Vuoden 2015 invaasion jälkiä maksetaan edelleen. Tulijat tuhosivat Ruotsissa satoja asuntoja joko käyttökelvottomaksi tai siten, että edessä oli valtavat remontit.
Asumiseen erikoistunut lehti Hem & Hyra kertoo, että vuodesta 2018 alkaen Migrationsverketiltä on vaadittu yli 220 miljoonaa kruunua (22 miljoonaa euroa) korvauksia pakolaisten tuhoamista asunnoista.
Monet yksityiset ja yritykset vuokrasivat invaasiovuonna ja sitä seuraavana vuonna asuntojaan maahanmuuttovirastolle, joka edelleen antoi asuntoja tulijoiden käyttöön.
Sen sijaan, että tulijat olisivat olleet kiitollisia päästessään Ruotsiin pakoon sotaa, vainoa ja kidutusta, ja hoitaneet huolella asuntoja, joita heille annettiin ilmaiseksi, niin kaikki tuhottiin. Keittiöissä ja kylpyhuoneissa valtavia vesivahinkoja, pattereita revitty irti, vessanpöntöt revitty irti, lavuaarit hajoitettu, ikkunat rikki, parvekkeet halki, sähköjohdot revitty seiniltä jne jne.
Esimerkiksi Hultsfredin kunta päätti purkaa kokonaisia pienkerrostaloja, yhteensä 180 huoneistoa, joissa tuhot olivat sellaisia, että purku katsottiin järkevämmäksi kuin remontti. Asunnot omisti kunnan vuokra-asuntoyhtiö.
Monet asunnontarjoajat ovat raivoissaan, sillä maahanmuuttovirasto on kieltäytynyt korvaamasta vahinkoja täysimääräisesti. On makseltu lähinnä suolarahoja ja vahingot ovat jääneet kiinteistönomistajien niskoille. Monet ovat haastaneet maahanmuuttoviraston oikeuteen saadakseen korvauksia.
Eräs yksityinen vuokraaja kertoo, että hän rakensi vanhaan maatilan ulkorakennukseen modernin muutaman asunnon huoneiston. Kun hän vuokrasi asunnot maahanmuuttovirastolle, niin koko paketti tuhottiin muutamassa vuodessa. Nyt asunnot ovat asumiskelvottomia, sillä käytännössä kaikki paikat on tuhottu.
Kuvia löytyy Hem & Hyran sivulta.