitto olisi ollut, kun jenkeillä olisi kuitenkin ollut ensimmäisenä ydinase. Berliini olisi ollut sekin maan tasalla, jos sota Euroopassa olisi jatkunut kauemmin.
Noihin aikoihin siviilit eivät juurikaan estelleet sotaponnistusten läpivientiä.
Edesmennyt taidemaalari vaikutti enimmäkseen piirtäjänä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tom_of_Finland
Oliko kaikki lapsoset ns. kantiksia? Ja jos ei, niin mitä näiden muunmaalaisten (musujen) vanhemmat tykkäsivät menosta?
Kyllä Pride-marssi ja -juhla on lapsosillekin ihmisoikeus.
Heille pitää jo varhain neuvoa miten kondomista tehdään suoja rektuumin lipomiseen ettei kihomadot tartu ja kakkakikkareet mene ikävästi hampaanväliin.
Myös onnistuneen anaalifistauksen salat pitää kertoa drag queen satutunnilla.
Elämmehän suurta valistuksen ja entisistä ahtaista rooleista vapautumisen aikaa.
Tämä on mielenkiintoinen debatti: vihreäpuseroinen sossudiakonissa on se joka syytti wikileaks-assangea raiskauksesta ja debatin kohokohta on setämiestätinainen transupappi punaisissa sukkahousuissa ja klänningissä: https://www.svtplay.se/video/32437539/sverige-mots/sverige-mots-sasong-3-15-sep-20-00?position=561&id=KDZZr14
By the way: steppaako nyt Putte eteenpäin kun AUKUS höynäytti muslimimaa Ranskaa?
Osallistuivatko myös kehitysmaamuslimit marssille?
Kyllä kuvissa näkyy olevan toisen polven matu-lapsia. Herää vain kysymys, että tietääkö näitten kaikkien lasten vanhemmat mitä tuossa päiväkodissa puuhataan.
Oli tuossa hoitajina muutama huivi-musliminainen, eli mukana olivat kyllä.
Ei hätää, kyllä perheen isi tämän kuullessaan hakkaa kaikki vaimonsa sekä tyttärensä. Voi sitä kunnianmenetyksen määrää, voitteko kuvitella??? Joku islam-kyttä muslimivasikka ilmoittaa perheen päälle että te olette HOMOPERHE!
Tämä on ikivanha Freudilainen mentelmä: Jos haluaa yhteiskunnasta omanlaisensa, pitää kaikki energia käyttää lapsiin. Ja yhteiskunta muuttuu automaattisesti. Ja jos saa lapset nuosemaan vanhempiaan vastaan, niin sitä varmemmin yhteikunta muuttuu, koska lapset haluavat aina pitää oman päänsä.
Jos vetää toista miestä perseeseen, niiin pitääkö mulkku käärii alumiinifolioon vai riittäkö muovi-kelmu? jos ei haluu Aidsia.. asiantuntijoita?
Ainut mikä auttaa on galvanointi.
Tätä kannattaa PT media. Muistakaa se. PT-media on lasten seksualisoinnin kannalla.
Höpöhöpö sun kanssas.
Länsimainen kulttuuri vetää viimeisiä henkosiaan. Tämäkin prosessi on yksi realismin hylkäämisestä ja sen korvaamisesta ideologisella suvaitsevaisuudella ja luontoon kuulumattomalla tasa-arvoisuudella.
Tästä tuli mieleeni Christoffer Strandberg of Finland joka ilmoitti olevansa niin suvaitsematon, ettei olisi suvainnut Päivi Räsäsen osallistumista Masked Singeriin. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Olin aina kuvitellut, että CS olisi hyvin suvaitsevainen, mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy.
Marssikoot Prideä. Homo-lesbot ovat ihan tarpeeksi kunnon kansalaisia ja minkäpä he itselleen mahtavat. Turhaa ahdistusta ja onnettomuutta vain aiheuttaa aiheuttaa heidän syrjimisensä.
Kyllä.
Onko sekin muka syrjintää, kun luonnottomien ominaisuuksien mainostyylistä levittämistä julkisuudessa ei pidetä hyväksyttävänä?
Nuoret ovat luonnoltaan kykenemättämiä valitsemaan valtiolle johtoa. Kuka pitää syrjintänä äänestysikärajaa?
Onko nyt länsimaissa enää ketään joka oikeasti paheksuu että homot homoilevat kotioloissaan minkä ehtivät? Semmoista syrjintää ei ole, homot uhriutuvat ja valehtelevat. Paheksuntaa sensijaan aiheuttaa se julkinen super-homoilu ja sen julkinen sirkusmaisesti esittely ikäänkuin homo olisi kullasta ja timantista veistetty ihmeellinen taideteos jota pitää ihailla ja kadehtia. Kun niin käyttäytyy niin totta helvetissä se aiheuttaa paheksuntaa ja raivoa, mutta syrjintää se ei jumalauta ole. Superhomoilkaa kotonanne tai teatterilavoilla, yhteiskunnassa muitten keskuudessa käyttäydytte saatana soveliaasti ja muita kunnioittaen. Erilaisuus ja paremmuus ovat kaksi eri asiaa. Ylimielinen, uhriutuva homo on noloa katsottavaa.
Kyllä niitä paheksujia on. Oikeistoporukassa on niin paljon salattua tappofantasiaa homoseksuaaleja kohtaan, että se on ihan samaa luokkaa kuin joillakin muslimeilla.