Göteborgissa yritettiin taas parturilahtausta

Murhaparturi keskellä.
Göteborgissa yritettiin maanantaina ”parturilahtausta”, joka meni hiuksen hienosti pieleen. Kohde nimittäin jäi henkiin. Mutta tapahtuma taustoineen on kyllä mielenkiintoinen.

Muuan 31-vuotias Khaled istui göteborgilaisessa parturissa maanantai-iltapäivällä, ananasta piti muotoileman. Kello oli noin 15.00. Kesken nyrhimisen parturiin asteli naamioitunut mies ja käveli Khaledin luokse, joka siis istui parturituolissa.

– Moro Khaled. Nyt tuli lähtö, oli ampuja sanonut.

Sen jälkeen ammuttiin useita laukauksia, joista osa osui mahaan ja osa jalkoihin. Khaled jäi kuitenkin toistaiseksi henkiin ja vietiin sairaalaan. Paino sanalla toistaiseksi, sillä hänet halutaan selvästikin hengiltä – vaikka väkisin. Mukana on ollut toistaiseksi vain epäonnea.

Khaled on nimittäin vähän väliä poliisin kanssa tekemisissä asianomistajana, sillä murhayritys ei ollut ensimmäinen. Homma lähti rullaamaan 2008, kun Khaled oli teini-ikäinen. Silloin kahden uusruotsalaisen perheen välille syntyi riitaa ja Khaled tuikkasi puukolla toisen suvun jorkkia. Khaled tuomittiin tästä nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä parin kuukauden nuorisohoitoon.

Kului reilu pari vuotta kun pihaan saapui: Kosto. Khaled oli matkalla töihin työkaverinsa kyydillä autolla, kun parkkipaikalle ilmaantui pistoolimies, joka tähtäsi Khaledia päähän. Tälläkin kertaa ampuja oli sanonut, että nyt tuli lähtö. Khaled onnistui kuitenkin painamaan pistoolin piippua alas. Ampuja antoi palaa ja Khaled sai useita osumia jalkoihin.

Tämä ampuja oli se, jota Khaled oli aiemmin puukottanut. Kun Khaled sai osumaa, hänen voimansa herpaantuivat ja hän ikään kuin luovutti. Tällöin ampuja sai nostettua uudelleen pistoolin ja tähtäsi Khaledia päähän. Piippu oli ohimolla, ja kun ampuja painoi liipaisinta, niin ase klikkasi. Khaled jäi henkiin tämän takia.

Osumat jalkoihin olivat sen verran vakavia, että Khaled oli monta kuukautta sairaalassa ja kävelykyky heikentyi. Tekijä sai yhdeksän vuotta vankeutta.

Nelisen vuotta sitten Khaled yritettiin puukottaa hengiltä. No sekään ei mennyt kuin Strömsöössä vaan mies jäi henkiin. Jossain vaiheessa Khaled kertoi poliisisedille, että elää alituisen uhan paineessa. No, poliisithan eivät kuitenkaan ala vahtimaan jotain random-jorkkia 24/7 vaan se on vähän, että voi voi.

 

Maanantaisen ampumisen tekijä oli naamioitunut huivilla ja kasvomaskilla. Tekijä poistui paikalta sähköpotkulaudalla. Ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta, asiaa tutkitaan murhan yrityksenä.

Pitääkö vanha sananlasku kutinsa, että kolmas kerta toden sanoo? Sitä jännäämme lähipäivien aikana.

Subscribe
Notify of
guest
10 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
jorma
jorma
5.1.2022 22:19

Mites nyt käy ananaskampausten, kun ei uskalla enää parturin tuoliin istahtaa?

Sami
Sami
5.1.2022 22:53
Vastaa...  jorma

Parturit pitää kieltää- ja taas on valtakunnassa kaikki hyvin 🙂

X
X
5.1.2022 23:24
Vastaa...  Sami

Sähköpotkulaudat pitäisi lailla kieltää, kaikki konnat ainakin vääräuskoiset sellaiset ajelee niillä.

Steffon Pääteoria
Steffon Pääteoria
5.1.2022 23:40

Löhveenin Pimeässä Parturissa oli sittenkin perää. Älä käytä pimeää/tummaa parturia!

Kilu
Kilu
6.1.2022 00:10

Pitäiskö STV:n tehdä ”YLE:n estä raiskaus kätevällä käden näyttämisellä” vastaava video, jolla estetään jorkkien parturiampumiset?

Moonman
Moonman
6.1.2022 00:32

Siinä on kyllä vältelty kuoleman pikajunaa uskomattomalla tuurilla, ei ole tarvinnut vielä käydä porteillakaan neuvottelemassa, mutta yksikään nuorukainen ei pysty välttelemään paratiisiin lähtöä loputtomiin.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
6.1.2022 11:35

Ehkäpä se onnistuu seuraavalla kerralla, jos Abu Ambuya osaa olla varoittamatta uhria hyvissä ajoin etukäteen.

Antti Tifa
Antti Tifa
6.1.2022 12:17

Khaled voi varmaan osallistua Ruotsin tanssaa tähteiden kanssa tv-ohjelman kampurajalka osioon niinqu monikulttuurin edustajana. Olis hienoo.

X
X
6.1.2022 19:43
Vastaa...  Antti Tifa

Senhän voisi palauttaa kotipuoleen, tekisi kerjäläisenä mahtitiliä.

Neuvokaapas expertit
Neuvokaapas expertit
7.1.2022 09:18
Vastaa...  Antti Tifa

Uusi tosi TV. Parturiammuskelut. Tai kauanko gansta pysyy hengissä. Luvassa yllätyskäänteitä. Suositellaan aivan erityisesti suvaitsevaistolle. Herkkyyttä tarvitaan jotta jaksaa Ikean sohvalla nyyhkyttää rassukoitten puolesta. Rakenteellisesta rasismista luvassa paljon kirjotuksia someen. Jaxuhalit. Saammehan sarjan YLE:lle? Voisi koko kansa kauhistella kuinka rasistinen yhteiskunta pakottaa ananakset listimään toisiaan.