Malmössä oli hetki sitten päällänsä villin lännen meininkiä. Keskellä vilkasta ostoskeskusta ammuttiin kahta henkilöä, naista ja miestä. Tietojen mukaan mies kuoli paikan päällä.
Tapahtumat alkoivat noin 17.00 aikaan sisällä ostoskeskus Emporiassa. Ampujia oli yksi, joka avasi tulen väkijoukossa kahta henkilöä kohti. Paikalla syntyi luonnollisesti täysi kaaos kun ihmiset pyrkivät pois paikalta.
Kaksi henkilöä sai osumaa, nainen ja mies, joka kuoli paikan päällä. Alla filmiä kohta tapahtuman jälkeen. Ensimmäisessä 10 sekunnin pätkässä luultavasti naisuhri ja jälkimmäisessä pätkässä mies retkottaa elottomana selällään kauppakeskuksen lattialla.
HUOM!! Filmi ei ole raaka, mutta älä katso jos on heikko happi.
Poliisi otti hetkikohta epäillyn ampujan kiinni. Mies näytti kiinniotettaessa tältä.
Alamaailman tietojen mukaan kaikki osapuolet ovat kovan luokan gangstereita ja kyseessä voi olla ihan rahallinen palkkamurha. Huhun mukaan miehen päästä oli luvattu kohtuullinen summa rahaa. Kyseessä turkkilais-arabialaista porukkaa.
Joka tapauksessa miehen suvussa on selvää halua kuolla ampumalla. Kuolleen miehen veli ammuttiin hengiltä tammikuussa.
Seurataan tapahtumia, tästä kehkeytyy luultavasti lyijyntäyteinen viikonloppu.


Hieno homma, harmi kun kuoli vaan yksi mukatu (munakarvatukka)
Mafiosot ampuivat toisiaan hengiltä mutta naiset ja lapset jätettiin aina rauhaan vaikka ukot kuoli vierestä. No,maailma on muuttunut. Enkä tiedä onko parempaan suuntaan.
Niinkuin sanoin, joskus -95 mietin että muutanko Malmööseen. Näytti idylliseltä satamakaupungilta. Onneksi en perheineni sinne muuttanut.
En ikinä haluaisi muuttaa Malmöön.
80-luvulla asuin Malmössä ja silloin se todella oli idyllinen pieni satamakaupunki. Oli täysin ruotsalainen, vaikka oli siellä vähän matuja Rosengårdissa jo silloin. Niistä ei vielä silloin ollut haittaa, eivätkä näkyneet kaupunkikuvassa, ainoastaan Rosengårdissa.
1996 oli jo täysin vallattu. Tänä päivänä Malmö on kuin mikä tahansa kaupunki lähi-idässä, paitsi että asukkaat ovat valtion varoilla elätettäviä.
Ruotsi on maailman turvallisin maa, ja monikulttuuri on rikkautta, eipä tässä muuta.
Samaa olen aina sanonut. Terveisin Alexsander stubido.
Ruotsi on edelleen murhariskillä mitattuna selvästi Suomea turvallisempi maa. Ruotsilla on siis edelleen varaa rikastua entisestäänkin, joten voitte huoletta muuttaa Mälmööseen vaikka heti. En ole tosin tilastojen enkä talouden asiantuntija, joten päättelyssä saattaa olla puutteita.
Alempi on, johtunee tosin vain huonosta osumatarkkuudesta. Onneksi eivät malta sihdata
Samnyttin mukaan 15-vuotias poika on pidätetty.
Samnyttin mukaan 15-vuotias poika on pidätetty. Uhri oli no. 41 ampumalla tänä vuonna.
Se 15-v pitää laittaa lainausmerkkeihin, jos se on tuo kuvassa oleva. Ainakin kymppi lisää ikään niin ollaan lähempänä totuutta iän suhteen.
Tais olla 15v viimeksi 15 v sitten..
No.45 /233 ampumista 232 päivässä.
Ei me mitään mahdeta. yksikin väärä sana niin olet putkassa. kommunisteillä on hauskat päivät.
Turvapaikka on taattu kun teet murhan. vittuako siinä muuta päristelee. menis kotimaahansa tekemään ruumiita..
a. STuppikulli suuressa viisaudessaan jopa läh D Trump e-mail ko väittämän , ja monikultt on suuri rikkaus,ja jos,miksei stuppikulli käy tekemässä kauppareissuja LÄHI-Itäkeskus . Ja turkkilais-arabialaiset = sontaa-paskaa .
Sheriffien olisi syytä ravistaa AINA sontaläjiä,kun liikkuvat jalan-kulkuneuvoilla,koska jatkuvasti mukana kulmarautaa&puukotuslaitteita. Ainoa poikkeus,lentävät matot,siihen ruotsin polis ei riittävää kalustoa,ellei rinkeby-tensta pulpahda yllättäen paikalliset erikoisjoukot avuksi,lue kabul special flying carpet forces .
Tukholman Vaxholmissa moninkertainen LIETTUALAINEN perämoottorivaras yritti tappaa poliisikoiran vääntämällä siltä niskat nurin.
Onneksi poliisi ei ampunut liettualaisen aivoja nurmikolle kuten minä olisin tehnyt.
Ja koska et ole poliisi, sinun ei tarvitse vastata uhoosi.
Hitsi kun pääsis tonne sotimaan ja huutelis vaa slaavaa ilmoille!
Mikä sinua estää menemästä sinne?
Korkea moraali kait.
Se on oikein.
Olisi melkein kannattanut hakea lähestymiskiellon aikoinaan. Kuten filminpätkästä näkee, niin nyt se on myöhäistä.
Ruotsalaisilla täytyy olla erittäin hyvä psyyke koska kestävät tälläistä menoa päivästä toiseen.Onko Pate tuo alempi kuva jokun pidätyskuva
Kiinniottokuva kun ampuja otettiin kiinni.
Ruotsalaisilla on erittäin huono psyyke, koska alistuvat tällaiseen päivittäin kykenemättä edes äänestämään.
Täydellinen alistuminen väkivaltaan.
Olen smokissa !
Vaalit tulossa. Åkesson kiittää. Hyvähyvä.
Täysin ameriikan meininki. Koska- ja missä tahansa voi joutua tulitaistelun keskelle. Ruotsi on onnistunut loistavasti tehdessään yhteiskunnastaan Euroopan väkivaltaisemman, ja aivan tuontitavaran ansiosta. En silti sääli ruotsalaisia, koska kansa on antanut äänensä johtajille jotka tämän ovat järjestäneet. Sitä saa mitä tilaa.
Niin ameriikalais kaupungeissa jossa demari pormestari ja kaupunginjohtajat.poliisit kun ei saa enää kurmoottaa näissä pitäjissä
”Teosta epäiltynä on otettu kiinni vuonna 2007 syntynyt poika, jota epäillään todennäköisin syin murhasta ja murhan yrityksestä.”- kirjoittaa IS
Vaikka nyt vähän epäselvä kuva onkin, niin ei tuo nyt todellakaan mikään 15-vuotias poika ole?
Satudarah Night Fever
Tänä lauantai-iltana sotakirveet on kaivettu maasta ja ganstat ovat sotapolulla. Lisää raatoja huomiseksi.
Ei ollenkaan hyvä, koska muonavahvuudesta poistuneiden ganstojen tilalle on tunkua ihan ulkomailta asti. Jopa tuhansien kilometrien päästä.
Se on gangsta eikä gansta. Mikä tässä on niin vaikeeta?
https://m.youtube.com/watch?v=fPO76Jlnz6c
Mikä ihme siinä on, että neekeri kirjoittaa ganstankin väärin liian monella geellä?
Aivan sama
Kummallista,että vaikka on noin likellä suurkaupunki Köpistä,niin kiinteistöjen hinnat on mitä on..
Hyvä vain,että paskavarpaat harventaa toisiaan..win-win tilanne