Örebrossa viikko lopetettiin tuplamurhalla

Viikko saatiin päätökseen mahdollisesti tuplamurhalla. Örebrossa kahta gangsteria ammuttiin koulun pihalla päähän iltatuimaan. Poliisi ei kuitenkaan ole vielä vahvistanut hengenlähtöjä.

Ammuskelu sattui Örebrossa Varbergin koulun pihalla, jonne oli kerääntynyt jonkinlainen joukkio uusruotsalaisia gangstereita. Ei kuitenkaan ihan pikkupoikia, sillä molemmat ammutut ovat vähän alle 30-vuotiaita.

Sitten kaivettiin pistoolit esille ja bang, bang, bang. Kaksi syriaanoa sai lyijyä päähän. Poliisi ei ole vielä vahvistanut kuolleita, mutta Pt-median tietojen mukaan molemmat saivat sen verran kovaa osumaa päähän, että henki lähtee varmasti.

Osumaa saaneet ovat kovan luokan gangstereita, joten mitään varsinaista surujuhlaa ei kannata tapauksen takia viettää. Molemmat ovat olleet mukana useissa murhatapauksissa ja monenlaisissa väkivallanteoissa. Motiivi nyt oli luultavasti jotenkin yhteydessä viime viikkoiseen murhaan.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.