Varhaisteiniä epäillään kesäisestä murhan yrityksestä

Nuoreksi menee tekijät. Poliisi epäilee 14-vuotiasta poikaa murhan yrityksestä, jossa kesällä toista nuorukaista ammuttiin pistoolilla päähän.

Tukholman pohjoispuolella Upplands Väsbyssä oli kesähelteillä tiukka meno, pistoolissa etukeno. Muutaman päivän sisällä tapahtui useita ampumisia, joissa yhdessä sihti oli edes miten kuten kohdillaan.

20-vuotias nuorukainen sai osumaa päähän, mutta selvisi hengissä. Nuorukaisen kerrotaan nyt osittain halvaantuneen mm. siten, että puhekyky on vain puolet normaalista.

Juttu oli näihin päiviin asti osittain avoinna, mutta nyt poliisi on päässyt asiassa eteenpäin ja tekohetkellä 13-vuotiasta poikaa epäillään teosta. Poika on nyt täyttänyt 14 vuotta. Toinen poika, joka oli tekohetkellä jo täyttänyt 15 vuotta, otettiin kiinni heti murhayrityksen jälkeen.

14-vuotias on huostaanotettu ja asia etenee miten etenee. Poikaa vastaanhan ei tulla nostamaan syytteitä, mutta poliisi tutkii lähinnä onko hän ollut mukana muissa tappojutuissa ja mistä hän on saanut motiivin teolleen.

Subscribe
Notify of
guest
6 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland

Taisi olla käsiase poikittain ampumishetkellä.

’Ei ole mitään Ruotsin tilannetta’

Näin sanottiin vielä pari vuotta sitten. Poliitikkoja voisi vähän grillata tästä hyvästä. Onko niin rohkeaa toimittajaa, joka esittäisi valtiojohdolle kysymyksen siitä, miten nyt ollaan tällaisessa ’Ruotsin tilanteessa’, josta poliisijohto sanoo, että jengirikollisuuden kitkemisessä voi mennä seuraavat 20 vuotta.

Ugu Bugu Waga Waga

Traagisinta/hassuinta tässä on se että osumaa ottaneen puhekuku on vain puolet normaalista. Kun otetaan huomioon että se ”normaali” puhekyky on noin 12% aidosta normaalista puhekyvystä. Ennen oli primitiivistä kommunikointia mutta nyt menee jätkällä jo ihan tikku-ukkojen piirtelyksi. Mutjoo, hyvä että lapset HARRASTAVAT jotain, etteivät syrjäydy! Sitäpaitsi tämäkin oli Danderydin rikkaitten valkoisten huumekäyttäjien vika.

Norskit kurssille

Ruotsinmaalla saa pälyillä jo päiväkotilapsiakin…

Norjan kämmentäjäpoliisi sai tänään ammuttua hengiltä tyypin joka Oslon keskustassa oli käynyt useamman ihmisen kimppuun puukolla. Poliisi yritti ensin tökkiä tyyppiä autolla mutta ajoikin päin seinää jolloin tyyppi onnistui puukottamaan yhtä poliisia. Silloin poliisi suivaantui ja ampui. (SVT/NRK)

Anna-Maria Korhonen

Tuli tuosta huostaanotosta mieleen, olisiko kantaruotsalainen tai ei-muslimitaustainen mamu. Aihe on kai vähän tabu, mutta uskaltaako lastensuojelu puuttua muslimiperheiden asioihin muuta kuin käymällä rakentavaa keskustelua jonkun mamuprojektityöntekijän välityksellä?

juhaII

Kerrankin jätän pois kauhani sopasta. Nimittäin normipäivä Ruottinmaalla!