
Viime vuoden joulukuun 5. päivä tehtiin Viking Linen Cinderellalla seksuaalirikos, josta voi sanoa, että seksihommat menivät päin vittua. Asiaa puidaan nyt käräjillä.
Nainen kertoo lähteneensä risteilylle perheensä kanssa, ainakin äitinsä oli mukana. Tärpättiä otettiin ja hauskaa oli. Joskus iltatuimaan nainen pääsi juttusille kahden miehen kanssa ja lopulta päädyttiin naisen hyttiin. Tarkoituksena oli ns. threesome, kolmen kimppa eli naisesta piti tehdä sämpylä.
Näin tapahtui. Ongelma oli vain se, että koko kööri oli enemmän päissään kuin laki sallii. Muutaman promillen humalassa panohommat tuskin onnistuvat kahdestaan, saati sitten kolmistaan, joka on eräänlainen taitolaji sekin, jotta onnistuu.
Kun sämpylä oli saatu täyteen täytettä, niin toinen miehistä sai jonkinlaisen pornomoodin ja alkoi kuristaa naista. Kiimainen kimppapano muuttui ja nainen sai paniikin, koska ei pystynyt hengittämään. Miehet jyystivät kuitenkin vielä aikansa ja poistuivat hytistä.
Nainen oli tapahtuman aikana saanut jonkinlaisia haavaumia, joista tuli verta. Nainen soitti äitinsä hyttiin ja veriset lakanat kuvattiin kuten naisen kaulassa olleet mustelmat.
Nainen teki rikosilmoituksen muutaman päivän päästä ja miehet vangittiin. Molemmat myönsivät tapahtuneen, mutta kiistivät jyrkästi rikoksen, sillä sämpylä tehtiin ihan naisen suostumuksella ilman mitään pakottamista. Kuten toinen miehistä sanoo kuulusteluissa:
– Olimme ekstaasissa aktin jälkeen. Se ei ollut ehkä maailman paras kimppakiva, mutta kimppakiva kuitenkin.
Oikeutta istuttiin perjantaina ja 25- ja 30-vuotiaita ruotsalaisia miehiä syytettiin törkeästä raiskauksesta. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin, mutta miehet päästettiin vastaamaan vapaalta. Jostain syystä miehet vangittiin nyt lokakuussa.