Kovia sotatoimia Helsingborgissa viime päivien aikana

Helsingborgissa on taas paukkunut viimeisten päivien aikana. Eilen lahdattiin nuorukainen ja tänään homma sai jatkoa jonkinlaisen koston muodossa.

Tiistaina kuultiin laukauksia Norra Stenbocksgatanilla. Kun poliisi saapui paikalle, niin selvisi, että nelikymppinen mies oli ammuttu autoonsa. Ainakin viisi laukausta oli osunut. Mies kuolikin sairaalassa.

Poliisin mukaan paikalta nähtiin poistuvan yksi henkilö sähköpotkulaudalla. Asiaa tutkitaan murhana, mutta toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta. Tapahtuma-aika oli tiistaiaamuna ennen aamu kahdeksaa.

Viime yönä keskiviikon puolella homma jatkui Närlundavägenillä. Kerrostalon kolmannen kerroksen parvekkeelle ammuttiin 25-30 laukausta. Jälkikin sen mukaista. Mahdollisesti ammuttu rynnäkkökiväärillä kertatulella tai pistoolilla, mutta sarjatulella ei kuitenkaan ihan kovin helposti saa näin tarkkaa jälkeä. Muuan aivan lähistöllä asuva mies kertoo, että laukaukset tulivat kuitenkin nopealla tahdilla. Ampumisen kestoaika oli ehkä 5-10 sekunttia.

Alla kuvaa parvekkeelta. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

 

Hieman tarkempi kuva zoomattuna Sydsvenskanin sivulta.

Talo on kokenut kovia. Vuonna 2017 samassa talossa kuoli henkilö voimakkaassa räjähdyksessä. Ei ole tietoa, että onko nyt kyseessä sama huoneisto. Kuva Sverigesradion sivulta.

Asunnossa, johon tänään tulitettiin, on kirjoilla uusruotsalainen mies. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut ammuskelussa. Eilen ammuttu on huhujen mukaan turkkilainen.

 

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
12 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Jeppe

No, se on sitä parempaa rispektii sitte, joskus tulee ruumiita tai polvitönkköjä, sillointällöin tuuletellaan huoneistoja ettei ettei keuhkoja ahdista. Se on kuitenkin hyvä että saadaan kehitysapu positiiviseksi, nykyään Etelä-Afrikasta tullaan sondeeraamaan luotituiskun jälkiä sweduihin. Siellä endeeminen populaatio on näyttänyt huolestuttavia sivistyksen merkkejä ettei luoti-insinööreille ole enää riittävää kehityspolkua tallattavaksi.
Nää oikeesti uskoo ettei seinä juoksemalla tuu vastaan on ne niin vitun tyhmiä. Vai nieleekö svenssonit ton paskan ja vielä kiittää…
Kertokaa viisaammat.
Ja sama se on täällä eeessä.

Qroquius Kad

Svenssonit nielevät tuon kaiken paskan ja saavat alati lisää pyytämättä ja kiittämättä. Mutta muuhun heistä ei enää ole, ja sama seuraa Suomeen;
merkit on nähty jo kauan.

T

Enemmistö ruotsalaisista äänestää tätä lisää. Mikä on absurdia. Mutta, tätä demokratia kai on. Ihmiset eivät ajattele äänestyskäytöksensä seurauksia

Hyvin männöö

Meillä on epästabiili itä-naapuri ja sisällissotaa käyvä länsi-naapuri.

Kukavaan

Lisäksi meillä on epästabiili USA. Ja vuonna 2029 huhtikuun 13. päivä maapallon ja asteroidi Apophiksen radat leikkaavat. Mutta onneksi tuo lentää ohitse 31500 kilometrin päästä, NASA tietää. Uskottavaa?

Jeppe

Mitä sitte, jos osuu kunnolla loppuu ulina vähöks aikaa siitä hiilineutraalihommasta vai mikä se nyt oli. Btw, kui iso mötikkä se on, meni okulaari rikki.

Kuu-ukko
juhaII

Gotlanti onkin turvallisempi paikka sotilaille. Luulisi, että hirmuisille venäläisillekin tarjoiltaisiin vain kahvia ja pullaa. Hehän voivat, vaikka tukehtua siihen (pullaan).

Jeppe

Sweduilla on yksi kultainen sääntö sodakäynnissä, valkoinen lippu ylös kun viimeinen Suomalainen kaatuu. Gotlanti on siihen paras paikka, ryssät näkee että valkoinen lippu heiluu ja kauppalaivat vetää liberian lipun alla tuhatta ja sataa eestaas suoraan pietariin.

Turisti

Missä Maria Petterson!

hemmaborta

Sähköpotkulaudat kiellettävä.

Din Poh

Vuonna 2017 samassa talossa kuoli henkilö voimakkaassa räjähdyksessä. Ei ole tietoa, että onko nyt kyseessä sama huoneisto.”

Sverigesradion kuvien mukaan rähähtänyt huoneisto on tuon kuvan yläreunassa olevien valkoisten ”yläverhojen” vasemmalla puolella oleva.
Eli kolmas keltatakkisesta ylöspäin laskiessa.

https://sverigesradio.se/artikel/6853772