Sunnuntain ja maanantain aikana ilma oli sakeaa lyijystä. Muutama ammuskelu siellä sun täällä. Raatokärpäset eivät kuitenkaan ole huuutaneet hoosiannaa.
Sunnuntai-iltana nuorukainen käveli Sollentunan Turebergin terveyskeskukseen hajanaisen polven kanssa. Henkilö toimitettiin edelleen Karoliiniseen. Poliisi tutkii asiaa, mutta hieman vaikeanpuoleista on, nimittäin uhri ei ole nähnyt mitään, kuullut mitään eikä tiedä mistä luodit ovat ilmestyneet jalkaan.
Ampumapaikka on kuitenkin viereinen Malmvägenin hyvin ongelmallinen maahanmuuttajaghetto.
Malmössä maanantaina aivan sama homma ja sama kaava. Nuorukainen klenkkasi päivystykseen polvitönkön kanssa. Tässäkin murhan yritystä epäillään, mutta tutkipa asiaa, kun kohde ei tiedä mistään mitään.
Husbyssä maanantai-ilta päätettiin siihen, että harjoitettiin pistooliammuntaa keskellä toria. Kaksi poistui paikalta sähköpotkulaudoilla, yksi konttasi pensaaseen odottamaan kyytiä sairaalaan.
Potilas Saarisella muutama luodinreikä, kertoo hengitysvaikeuksista. Annetaan ensi apuun pepantteenia ja sitten viedään sairaalaan operoitavaksi. Lyijy viedään metallikierrätykseen.
Haningen Jorbrossa ammuskeltiin maanantai-iltana. Kohteella on edessään aika polven tekonivelleikkaukseen, tai mahdollisesti kävelykeppikävelyä loppu ikä. Joka tapauksessa ammutulla polvella ei ainakaan harrasteta enää 110 metrin aitoja eikä hiihtoa. Tosin kohde, ja luultavasti ampujatkin, tulevat maasta, jossa hiihtoa ei ylipäätään harrasteta ollenkaan.