Erään huumekauppiaan tarinan loppu

Tekeekö mieli lähteä huumekauppa-alalle? Voitot voivat olla suuria, mutta sitä taas kompensoi hengenvaara. Varsinkin jos ei välitä alan “kirjoittamattomista laieista”, kuten Södertäljessä toissa aamuna murhattu nuorukainen.

Södertäljessä kilautettiin varhain perjantaiaamuna parikymppinen jorkki hengiltä. Teon motiivin voidaan sanoa olevan niin klassinen kuin vaan voi olla.

Huumekauppa, ja varsinkin alemman tason kauppa on sellaista toimintaa, että ei sitä noin vain voi lähteä kaduille ja toreille myymään tavaraa. Alemman tason kaupassa on jonkinlainen miten kuten reviirijako, mutta ei sekään ole mitenkään karttaan merkitty. Lähinnä kai sietävät toisiaan. Kun markkinoille ilmestyy yhtäkkiä uusi myyjä, joka on oikeasti huippumyyjä, niin vituttaa kai se ketä tahansa.

Nyt ammuttu syriaano pyöritti Södertäljessä kovaa kauppaa. Nuorukainen oli siis huippumyyjä. Tavaraa toimitettiin maailmalle siihen tahtiin, että muiden myyjien kauppa kärsi. Nuorukaista varoitettiin tästä. Ei uskonut. Seuraavaksi ei ole muuta tehtävissä kuin tappaa tällainen kilpaileva toimija.

Niinpä nuorukainen ällytettiin ansaan, hän meni myyntikeikalle ja vastassa olikin lyijyä kaupan sijasta. Päähän ammuttiin useita laukauksia ja sillä selvä.

Olisi mielenkiintoista selvittää, että missähän ammutulla nuorukaisella on rahajemma.