Tuusulassa ammuskelu, useita loukkaantuneita ja kiinniottoja

Tuusulan Rajalinnan teollisuusalueella sijaitsevassa kiinteistössä ja sen ympäristössä tapahtui aamulla ammuskelutapahtuma, jossa on loukkaantunut ihmisiä, mutta kuolleita ei tiettävästi ole. Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksinä.

Poliisi sai ilmoituksen kahdeksan jälkeen aamulla, että osoitteessa Mestarintie 19 sijaitsevassa kiinteistössä ja sen pihamaalla ammuskellaan. Paikalla sijaitsee moottoripyöräkerho Viikinki MC:n tilat. Tietojen mukaan paikalla on ollut viikonlopun aikana “juhlintaa”.

Poliisin mukaan useita on sairaalahoidossa, mutta ei mitään kovin vakavaa. Myös kiinniotettuna on useampi henkilö. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä.

Lisäys: Poliisin iltapäivällä julkaiseman tiedotteen mukaan yksi loukkaantui siten, että sitä voitiin sanoa loukkaantumiseksi. Tähänkin riitti kuitenkin puhallus ja sympatia. Ketään ei ole enää sairaalassa.