Poliisilla kiireinen vuorokausi, kolmea kiinniotettavaa ammuttu

Ruotsin poliisilla on ollut kiirettä viimeisen vuorokauden aikana. Kolmen kertaa on jouduttu kaivamaan aseet esille ja ampumaan uhkaavasti käyttäytyviä henkilöitä.

Tukholman poliisi sai keskiviikkoiltana seitsemän jälkeen hälytyksen Blackebergin ja Södra Ängbyn alueella holtittomasti puukon kanssa hortoilevasta miehestä. Paikalle saapui useita partioita ja käskytyksestä huolimatta 45-vuotias mies ei rauhoittunut.

Lopulta poliisi joutui käyttämään virka-asetta ja puukkomies sai vakavan puoleisia ampumahaavoja. Jälkikäteen selvisi, että puukkomies oli uhkaillut ainakin yhtä sivullista, mutta fyysisiä vammoja hän ei ollut saanut.

Tapahtuma on siinä mielessä erikoinen, että alue Södra Ängby on Tukholman Bromman hienostoaluetta hulppeine omakotitaloineen. Tällaisia tapahtumia voi odottaa Tukholmassa kaikkein vähiten juuri tälla alueella.

Tapahtuman taustoista ei ole tarkempaa tietoa.

Lidköpingissä poliisi sai samankaltaisen tehtävän torstain puolella yhden aikaan yöllä. Mies kuljeskeli kadulla puukolla sohien. Mies yritti käydä tehtävää suorittavien poliisien päälle ja tässä yhteydessä poliisinainen ampui miestä. Mies sai osumaa vatsaan. Laukaus ei ollut kuolettava, mutta miehen tilan kerrotaan olevan vakavan puoleinen.

Tietojen mukaan ammuttu mies oli jonkin sortin pikkukriminaali, mutta mitään muita taustoja tapahtumalle ei tiedetä.

Helsingborgin kupeessa sijaitsevassa Bjuvin kunnassa taas saatiin ilmoitus aseen kanssa heiluvasta miehestä keskiviikkoiltana yhdentoista aikaan.

Kun poliisi saapui paikalle, niin aseella uhittelu eteni siihen pisteeseen, että poliisi katsoi parhaaksi ampua miestä. Mies sai vakavan puoleista vammaa, mutta ei hengenvaarallisia.

Tämäkin tapahtuma on siinä mielessä erikoinen, että tietojen mukaan 45-vuotiaalla miehellä ei ole mitään rikostaustaa.

 

Ruotsin poliisi on joutunut käyttämään viime kuukausien aikana usein asetta. Ainakin neljä kertaa eri tehtävissä on ammuttu kiinnioton yhteydessä henkilöitä.

 

 

 

 

 

 

Subscribe
Notify of
guest
20 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Mustamakkara

Huumeet voi hyvinkin olla sekoilun taustalla. Ja huumeita käytetään paljon tätä nykyä. Huumeilla tienestejä tekeviä riittää, joten kamaa polkaistaan markkinoille ihan niin paljon kuin narkkareilla ja viihdekäyttäjillä riittää kysyntää.

Kansainväliset huumeorganisaatiot näes.

Bling Bling

Jotain uutta designer-huumetta liikkeellä, Kiinastahan niitä saa kätevästi postitse.

Qroquius Kad

Oliko tuo Södra Ängbyn ammuttu paikallisia vai sittenkin haahuillut sinne jostain kemuslummista?

Sam Colt

No nyt on kuitenkin peli avattu. Räyhääjät ja kivittäjät voivat varautua siihen, että poliisi ei enää vastaakaan pullakahveilla, vaan polttaa ruutia.

Pidän mahdollisena että SD:n voitto vaaleissa antoi poliisillekin henkistä selkätukea.

Qroquius Kad

On se Ruotsin poliisi ennenkin polttanut ruutia kantakirjaruotsalaisia vastaan.
Ennätys taisi olla autistinen 13-vuotias svennepoika, jota kohti kolmihenkinen poliisipartio ampui 25 kertaa osuen rintakehään kolmesti:

kerran etupuolelle ja kahdesti selkään.
Kun poika oli siis juoksemassa pakoon.
Tappamisen meininki.

Down

Ei se poika ollut 13 eikä autisti vaan Downin syndrooma. Eli olisi jo ulkonäöstä pitänyt nähdä mistä oli kyse.

kalapuntari

Reaalimaailma herkistää poliisin liipasinsormea kohti jenkkitasoa.
Luultavasti Ruotsinkin poliisiaines tulee heikkenemään koskapa lehdessä valiteltiin koulutukseen hakeutuvien tasoa.

Elintason nousuvaiheen maailmanparannusharhassa Suomessakin tapahtunut pikapamputuksen kriminalisointi oli virhe, joka kostautuu nyttemmin mm. kemuteinien vapautena ryöstellä vastaantulijoita ilman v i r a l l i s i a seuraamuksia.

Mahdolliset e p ä v i r a l l i s e t seuraamukset on ulkoistettu kansalaisten aktiivisuuden varaan.

liian myöhäistä

Alkaa olemaan ns ameriikan menoa. Vai pitäisikö sanoa afrikan tai lähi- idän menoa. Ihanaa multikulttia. Jos ja kun, sd saisi läpi niitä tavoitteitaan, niin mielenkiinnolla odotellaan muslimien jne mellakoita. Ruotsi on/oli upea maa. Rasistiba kannatan ruotsin monarkiaa. Onhan kuningatar sukua eräille. Absolut vodka on parempaa, kuin ryssän vastine. Mitä tälläkin hetkellä siemaillaan sivistyneesti drinkkien muodossa. Luultavasti jossain vaiheessa, suoraan pullosta.

Anus Turahdus

Kyllä se on Putinin votka mikä on parasta ja se on varma !

slava ukraina

Olen sitä mieltä, että tämä itänaapurin kusipää, kävi kysymässä lupaa kiinan diktaatorilta, käyttää kovia keinoja. Esim ydinasetta. Diktaattorit luultavasti perustelevat oikeuttaan käyttää sitä historialla. Lue USA . Jos putin käyttäisi taktista ydinpommia, niin mitä seuraisi? Maailmansota? Koska eurooppa on naisten johdossa, niin ei seuraisi mitään. Jaa- a. Onko se hyvä vai huono asia?

Qroquius Kad

Saattoihan tuo käydäkin kysymässä epätoivon kuristaessa kurkkua .
Vastaus oli:
”Ette tee mitään niin typerää.
Jos yritätte, olette saman tien kuollut mies.
Onko ymmärretty!”

slava ukraina

Hitler sanoi, että kansa on pettänyt hänet. Koko saksan kansa ansaitsee kuolla. Putin ei nyt vielä niin pitkälle vielä mennyt. Mutta hisroriaa harratuksen vuoksi lukeneena, monet kenraalit sanoivat, älkää koskaan aliarvioko venäläisiä. Ne ovat uskomattoman sitkeitä. En ole mikään putinisti, vaan realisti.

Qroquius Kad

Eipä heidän sitkeyttään kukaan aliarvioikaan, vaan suorituskykyään nykyaikaisessa sodassa.

Ei myöskään pidä kuvitella Kiinan haluavan olla mikään liittolainen kehtiysmaaksi osoittautuneen entisen suurvallan kanssa tilanteessa, jossa sen ulkomaankaupasta suurin osa tehdään länsimaiden kanssa.

Kiinalla ei ole mitään halua antaa järkensä menettäneen diktaattorin sotkea omaa talouskehitystään, varsinkin kun se odottaa Siperian putoavan kämmenelleen.

slava ukraina

Kirjoitat asiaa. Mutta olen varma siitä , että putin kysyi lupaa käyttää ydinasetta. Tms.

Qroquius Kad

Hyvinkin.
Ja minä olen varma siitä, mikä oli vastaus.
Kiina ei tarvitse Ryssää sössimään maailmaa sekaisin.
Se estää sen, jos tarvis tulee.
Ja se kyllä onnistuu.

slava ukraina

Niin. Suorituskyky. Siitähän ww2 kenraalit varoittivat. Venäläisten uskomattomasta sitkeydestä jne. Mielipiteeni on , että ei aliarvioida ryssää

Qroquius Kad

Ei pidä aliarvioida, mutta ei myöskään elätellä harhakuvitelmia jostain salassa pidetystä supermahdista, jota ei ole olemassakaan.

Xi ei fanita Puttea

Xi- poika ei ollut tällä kertaa yhtä iloinen Puttea tavatessaan kuin mitä helmikuussa.

Sossut koomassa

Nämä kolme ampumista tapahtuivat kuuden tunnin sisällä.
Sossut eivät enää viitsi edes kommentoida ja Morganikin on mennyt piiloon.

Vaaleissa on tullut esille miten nuoriso 18< oikeistolaistuu, varsinkin pojat. Ovat ilmeisesti kyllästyneet nöyryytysryöstöihin ja ilmassa jatkuvasti leijuvaan väkivaltaan.

Anonyymi

Näistähän seuraa varmasti rankat sisäiset tutkinnat ja jos ruotsalaiset ( ja kaikki muutkin nykyään) tv-sarjat antavat minkäänlaista osviittaa reaalimaailmasta, poliisien päällikkönä on aina kireä ja ylimielinen nainen, joka antaa miehille sapiskaa ja pelkää mediaa.