Tohtori Nobuaki Ishii: Google kaappaa ihmisen aivot

Muuan japanilainen tohtori Nobuaki Ishii lähestyy aina silloin tällöin Pt-mediaakin erään vakavan asian tiimoilta. Tällä kertaa Nobuaki väittää, että Google aikoo kaapata ihmisten aivoja.

Lyhyt kertaus, jos joku ei muista. Tohtori Nobuaki Ishii:tä ja hänen perhettään on vainottu Googlen toimesta jo vuosikausia. Vuonna 2019 Googlen työntekijät hyökkäsivät Nobuakin kimppuun väkivaltaisesti, josta tehtiin rikosilmoitus, mutta Tokion piirisyyttäjä teki ns. tutkinnan tapon. Ylimmässä kuvassa todistusaineistoa pahoinpitelystä.

 

 

Todistusaineistoa tutkinnan tapoista.

 

Sen jälkeen Nobuakin vaimoon kohdistettiin väkivaltainen EEG-hyökkäys ja vaimon vasen polvi meni pois pelistä. Tämä EEG-hyökkäys on aiheuttanut vaimolle muitakin oireita, mm. veren hyytymistä ja maksan liikakasvua. Maksaan on myös kasvanut karvoja, joita on kirurgisilla operaatioilla pyritty poistamaan. Jos vakavalla asialla leikitellään, niin kyseessä ei ole parran raakaaminen vaan maksan. Perheen tyttäreen on kohdistunut suolistotukoshyökkäys, kuten vaimoon. Näitä on operoitu Tokion sairaaloissa. Nobuakille itsellekin on tehty etähyökkäys ja aiheutettu nivustyrä.

Jo aiemmin vaimolle on aiheutettu etänä 2016 sydänkohtaus, hänen kuukautisensa ovat loppuneet ja toinenkin nilkka on etämurrettu.

Vuonna 2020 Nobuakin vaimolle tehtiin pakkoabortti. Alla todistusaineistoa asiasta.

 

Nyt vuoden 2022 aikana tilanne on pahentunut. Google on alkanut käyttämään aivoaaltotekniikkaa ihmiskehon seurantaan ja mielenhallintaan. Google on Nobuakin mukaan syy ihmiskunnan ongelmiin ja hallitsee maailmaa.

Nobuaki mainitsee mm. sen, että Google ja Android ovat haitallisia ihmiskeholle. Ongelma on se, että Google kerää aivoaaltodataa ja ihmisten aivot yhdistetään tietokoneeseen. Aivoja pystytään mobiiliradioaallon avulla 5G-teknologialla ohjaamaan ja ihmiskuntaa ohjaamaan miten halutaan.

– Android sisältää EEG-mittauslaitteen, joka tarkkailee jatkuvasti ihmisten aivoaaltotietoja. Aivoaaltodata lähetetään Googlen palvelimille ja linkitetään kaikkiin Googlen palveluihin; tileihin, hakuihin, Youtubeen, mainoksiin jne. EEG-tietoja hallinnoi tekoäly, joka salakuuntelee ihmisten aivoja, Nobuaki kertoo.

Mielenkiintoinen asia on se, että Nobuakin mukaan tämä nyt käytössä oleva EEG-tekniikka on neuvostoliittolaista perua ja osaksi myös muslimimaailmasta (!). Tekniikalla on erityissuhde Venäjän FSB:n toimintaan. Tämä ei ole Nobuakin mukaan mikään ihme, sillä Google on venäläisten perustama yhtiö (!).

Totta tosiaan, Nobuakin mukaan Google on lähtöisin Neuvostoliitosta ja Googlen perustajia ovat neuvostoliittolaisia. Takana on vanhoja kommunisteja, joiden tarkoitus on tuhota länsimainen yhteiskunta.

Jos mainitsee vielä näitä tekniikoita, niin Nobuaki haluaa tuoda esiin VTG-tekniikan:

– Googlella on VTG-niminen tekniikka, joka käyttää aivoaaltoja puuttuakseen voimakkaasti ja manipuloidakseen aivojen visuaalista aivokuorta. Yksinkertaisesti sanottuna se on kuin XR (cross reality) -tekniikka, jota sovelletaan suoraan ihmisen aivoihin. (Tämä ei ole vain ihmisoikeuksien loukkaus, vaan myös erittäin vaarallinen tekniikka, koska se tarkoittaa, että aivot voidaan kaapata.)