Södertörnin käräjäoikeus vangitsi tänään 31-vuotiaan uusruotsalaisen epäiltynä toissakesäisestä Botkyrkassa tapahtuneesta Adriana-tytön murhasta.
1990 syntynyttä Mohammad Hassania epäillään siis murhasta 2.8.2020 ja tähän liittyen 16 murhan yrityksistä. Poliisin teknisen tutkinnan perusteella eli DNA-hittien perusteella vaikuttaa siltä, että Hassan on se, joka piteli rynnäkkökivääriä ja painoi liipaisinta.
Hassan ei ole ensimmäistä kertaa rikoshommissa, vaan miehellä on monenlaista viritelmää cv:ssä. Hän on ollut mukana jo 21-vuotiaana Nordean pankkiryöstössä. Niin ikään listalla on pahoinpitelyjä, ampuma-aserikoksia, huumausaiherikoksia ja suurin piirtein kaikkia rikoksia, mitä rikoslaissa mainitaan.
Hassan on kirjoilla Tukholman länsipuolella Sundbybergin kunnassa, mutta koska osoite on ns. c/o-osoite, niin voi asua missä tahansa.
Adrianan murha tapahtui siis toissa kesänä Botkyrkan Hallundassa puolen yön jälkeen. Tällä paikalla on iso parkkipaikka, jonka ympärillä sijaitsee Shellin huoltoasema ja McDonalds, jotka molemmat ovat aina auki. Parkkipaikalla oli kerääntynyt ihmisiä, kuten tavallista ja sitten pihaan ajettiin autolla. Apukuskin paikalta työnnettiin rynnäkkökivääri AK47 ulos ja ammuttiin useita laukauksia.
Adrianaan osui useampi laukaus selkään ja tyttö kuoli paikanpäällä. Poliisin mukaan murhaporukan kohde oli kilpailevan gangsterijengin jäseniä, mutta liikkuvasta autosta sihti oli lähinnä summittaista roiskimista.
Juttu on ollut pitkään auki. Alamaailmassa ampujan henkilöllisyydestä on ollut arvelua ja nythän tämä arvelu näytti pitävän paikkaansa.

Voi Muhammad minkä menit tekemään. Ensimmäinen virhe oli läpsytellä tänne tonteille, missä kukaan ei sinua kaipaa ja sitten menit vielä ampumaan lapsen hengiltä.
Nämä eivät mitään oikeutta ansaitse. Menolippu helvettiin on ainoa lippu Muhammadille.
Kyllä saunan takunen ajaa saman asian.
Olet täysin oikeassa mutta kun vallalla on nykyinen politiikka niin mitään ei tapahdu. Vihervasemmisto myös täällä Suomessa haluaa samaa paskaa tänne, hinnalla ei ole väliä.
Paukut laitetaan joidenkin peräkylän kiljuskinien perään, aidot paskapäät saavat toimia vapaasti.
Nimi on Hassan Mohammed eikä Mohammed Hassan. Know the difference.
Onneksi en ollut juuri hörppäämässä kaljaa tai kahvia.
Hyvä ceevee. Pääsee elämässään vielä pitkälle.
Kova on ollut yritys päästä tappajan kirjoihin, mutta onnistui vain vahingossa.
Tältäkin hutikepposelta oltaisiin vältytty jos Ruotsi kantaisi vastuunsa ja satsaisi kotouttamisen yhteydessä vaikkapa Hemvärnetin tarjoamaan kunnon ase-ampuma ja räjäytyskoulutukseen.
Sotaa ja vainoa pakenevat pallerot kävisivät intensiivikurssin perustaidoissa ja saisivat aseet a-tarvikkeineen suoraan valtiolta.
Eihän pallero voi yhtään tietää minne se kuula hiihtää jos sitä ei ole ennalta opetettu.
On rasistista olettaa mitään muuta.
Tytön kuolema on siis täten Ruotsin välinpitämättömän hallituksen ja rasismin vika.
Syytetty tulee vapauttaa ja hänelle tulee suorittaa asianmukainen vahingonkorvaus.
Liberaalissa Kanadassa valtio kustantaa huumausaineiden käyttö välineet niitä tarvitseville.
Idioottien äänioikeutettujen valitsemat johtajat päättävät tulevaisuutemme.
Täällä finskilandiassa homma menee siten, että äärioikeisto on syyllinen kaikkeen.
Läpsyt ja viidakkojimit naureskelee partoihinsa, kun kaikki kepposet menee muutaman oletetun pilottitakki skinin piikkiin.
Se ”homma menee niin” kuin kansan enemmistö päättää.
#demokratia, #yleinen äänioikeus
v-YLE antaa ohjausta ja aivopesua
Jäbä ei saanut ainoastaan syytettä murhasta vaan myös kuudestatoista murhanyrityksestä (eli ne jotka oli tarkoitus ampua).
Niin ja niistä, jotka sivullisina sattuivat olemaan aivan siinä parkkipaikan ympäristössä.
Muutama vuosi sitten Ruotsissa kotoutettiin kehiksiä ihan virallisella kotoutusohjelmalla, viemällä kehikset ampumaradalla opettelemaan tuliaseen käsittelyä ja tarkkuusammuntaa- siis ihan oikeasti tarkkuusammuntaa Kehisten kotouttamiseksi.
Tämän ampumistapauksen kehis ei selvästikään saanut sitä tarkkuusammuntakoulutusta, ja siksi jäi paitsi kotoutumispalveluita sivullisten uhrien välttämiseksi.
Sivullisia uhreja tulisi paljon vähemmän, jos kaikki kehikset koulutettaisiin ampumaradalla tähtäämään paremmin, niinkuin Ruotsissa tehtiin aiemmin.
Toivottavasti tämä ikävä yksittäistapaus ei kuitenkaan johda ampumisen uhrin elossa olevien sukulaisten keskuudessa vähenevää uskoa sekä toivoa monikulttuurisuuteen parantavana voimana
”12-vuotias Adriana ammuttiin vahingossa kuoliaaksi Tukholman lähelle viime vuonna – epäilty mies vangittu”
Että julkeaakin Iltasanomien Marikki Nykänen kirjoittaa sanan vahingossa tuohon otsikkoon.
Aika vaikea uskoa harhalaukauksiksi tai kimmokkeiksi. Taisi vain ampua liian valkoisen pikkulikan. Pidettiinköhän, laukausten osumisten jälkeen, jonkinlaiset ilonhuudot porukan kesken?
Ruotsalaiset ovat ansainneet tällaiset murhaajat, nautikaa nyt raikkaasta murhaavasta kulttuurista. En sääli koska olette itse sen mahdollistaneet.
Ei kai ne ole sitä ansainneet, oikeasti?
äänestämisellä on seurauksia…
Örebro:n entinen rikospoliisi Peter Springare sanoi, että ”oikein vituttaa, aina kun alkaa uusi rikostutkinta niin asiakas on joko Mahmud, Mohammad, tai Ali”. Toivotaan nyt kuitenkin, että tämä tapaus selviää viimein.
Kuvasta päätellen syyllisellä syyttömällä on todella rikkinäinen sielu.