Savolaismiehelle 10 vuotta vankeutta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

Kuopion vankila.
Itä-Suomen hovioikeus vahvisti eilen aiemman Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomion, jolla 1979 syntynyt mies tuomittiin 10 vuoden vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Teot sijoittuvat pitkälle aikavälille alkaen vuodesta 2009, jonka jälkeen raiskaukset jatkuivat 10 vuotta vuoteen 2019 asti. Teot alkoivat kun uhri oli 4-vuotias ja viimeisen kerran tekoja tapahtui kun uhri oli 14-vuotias. Teot muuttuivat puhtaiksi raiskauksiksi uhrin ollessa 9-vuotias. Seksuaalisia tekoja oli tapahtunut viikoittain.

Oikeuden mukaan teko on erityisen törkeä, sillä mies käytti hyväkseen puolustuskyvytöntä lasta ja sitä, että uhri oli pelkotilojensa takia kyvytön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan. Lisäksi mies oli painostanut lasta olemaan kertomatta asiasta kenellekään.

Oikeuden päätökset ovat salassa pidettäviä julkista selostetta lukuun ottamatta. Käräjäoikeuden mukaan Timo Juhani Lappalainen katsottiin syyllistyneen törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin 2009-2019 ja törkeisiin raiskauksiin 2014-2019 välisinä aikoina.

Lappalainen passitettiin takaisin Kuopion vankilaan.

Miten vankeus etenee tässä tapauksessa? Jos henkilö on ensikertalainen, niin tuomiosta istutaan puolet eli viisi vuotta. Jos on aikaisempaa rikostaustaa viimeisen kolmen vuoden ajalta, niin silloin lusimista jää 2/3, eli mitä siitä tulee, kuusi vuotta ja risat.

Yleensä tämän kaltaisille seksuaalirikollisille on muutamassa vankilassa oma osastonsa, joka on täysin eristetty vankilan muista osastoista. Ainakin Kuopion vankilassa on juuri tällainen erityinen osasto. Yleensä tällaiset vangit eivät ole missään kontaktissa muiden vankien kanssa.

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Nakkiskotti

Ruotsissa kauhea tapaus myös, isä tai muu läheinen raiskasi kahta lasta, kahden vuoden ajan, yli 500 kertaa.

”En man i 50-årsåldern åtalas vid Nyköpings tingsrätt för att ha våldtagit två barn under nära två års tid, skriver Aftonbladet. Ett av barnen har enligt åtalet utsatts för över 500 grova våldtäkter.”

Kukavaan

Onko muita tuntomerkkejä kuin ikä ja sukupuoli?

Qroquius Kad

Johan Öberg.
Enemmän juttua ja kuvia tuolla:

https://www.flashback.org/t3493449

Jep nep

Ite Kuopion linnassa pari vuotta tullu istuttua. Siellä on erikseen raiskareille osasto. Olin keittiössä silloin töissä ja satuin välillä näkemään erikois ruokavalio listan. Muslimeja oli aika reippaasti ja pari suomalaista nimeä millä oli joku kala allergia. Aika paljon sielläkin niitä raiskareita riittää mutta ne on ihan eristettynä muusta maailmasta

Johan Steel

Kai väänsit tortut sekaan?

Punelius Vihervä

Tuossapa on käänteistä kehitysapua parhaimmillaan.
Somput ruodattu tänne tuhlaamaan suomalaisten veroeuroja:

”HELSINGIN seudulla toiminutta järjestöä epäillään poikkeuksellisesta avustusvarojen väärinkäytöstä. S o m a l i Reconstruction And social Development ry eli Sorasod ehti 16 toimintavuotensa saada yli miljoonan euron edestä erilaisia avustuksia ennen kuin sen tarina päättyi konkurssiin vuonna 2018.”

Kukavaan

HS julkaisi 8.12.2022 asiasta uutisen:
”Maahanmuuttajajärjestöä epäillään poikkeuksellisesta avustusvarojen väärinkäytöstä”
Ihmeellistä on, että suvakkimedia päästää tuollaisen uutisen julkisuuteen ja uutinen ei ole edes maksumuurin takana.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009234660.html

Nih

Nyt kun leikkaukset iskevät ensi vaalikaudella niin veikkaan ettei näiden somppujen tukirahoihin siitä huolimatta kosketa, koska somput nostavat valtavan metkan rasimista ja orpo laskee heti alleen ja niihinhän ei sitten kosketa. Päinvastoin niitä lisätään, koska orpo on sanonut että heidän motiiviensa arvostelu on rasimia

Qroquius Kad

Ei Petturi Urpo mitään housuihinsa laske, vaan nauraa onnellisena kun saa lykätä suomalaisten verorahoja miljoonan toisensa jälkeen somaleille.

Päänsilitys on out

Pedofiileille ja raiskareille olisi hyvä palauttaa historian lehdiltä päärynän käyttö rangaistukseen istumisen lisäksi. Tosin se istuminen voi olla päärynän jälkeen hiukan vaikeampaa.

Tietämättömille kyseessä ei ole hedelmä vaan sen mallinen vempain, josta saanut nimensä.

Big l

Kiitos pt medialle ton pohjasakan nimen julkaisemisesta, jota valtamedia pihtailee kuin mitäkin aarretta. Vielä kun tietää mihin menee istuun lisko- osaston suojiin siltä oikealta tuomiolta

Roope Hanhi

Kaikenlaista se maa päällään kantaa. Oli sitten kotimainen tai tuontitavaraa niin hyi helkutti.
PS. Onko hommafoorum nurin?

Qroquius Kad

Ei näytä olevan.

hdll

Tommoset suomalaiset pitäs vielä saada pahemmat tuomiot.
Ne tekee sen ”että kyllähän suomalaisetkin” ja kyllähän oikeasti suomalaisetkin.
Ero on siinä että en usko että kovin äkkiä löytyy paljoa suomalaisia jotka hyväksyy jotain pikkulasten raiskausta?
Toi sentään Suomen mittakaavassa sai melko kovan tuomion, mutta oikeasti ei mitenkään tuomio mitä vois hyväksyä. Istuu reilu 3-vuotta, sitten avovankilassa ja lomalla pari vuotta ja sitte taas vapaana.

Jokeri

Raiskaajat ovat Suomessa hallituksen erityis suojeluksessa eikä tämäkään otus mitään kymmentä vuotta todellisuudessa joudu istumaan, korkeintaan 1.5 – 3 V.

Nih

Nuo sairaat paskat pitäisi kuohia ihan oikeasti koska näihin ei tehoa terapiat eikä vankilat.

Qroquius Kad

Niin Suomessa aiemmin tehtiinkin tämän lain nojalla:

https://fi.wikisource.org/wiki/Kastroimislaki_1950

Sitten se kumottiin vuonna 1970.
Itsekukin saa arvata, minkä takia.

[…] Lähde: PT-Media […]

Piikivi

On väärin päästää vapaaksi tämän kaltaisia hirviöitä koskaan. Jatkavat tekojaan, kun vapautuvat. Ei ne siellä vankilassa parane. Mitätön tuomio lapsen elämän tuhoamisesta. Pahimmillaan toipumiseen menee loppuikä. Toivottavasti saa lapsi parhaan mahdollisen avun ja vielä elämästä kiinni. Miksi Suomessa ei välitetä lapsista. Miksi näitä rikoksia vähätellään.