
Pietarissa asuva muuan suomalaistaustainen puuhapetteri on säännöllisesti esillä venäläisissä medioissa mustamaalaamassa Suomea. Tällä kertaa ollaan keksitty tarina Helsingin jättimielenosoituksista Venäjän puolesta.
Mm. Izvestia-lehti kertoo, että Kosti Heiskasen mukaan Suomessa järjestetään eilisestä alkaen massiivisia neljä päivää kestäviä mielenosoituksia, jotka tähtäävät hallituksen kaatamiseen.
– Suomalaiset nukkuvat muumit ovat nyt heränneet ja kansakunta on saavuttanut pisteen, että se ei enää kestä Venäjän vastaisia pakotteita eikä Venäjän suuntaan kohdistunutta hulluutta. 20. lokakuuta alkaen Helsingissä järjestetään neljä päivää kestäviä lakkoja, ja suurmielenosoituksia eduskuntatalon edustalla, jotka vaativat Sanna Marinin hallitusta helvettiin, Heiskanen kertoo.
Heiskasen mukaan Helsingin mielenosoituksiin on tulossa helsinkiläisten lisäksi valtava määrä ihmisiä muualta Suomesta. Useimmista isoista kaupungeista järjestetään bussimatkoja ja mielenosoituksiin odotetaan useita tuhansia mielenosoittajia.
– Odotettavissa on saman kaltaisia mielenosoituksia, joita on nähty Etelä-Euroopassa, joissa ihmiset ovat vaatineet saada elää rauhassa ja ystävyydessä venäläisten kanssa, Heiskanen kertoo.
Artikkelin yhteyteen on laitettu kuva, jossa ilmeisesti on jotain mielenosoitusta, mutta kuvahaulla kuvan lähdettä ei löytynyt.
Samaa tarinaa kirjoittavat muutamat muutkin venäläiset mediat.
En äkkiseltään löytänyt mistään yhtään mitään mainintaa Helsingissä pidettävistä jättimielenosoituksista ja lakoista. Siksipä pitää hieman ihmetellä tällaisten tarinoiden syöttämistä Venäjälle
Eli kyseessä on pesunkestävä puuhapetturi. Paskaa tuutin täydeltä ja ryssien perseennuolentaa.
ihan samaa persiin nuolemista mitä sale porukoineen naton ja eu.n pers karvoissa, yökköttävää…eikä ole satua vaan tosi….
Meillä länsimaalaisilla on liittolaisia, kuten NATO.
Niiden kanssa tehdään yhteistyötä, kuten meillä Lännessä on vuosisatoja tehty.
Teillä nuollaan Ryssän persettä.
Ok. Olet varmaan onnellinen, kun joku pyyhkii takapuolesi, kun itse et osaa? Miksi koet NATO:n jonkinlaisena pelastajana nyt? Oliko niin 5 vuotta sitten, oliko se akuuttia silloin? Miksi nyt? Mikä on muuttunut? Oletko mahdollisesti valtamedian propagandan uhri? Mieti mies! Älä ole pelle, vaan mieti ITSE asiat läpi. Älä anna YLE:n päättää, mitä ajattelet, vaan päätä itse.
Suomelle käy, kuin Ukrainalle. Sitäkö haluat? NATO päättää, että suomipoika kuolee jonkun jenkkilän neoconnan tilipussin edestä tai midterm vaalien tuloksen muuttamiseksi? Mene itse sinne Karjalan mäntymaille uhoamaan, jätä me muut hörhöilyjesi ulkopuolelle, kiitos.
NATO on meidän länsimaisten demokratioiden puolustusliitto teidänlaistenne jumalaa Ryssää vastaan.
Turha on kiukuttelusi,itse olette valinneet väärän hevosen ja uppoatte sen kanssa suohon.
Eikä tule ikävä.
Taisto,,eihän nimi ”miestä” pahenna,,,on se vaan kumma että 1918 punaset vastaan valkoset matsi kummittelee yhä,,suomessa.
Kosti, kosti kun tuli niskalaukaus 1918. hahhaha
Ei se mitään kummittele, täysin hengissä. Työväestöä maalitaulutetaan koska vihollinen pitää olla, jos ei ole niin keksitään.
Pientähän tuo on, kun Ryssä on nyt tuominnut Suomen kansanmurhasta ja sotarikoksista:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009149272.html
Nythän olisi hyvä tilaisuus tuomita Ryssä kaikista rikoksistaan ja panna tuomiot täytäntöön sen jälkeen, kun Putler on aiheuttanut Imperialistisen Roistovaltion hajoamisen.
Ei kun perimään korvaukset siltä, örkkivaltionkuvatukselta, joka itärajan taakse jäää.
Luehan se artikkeli tarkemmin. Petrov ei syyttänyt suomalaisia osallisuudesta kansanmurhaan mutta kylläkin Leningradin piiritykseen.
Kyllä minä sen luin kokonaan, kunhan vaan kärjistin enkä edes kovin paljoa.
Kad: ”kunhan vaan kärjistin”
OK. Mutta mitä hyödyit kärjistyksestä? Mksi vaivauduit? Minkä takia tuollaista pitää suoltaa aivan, kuin se tulisi selkärangasta? Olet kaikesta päätellen järkikaveri, ei sinun tarvitse alentua jonneksi. Suomi ensin, ilman blinkeneita ja nulandeja!
Joskus se vain on hauskaa.
Petrov oli yksi haastateltu. Oikeust totesi Suomen syylliseksi
Niin entä sitten eikös ryssä nyt kuitenkin pitäisi tuomita kaikista rikoksistaan kun ovat raiskanneet puoli eurooppaakin ja valehtelevat omalle kansalle ja omille lapsilleenkin historian voitonpäivät ja muun paskan mitä ne on ”lunastanut verellä” joka tarkoittaa aina hyökkäys sotaa ja ryöstöä oikeasti, sen pitää loppua muuten tuo paska ei lopu ikinä.
Kuvassa voi olla Tokmannin ilmaisten ämpärien jako tai elokapinan syystempaus. Pride-kulkueethan järjestetään lämpimänä vuodenaikana.
Muistelen että tuo Kosti on ennenkin mainittu Pt-mediassa.
Tätä ruskeanreiänritaria kiukuttaa se kun fennomatkojen röörien hoonaus matka pietariin kosahti siihen, että suomalainen linja-auto firma kieltäytyi kuljettamasta niitä sinne pietariin. Nyt tämä ritari satuilee kiukuspäissään kaikenlaista shaibaa.
Jutku paavo painu israeliin rotta valehtelija!!
Siis minähän olen juuri nyt Israelissa, josta toimitan tätä mediaa. Olen siis juutalainen, jos et tiennyt sitä. Kasaarijuutalainen.
Voisiko mistään löytää enää juutalaisempaa paikkaa kuin Israel? Minusta se ei ole vielä tarpeeksi juutalainen. Maailman pitäisi olla kauttaaltaan juutalainen ja joka kadunkulmaan daavidintähtilippu liehumaan.
Minua harmittaa niin vallan mielettömästi, etten saa olla juutalainen kuten P.T.Kangas.
Olisi niin mahtavaa saada hallita maailmaa ja vielä kenenkään huomaamatta!
Aina voi perustaa oman siinostijuutalaisen kasaarikerhon.
Ellei peräti ryhtyä soinistiseksi kalsarijuutalaiseksi.
Mä vanhana yk-faitterina ihailen IDF:ää.
Sitä sietääkin ihailla;
todennäköisesti maailman tehokkain asevoima kaikilla mittareilla.
Maailman tehokkain, syy motivaatio ja älykkyys.
Niin eikös tuo venäjän propaganda ole jo ollut jo ennen maailman sotaakin täynnä tuota juutalaispaskaakin ja jos arvostelet venäjää olet juutalainen. LOL. Toiset käy pöntöllä paskallla mutta jotkut tosiaan nielevät sen..
Ihanko totta,,
Viittaisiko niihin muutamaan hörhöön, jotka ovat seisoskelleet kadunkulmassa jonkun Lenin-viirin kanssa?
Lienevät kehittäneet koko jutun uudeksi propagandaväitteeksi tuhansien vastaavanlaisten jatkoksi, miettimättä itsekään sisältöä sen kummemmin.
Varma tieto kuulemma, että itse Putin osallistumassa.
Siinäpä konkreettinen kotimainen esimerkki miten ryssät satuilevat omilleen. Ja menee läpi 99,99% ryssille. Ihan kuutamolla koko kansa. Ilmankos viina maistuu vauvasta vaarille. Mitä eroa on Venäjällä ja Pohjois-Korealla? Ei mitään.
Mikäs syy meillä Suomessa on että viina myöskin maistuu? Varmaan se että 99,99% valtamedian(pt-media mukaanlukien) tarinoista menee läpi? Ihan kuutamolla on kansa ku kansa näköjään.
Niin eihän tuo mielä mitään mutta mieti näitä kommentti palstojen suomalaisia jotka kertovat noita faktana, besserwissserinä pölvästit kertovat esim. ”historiaa” joka on täysin venäjän satukirjasta parhaimmillaan toisen maailman sodanaikaisia propagandafaktoja täynnä ja ne oikeasti uskovat niihin ja tännekkin niitä kirjoittavat. Noilla ”kansallismielisten” sivuilla ne niitä pahtaa ja tyhmimmät uskovat, jotenkin vielä absurdia, että ne sitten haukkuvat joitan somaleita alhaisesta älykkyydestä kun ovat itse edustavat sitä heikkolahjaisinta osaa suomalaisista ja luultavasti moni alempaa tasoa kuin keskiverto somali..
Helsingissä oli 29.29.2022 fixit mielenosoitus. Ehkä Heiskanen tarkoittaa sitä ja on liioitellut sen kokoa. Ei ole välttämättä hullu vaan kylmän rauhallisesti kertoo tarinoita, joista saa jotain etua, esimerkiksi välttyy mobilisoinnilta. Ei siltä Suomen kansalaisuus pelasta, kiintiöt pitää saada täyteen.
Se fixit miekkari oli 20.10.2022
Kyse on ilmeisesti tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=kfxk5t9J-3Y&t=6s
Totta Koistisen jutussa on ainakin se, että mielenosoituksia järjestetään viikonloppuna Hesassa. Panu Huuhtanen ja kumpp. niitä järjestään. Ja mikä on jätti, sekin on suhteellista. Voihan Koistinenkin pitää Panun seitsemän hengen miekkaria jättimiekkarina.
Panu ilmeisesti järjestää jonku Motti tapahtuman joka kestää neljä päivää. Ja samana viikonloppuna järjestetään FIxit-miekkari, mutta vaikea uskoa, että noihin hörhöjen kokoontumisajoihin montaa ihmistä osallistuu. Desantti Bäcmankin on puhumassa tuossa Fixit miekkarissa, joten siinä Koistinen on myös oikeassa, että venäjämielinen miekkari on kyseessä. Mistää lakosta en sen sijaan ole kuullut mitään.
Tässä sen näkee mikä merkitys on sillä että ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan.
Jos sata ihmistä sanoo että voikukka on valkoinen ja yksi sanoo että se on keltainen, niin kuka on oikeassa?
Se jolla on kyky käytellä voimaa.
Kaikki tietää värin mutta eivät sano mitään. Sosiaalinen kilpailu, ei auta olla eri mieltä.
A: Onko suomalaisten venäjämielisyydestä minkäänlaista virallista tietoa?
B: Suomen ja Ruotsin ulkoministerit tulevat hyvin toimeen! Humu-Pekka sai Bi-Tobiaksesta oivan kumppanin. Hyvä. Tämä edistää Suomen ja Ruotsin ulkopolitiikkaa.
C: Dagens Nyheter kirjoittaa että ukrainalaisia kohdellaan huonosti Ruotsissa: päiväraha on liian pieni eikä kielikurssia (SFI) makseta kuten sompuille jne. Sutenöörit ja vähäpojat vaanivat ukrainalaisia naisia. Lue myös lukijoiden kommentit:
https://www.dn.se/ledare/ukrainare-lever-under-existensminimum-och-utnyttjas-i-prostitution/
A:
se on erittäin vähäistä, vaikka senmieliset muuta saattavatkin luulla.
B:
sehän on hyvä se.
C:
niin Suomessakin, koska naiset saavat päättää asioista.
Mielenosoitus, jolla vaaditaan marinin hallitusta helvettiin kuulostaa oikein hyvältä mutta ei sillä venäjän kanssa olisi muuta tekemistä, kuin kiinteistöjen myynti ryssille joka on saatava loppumaan ja yhä rakentamaton raja-aita.
No ei tässä nyt sotaan silti pidä innostua. Otetaan rennosti kuin ennenkin osattiin ottaa. Sota on perseestä, paitsi jos on rääväsuinen sohva-rambo-sivari. Se on jämpti se.
Panu Huuhtala on järjestänyt massiisivisen torstaista sunnuntaihin kestävän MOTTI22 miekkarisarjan Helsinkiin. Levelin Junnu ja Slim ovat mukana.
Massiivinen lienee tässä tapauksessa suhteellinen käsite.
Siellä oli Levelistä puhumassa se iranilainen. Miksi haittamamu oli pyydetty paikalle?
No kun nämä turtapääläiset eivät itsekään aina oikein tiedä, kuka mitäkin kannattaa ja vastustaa ja miksi.
Tuolta voi lukea turtapääläisten keskinäistä riitelyä:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1362493#p1362493
Eipä oo helppoo, eipä oo kun kaikki ovat omasta mielestään Ainoan Oikean Totuuden haltijoita.
Niin siinä käy, että Erdogan työntää lopulta Naton persereikään sä.
Suomalainen ei protestoi kuin amerikkalaisen mustan narkkarin ja elämäntaparikollisen kuolemaa
Laittaisivat tällekkin paskasäkille ikuisen maahantulokiellon Suomeen.
Pikkuisen Kosti Heiskasen kanssa tekemisissä olleena voin sanoa, että hemmetin epämiellyttävä ja ärsyttävä hösöttäjä ja suoranainen huijari. Säätää koko ajan jotain ja yrittää saada muita väkisin mukaan touhuihinsa, lupailee kaikenlaista hienoa ja sujuvasti unohtaa tehdä oman osansa, syyttelee sitten kaikkia muita.