Gangsteri hengiltä keskellä Tukholmaa hotellin aulabaarissa

Tukholmassa pisteltiin taas parasta, kun keskellä kirkasta päivää, keskellä lounasruuhkaa, keskellä cityä teloitettiin gangsteri. Ei ollut ainakaan silminnäkijöistä puutetta.

Tapahtumat lähtivät rullaamaan omalla painollaan Tukholman keskustassa Kungsholmenilla Fridhemsplanilla klo 11.50 aikaan. Yksi henkilöä ammuttiin takaapäin päähän useilla laukauksilla hotellin aulabaarissa.

Tapahtumien kulku on suurin piirtein seuraava. Murhan kohde, tunnettu ns. Österbergan mafiapäällikkönä, saapui hotelli Fridhemsplanin aulaan ja istuutui pöytään. Aulabaarissa odotteli samaan aikaan ampuja. Kun kohde istuutui, niin ampuja käveli kohdetta takaapäin ja laski lippaallisen kohteen päähän.

Poliisi oli nopeasti paikalla, sillä Tukholman pääpoliisiasema (vrt. Pasilan poliisi) sijaitsee aivan nurkan takana. Ammuttu retkotti lattialla, mutta eipä siinä ollut enää mitään tehtävissä kuin kerätä aivomassat kokolattiamatolta.

Ampujan kerrotaan poistuneen paikalta sähköpotkulaudalla.

Poliisi on kertonut tiedotteessaan, että kohde oli ”alamaailman tunnettu kingi”. Tässä tapauksessa se tarkoittaa Tukholman eteläpuolen ns. Österbergan mafiapäällikköä.

Cityssä oli iso operaatio koko päivän, mutta ampujaa ei ole vielä toistaiseksi saatu kiinni. Tapausta tutkitaan murhana.

 

Kyseisellä gangsterilla on suvussaan sellainen geeni, jossa kuollaan ampumalla murhattuna. Nyt kuolleen miehen veli murhattiin viime syksynä Örbyssä eli käytännössä Österbergassa. 2013 murhattiin Bredängenissä, eli samoilla hoodeilla mies autoon. Kymmeniä laukauksia auton ulkopuolelta autoon ja kuskin paikalla ollut mies hengiltä. Tämä mies oli niin ikään nyt tänään ammutun miehen veli.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuonna 2017 ammuttiin Österbergassa autotallissa mies hengiltä. Tämäkin mies oli tänään ammutun miehen veli, eli suvusta on lätkitty hengiltä muutaman vuoden juoksulla neljä veljestä.

Poliisi on ollut tietoinen nyt tapahtuneesta murhasta. Tai sen suunnittelusta. Poliisi ei tietenkään voi estää tapahtumien kulkua, mutta tänään ammuttua miestä on poliisin mukaan varoitettu ”uhkakuvasta”.

Joidenkin huhujen mukaan tämänpäiväisen murhan takana olisi Bredängenin mafia. Mutta mitään varmaa tästä ei tietenkään ole vielä olemassa. Alamaailman arveluja lähinnä.

Tässä murhassa on taas merkittävää se, että se tehtiin yleisellä paikalla välittämättä muista ihmisistä. Fridhemsplan on väkitäyteistä ympäristöä ja lounasaikaan siellä on ollut varmasti paljon liikkeellä porukkaa.

Seurataan tilannetta. Olen saamassa mahdollisesti valvontakamerakuvaa ampumisesta, joten jos se saadaan käsiin, niin näkee taas millaista monikulttuurisuus on.

Kyseessä on kurditaustainen uhriveljeskunta.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
76 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Get over it!

Olen shokissa, tunnen etnistä väristystä ..

What a wonderful world!

X

Erään pellen sanoin. Monikulttuurisuus on rikkautta, ei mulla muuta.

Qroquius Kad

Uhrin nimeksi mainitaan Sangar Karwan:

https://www.flashback.org/t3379607p16

Niinpä siis Ruotsi on taas yhtä Karvaista Sankaria köyhempi.

Qroquius Kad

Kommentointini on reaktiivista;
en olisi voinut kommentoida tähän ellei siitä olisi ollut artikkelia.

K J

Ota tosissaan harkintaan Paten ehdotus. Sulla on hyviä linkkejä.

Qroquius Kad

No kiitos, mutta tässä on sama asia kuin bloggaamisessa:
siihenkin minua on moneen otteeseen kannustettu, mutta kuten sanottu en pysty itse tuottamaan mitään, vaan minulla pitää olla jotain jota kommentoida.

Tehdäänkehitysmaayhd

Vaarana on myös Juha Molarin kohtalo.

Tehdäänkehitysmaayhd

T9 sai ison laskun MV-lehteen kirjoittelusta .

Jussi

Blogisti Juha Molari tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja sadan tonnin jättikorvauksiin ”vainokäräjillä”
https://uvmedia.org/2020/10/16/blogisti-juha-molari-tuomittiin-ehdolliseen-vankeuteen-ja-sadan-tonnin-jattikorvauksiin-vainokarajilla/

Qroquius Kad

Juha Molari kirjoitti paljon myös omalla nimellään ja naamallaan.

Sepe

Slangisana (”stalker” tai ”stalkkeri”): vaanija, ahdistelija, kyttääjä (englanninkielen sana stalker).
Vai yrititkö kertoa, että hän on entinen stallari?

Qroquius Kad

Molari on nykyinen stallari ja putinisti.

sikari

Oli, myös pappi vuosikausia,,johdattiko häntä jeesus? vai pahaa haluavat/tarkoittavat ihmiset, hyvä kysymys, en ole varma vastauksesta? oletko sinä paavo?

Qroquius Kad

Eiköhän Juha Molari ole oikeustoimikelpoinen aikuinen mies, joka tekee itse omat elämäänsä koskevat päätökset.

Isä Pilvinen

Kuinka Ruotsissa nyt reagoidaan? Kielletäänkö hotellien aulabaarit vai sähköpotkulaudat ettei vastaavaa enää tapahtuisi?

Ohmygod

Oletpa vanhanaikainen. Tässä auttaa vain koronapassi. Kysy vaikka Ohisalolta.

Vassari_kontentti

Oli suuri yllätys, tapettu rikollinen oli matu.

jorma

Kuka pelkää mustaa (ruskeaa) miestä ei olekaan enää mikään leikki, kuten takavuosina.

Joppos123

Vieläkö klaanilta löytyy teurastettavia veljiä vai pitääkö alkaa laittamaan serkkuja hihnalle?

Jussi

Juni 2013 – Muhammad Karwan mördas
Augusti 2017 – Rebaz Karwan mördas
December 2021 – Sangar Karwan mördas

Ranjdar Karwan sitter inne för tillfället, siis Ranjdar on kopissa tällä hetkellä…

https://www.flashback.org/t3379607p18

Last edited 1 vuosi sitten by Jussi
Sosiologi

Meno on kuin Chicagossa 1925-1930.

Sami

Kyllä. Silloinkin syy oli sama- se korruptio.

Turre

Kaveri sanan mukaisesti lähti kaupungille ”tuulettamaan vähän päätään”. Ihqu ilmava jorkkihan siitä tuli ja raikas tuuli kulkee päästä läpi.

Turre

Ottikohan baarin palvelutaso liikaa aivoon?

X

Ottanu pattiin oikein kunnolla kun päästeli lippaallisen nameja omaan takaraivoon?

Kukavaan

Saattaa olla, että kyseessä oli jokin erikoisempi pistooli, joka tyhjentää lippaan yhdellä liipasimen vedolla. Jostain luin sellaisesta. On siis tehty. Järkevä valinta, jos halutaan varmistaa lopputulos.

Qroquius Kad

Onhan näitä sarjatulta ampuvia pistooleja, joita suomalaisittain pikapistooleiksikin voisi sanoa:

https://www.youtube.com/watch?v=vqzvSOeJvaA

Tuollaisen lippaan tyhjentäminen oman takaraivoon vaatii toki hieman luovemmanpuoleista ampumaotetta…

X

WAU, joulupukille terveisiä, yx tommonen ja muutama pitkä lipas. Voi jättää sukkaan, kiitos.

Dan Wesson

Beretta 93r ampuu vain kolmen laukauksen bursteja. Glock 18 tyhjentää koko lippaan kerralla jos niin haluaa.
https://www.youtube.com/watch?v=6j-93BOagCk
Toki sarjatuli on aika lailla turha toiminto varsinkin pistoolissa. Matugansteri ampuu vain ohi sellaisella.

Joulumieli

Jenkkisarjassa viitattiin tällaiseen aikoinaa kaneetilla ”työperäinen kuolema”. Ja mitä muuta tämäkään oli.

Tuli oikein joulumieli.

Gyntter

Joo, taitaa mennä gangstojen ammattitautitapauksena. Samoin kuin tohjoksi mennyt polvi, uuden muodon saanut naama tai irti leikkaantunut sormi tai korva.

Sellaista

Sellainen tapahtuma sitten vaihteeksi. Ruotsi tosiaan taitaa olla yksi turvallisimmista maista.

Sami

Kiinalaiset turistit ovat joutuneet Ruotsissa vakavien rikosten uhreiksi, eikä Ruotsin poliisi onnistunut selvittämään ainoatakaan kiinalaiseen turistiin kohdistunutta rikosta.

Kiina antoi kansalaisilleen matkustus varoituksen vaaralliseen Ruotsiin.

Ruotsin femakot sitten kiipeilivät seinille tuskissaan, miten kiina voi kyseenalaistaa Ruotsalaisen arkielämän ryöstöineen ja raiskauksineen?

Ari Jaarnio

Poliisi ei tietenkään voi estää tapahtumien kulkua, mutta tänään ammuttua miestä on poliisin mukaan varoitettu ”uhkakuvasta”.

Eli poliisi selvästikin jätti tämän murhan estämättä ja tietoisesti. Kaikille inspektööreille vaan murhasyyte.

Antti Tifa

Sangar Karwan sai haulit hattuu ja aivot löpsähtivät hotellin lattialle.
Eiks se neljäs veljeksistä istu linnassa turvassa ampujaisilta ?
Riittääköhän kurdeilla paukut kostotoimiin vai vievätkö muut hyvän huimekaupan reviirin ?
Tukholman ampujaisennätys voi vielä saada komeammat numerot tälle vuodelle jos pitävät kiirusta.

X

Yritätkö antaa vihjettä ; ) , tervetuloa vaan metrin välein kuten ennen sanottiin.

Qroquius Kad

Se oli pikku-äksä, eli x, eikä X.

X

Ok, kytät ei meikäläistä kyllä varoittaiskaan.

Sami

Ruotsalaiset poliisit on ohjeistettu itkemään somevideolla pahaa oloaan, koska eivät voineet suojella uhriksi joutunutta kultamunaa.

seant

Jo oli aikaisemmin juttua, rikollisten touhujen paljastumisen vaikutus murhiin, joten mahdolliset uhat eliminoidaan.
https://sverigesradio.se/artikel/tusen-kriminella-identifierade-krypterad-chattapp-hackad

Moonman

Nyt olisi ruotsin poliisilla oiva hetki nostaa kädet pystyyn ja ilmoittaa ettei tutkintaa voida jatkaa, gangsterimurhaajat ovat liian ovelia. Sitten ongelma voisi poistua pikkuhiljaa itsestään.

Sami

Aikaisemmin kaikista kehisongelmista syytettiin ”rasismia,”, mutta rasismiin tukeutuva valkopesu on kadonnut kuin pieru saharaan- miksi?

Minkä takia punavihreän politiikan johtajat eivät enään aikaisempaan tapaan turvaudu helppoon valkopesuun, ”se oli rotuvihaajien vika” ?

Moonman

Viherkommunistit ja toimittajat ovat ehkä havainneet ettei syyttely ”rasismista” ole kovin hedelmällistä liian kauan toistettuna, koska tyhmässä vaalikarjassa syntyy ennen pitkää hylkimisreaktio, eikä se ole vastaanottava muullekaan niiden viestinnälle. Sen sijaan ”järjestelmää” voi syyttää loputtomiin ja käyttää sellaisia epämääräisyyksiä kuin syrjäytyminen, näköalattomuus, apeat verhot jne.

ernesti_loosonen

Kaikkien roturealistien mielestä tämä on hyvä uutinen 👍🏿

pzkw

Vielä parempi uutinen olisi ollut kun teko olisi tapahtunut uhrin/tekijän lähtömaassa.

X

Islamisaation lopputulos?
https://youtu.be/0-CLFmGeM0s

Kukavaan

Hyvät hermot pitää olla, että muina miehinä poistuu potkulaudalla. Osoitus kertyneestä rutiinista. Tai voihan noilla olla murhiin hyvin soveltuvat aivot. Ei noille kurdeille kannata mennä pottuilemaan. Svedut ovat kusessa, kun nuo kurdit keksivät ryhtyä ampumaan sveduja.

X

Niinpä. Kytät on etulinjassa ottamassa kaiken paskan vastaan, ei käy kateeksi.

Sami

Ruotsalaiset poliitikot ovat siirtäneet poliisit takariviin. Poliiseilla on puuttumiskielto päällä.

X

Eiköhän ne joudu menemään tapahtumapaikalle jos jotain tapahtuu. Ei sinne poliitikot mene.

Qroquius Kad

Joutuvat menemään, mutta eivät saa tehdä mitään.

X

Slaissi vegepizzaa ja diet cola.

Ohmygod

Ei ainakaan vuokraamon lauta, sen voi poliisi jäljittää.
Parasta käyttää omaa, viritettyä lautaa. Pitää vain muistaa ladata ennen keikkaa.

rocky

Riittääkö noilla lohkot lataamiseen?

Jes

Hienoja uutisia, tulen aina hyvälle mielelle kun matu gansteri kuolee. Tosin voisvat tappaa toisiaan jossain pois ihmisten paikoilta sotekemasta paikkoja, siisti ihminen kun olen.

ernesti_loosonen

Komppaan, mutta vähempäänkin tyytyvänä ihmisenä saavutan hyvän mielen vaikkei olisi gangsterikaan.

Daavidin poika

Tämä teloituksen syy lienee siinä, että muut alamaailman gangsterit ei hyväksy kurdimafiaa.

Kurdit ovat olleet vuosisatoja silmätikkuna muille Arabi-valtioille, varsinkin Irak, ja Turkki:n hallitukset ovat yrittäneet tuhota kurdeja valovuosia. Oli muistaakseni 1980-lukua kun Irakin Saddam Hussein armeija iski sinappi kaasulla kurdi kylään,oli jokun kylä Irakin vuoristossa. Tämä kurdi vaino on vähä samaa luokka mitä Hitler, ja hänen alaiset teki juutalaisille 1940-luvulla.

Ainoa ihminen maailmassa joka on saanut nämä Arabit kuriin on Israelin entinen pääministeri Golda Meir. Ja kurinpito on voimassa edelleen.

liisa.kettu

Kyllähän Saddam pani kurdit lujille, onko sitten niin jotta nämä on omanlaisiaan hahmoja jotka ei kykene kuin harvoissa tapauksissa elämään ns. normaalisti toisaalla kurdit, toisaalla somput ja tietyt muut heimot. En usko jotta nämä lajit ihan syyttää huonomaineisia on ainakin käytös tuntuu yhdistävältä tekijältä ,ihan vaikka ko lajeja ei paljoa joudu näkemään on käytös surullisen vastenmilelistä ja pyrkii uskomatonta kyllä aina alistamaan valtaväestöä ollen lisäksi hyökkäävä.

X

Joulukalenterin luukut vissiin jäätynyt kiinni, tässä mielenkiintoista katsottavaa. Luukulla tai ilman, perustuukin vissiin johonkin.
https://areena.yle.fi/1-50101015?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share

Lallukka

Harmin paikka. No, elämä on valintoja, paitsi silloin kun pakotetaan…

Yksi jäljellä

Nyt on siis kaikki Karwan varassa.

Päivitettyä Hollywoo

Irakissa voitaisiin tehdä veljessarjan kohtalosta rintamalla elokuva Pelastakaa sotamies Hussein, jossa lutunen, tasanen ja rauhallinen (sic) Pensselisetä-tyyppinen hahmo lähtisi pelastamaan hukassa olevaa veljessarjan jäsentä. Tosin ei hakemaan häntä pois koettelemuksista vaan vieden lisää veljiä avuksi ja pelastukseksi – kuten myös itsensä.

Niiiih

vittu kun NÄITä uutisa olis joka tunti.