Ammutun miehen viimenen teko, parkeerasi auton katolleen pensaaseen

Botkyrkassa tapahtui taas viime yönä ammuskelu + ulottuvuuden vaihtaminen suuren maailman gangsterityyliin. Voidaan puhua jo elokuvamaisesta externaatiosta.

Homma lähti rullaamaan puolen yön jälkeen kun Hallundan rikollisesti suuntautuneet syriaanot olivat sotajalalla. 20-vuotias nuorukainen oli autolla liikkeellä. Liikkeellä oli myös toistaiseksi tuntematon henkilö sähköpotkulaudalla.

Sähköpotkulautamies avasi tulen automiestä kohti ja sihti oli hyvän puoleinen.

Kun poliisi saapui paikalle, olivat sotatoimet ohi. Alkoi pensaikkojen penkominen ruumiskoiran avulla. Tällä kertaa tapahtumien jälkipeli poikkesi hieman normaalista. Kun normaalisti pahasti osumaa saanut konttaa pensaikkoon, niin tällä kertaa osumaa saanut oli mennyt autonsa kanssa katolleen pensaaseen.

Poliisi noukki hengiltä ammutun kuljettajan paikalta. Tilanne oli luultavasti siis ollut se, että kuljettaja oli yrittänyt paeta paikalta, mutta oli saanut sen verran kovasti osumaa, että kuoli kesken pakoyrityksen ja auto päätyi katolleen pensaaseen.

Asiaa tutkitaan murhana ja ampuma-aserikoksena, yksi henkilö on otettu kiinni epäiltynä teosta.

Subscribe
Notify of
guest
12 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
pöh

Onko sähköpotkulautamies jatko-osa sähköputkimies leffalle?

Piikivi

Ei ole hääviä elämää tuokaan. Nuo nuoret ei tiedä kuin sotatilasta, normaali elämä jäänyt elämättä. Parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa pääsee elämästään ennen aikojaan. Ja turhan takia. Olisi se elämä voinut mennä toisinkin, en ymmärrä miksi pitää valita huumeet ja väkivalta. Ja sivullisten elämällä ei näille ole mitään merkitystä.

Moonman

Ne pitää valita sen takia, koska huumegangsterina voi tienata sen 10000 euroa kuussa ja ajella loistoautoilla, vaikkei osaisi edes kirjoittaa nimeään. Normaalilla äo:lla toimivat ihmiset eivät halua tuollaiseen elämään rahoista huolimatta, koska siinä käy lopulta tuolla tavalla. Ampuisivat vaan kaikki toisensa hengiltä mutta ei täällä pohjoismaissa

fatima_darra

Todennäköisesti elämä olisi mennyt paremmin kotimaassaan. Niinkuin niilläkin ghanalaisilla, jotka saivat aikaan saunapalon ja oman kuolemansa muutama vuosi sitten.

Qroquius Kad

Tuon ilmansuunnan porukoilla tapaa olla elämänasenteena:
”Parempi päivä leijonana kuin sata vuotta lampaana.”

Kaipa tuokin jorkki osasi nauttia harvoista päivistään leijonana, jotka ruotsalainen yhteiskunta hänelle mahdollisti, toisin kuin kotimaansa olisi.

Tapio

1987 arabityökaveri kertoi, että heidän kulttuurissa toisen palveluksessa ei ole ”hienoa” olla. Sensijaan kauppiaan ammatti on kunniotettava

Anonyymi

Katsos, se on se kulttuuri, joka imetään jo äidinmaidossa. Mies tai nuori poika on herra ja hidalgo, mitä kovempi sen parempi. Jos joku tulee nenille hyppimään tai vie naisen, sille käy huonosti. Oman tai perheen kunnian menetys on pahinta, mitä voi tapahtua ja sen vuoksi ollaan valmiita tappamaan vaikka oma sisko tai äiti. Kun sytytyslanka on vielä olemattoman lyhyt, eikä harkintaan ja rauhoittumiseen riitä älliä, tulos on tämä. Sitäpaitsi opiskelu ja töihin meneminen on tylsää, muilla keinoilla tienaa paremmin ja elää leveämmin, vaikkakin monesti vain lyhyemmän aikaa. Ehkä se on sitten sen arvoista.

Saarinen

mitä helvettiä sä horiset???? suvakkihuira ryhmä on aivan muualla kuin täällä…. HERÄÄ PAHVI

Piikivi

No mitä ite? Kyllä olen suvakeista kaukana. Kunnon rasisti niiden mielestä. Ihmettelen vaan miten tyhmästi elämä pitää elää, tuhoten itsensä. Tässä islamin kulttuurissa ei ole mitään järkeä enkä tykkää, että tätä järjettömyyttä pitää tuoda ennen niin rauhalliseen Pohjolaankin. Ruotsi on päästänyt tämän jengihomman tälläisiin pelottaviin mittasuhteisiin. Ja Suomessa ei tieten Ruotsista mitään juuri opiksi oteta. Karkoitukset näille huligaaneille saisi laittaa ja muutenkin kunnon tuomiot. En usko ruotsalaiseen pullakahvipaapomis-kulttuuriin.

Rubix

Rikoit sitten aidankin, saatana. Lisää kuluja yhteiskunnalle jopa kuolleena. Vitun mulkku.

-Beowolf-

Ja kaverille vielä ’post festum’ syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Olisi pitänyt tietää osuman vaarallisuus, sammuttaa auto ja kontata aiempien uhrien mallin mukaan puskaan kuolemaan.

Qroquius Kad

Mutta kuka siitä tuomittaisiin ja millä perusteella, kun vastaaja on kuollut?