Södertörnin käräjäoikeudessa Huddingessa luettiin syytteet viidelle miehelle joukkoraiskauksesta. Rypäs koskee kahta erillistä raiskausta. Tekosarja nousee Ruotsin rikoshistorian härskeimpiin tekoihin.
Uussuomalaiset pidätettiin Turkissa liirojen repimisestä
Turkin Ankaran poliisin mukaan he ovat pidättäneet kaksi Mogadishussa syntynyttä Suomen kansalaista, koska nämä olivat repineet Turkin liiroja ja julkaisseet siitä filmin TikTokissa.
Tekemällä tehty sähköpula, ja korkea sähkön hinta
On käsittämätöntä miten medioiden kirjoittelema ns. energiakriisi, ja etenkin väitetty sähköpula uppoaa moniin ihmisiin. Kriisi, joka on ihan tuulesta temmattu kuvitteellinen kriisi.
Puotilan henkirikoksen yhteydessä tutkitaan myös kiristystä
Puotilan henkirikoksen tutkinnassa on tullut ilmi uusia sivuhaaroja kiristyksistä, joiden tutkimista Keskusrikospoliisi jatkaa. Kiristys lienee myös ampumisen motiivi.
Autoilijat heittelevät tietukko_aktivisteja sivuun
Aiemmin syksyllä ranskalaiset ilmastoaktivistit yrittivät tukkia tien istumalla keskelle ajorataa. Monet autoilijat vihastuivat ja aktivistit nakeltiin tien sivuun.
Hoitolaitoksen kesäkuinen väkivallanteko Turussa muuttui murhaepäilyksi
Lounais-Suomen poliisi on tutkinut turkulaisessa hoitolaitoksessa kesäkuussa 2022 tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Poliisi epäilee 1970-luvulla syntynyttä miestä murhasta.
Kulutusluottojen suosio kasvaa vuosi vuodelta
Pääasiassa digitaalisesti toimintaansa harjoittavien pankkien ja rahalaitosten rooli on kasvanut 2010-luvulla suomalaisten nostamien kulutus- ja yrityslainojen markkinoilla ja kasvutahti onkin ollut nopea.
Ruotsin ammuskeluista iso osa tapahtuu koulujen pihoilla
Monet Ruotsin ampumistapaukset hoidellaan koulujen pihamaalla. Yleensä ei tietenkään koulun aukioloaikana päiväsaikaan, vaan iltaisin ja öisin, kun pikkugangsterit tapaavat hengailla koulujen leikkikentillä.
Vihreiden uusi maahanmuutto-ohjelma: Lisää tulijoita ja paljon
Vihreiden puoluevaltuuston sunnuntaina hyväksymä maahanmuuttopoliittinen ohjelma ei yllättänyt. Siinä on kaikki ne ainekset, mitä kermaisalta maahanmuuttosopalta voi odottaakin.
Poliisikomentaja korostaa yhteistyön merkitystä jengirikollisuuden torjunnassa
Tilannekuvan muodostamiseksi ja ilmiön torjumiseksi on tiivistetty yhteistyötä poliisilaitoksen sisällä, pääkaupunkiseudun poliisiyksiköiden kesken, kansainvälisesti ja Helsingin kaupungin kanssa.