Ruotsissa 63 kuolemaan johtanutta ammuskelua 2022

Keski-Ruotsin ammuskelut. Klikkaa kartta isommaksi.
Vuonna 2022 tehtiin uusi ennätys kuolemaan johtaneissa ammuskeluissa, tähän mennessä 63 vahvistettua tapausta. Vuonna 2021 tapauksia oli 45.

Ammuskeluja on seurattu Ruotsissa jännityksellä, monet ovat lyöneet asiasta jopa vetoa. Itse veikkasin 74, mutta tästä jäätiin reippaasti.

Ammuskelutapauksissa hitiksi lasketaan tapaus, jossa henkilö on ammuttu tuliaseella hengiltä. Mukaan ei kuitenkaan ole laskettu poliisin virkatehtävissä ampumia henkilöitä.

Suurin osa ammuskeluista on uusruotsalaisten jollain tavalla jengeihin kytköksissä olevia ammuskeluja. 63 tapauksesta kaksi varmaa tapausta on ruotsalaisten tekemiä, Luleån ja Tärnabyn ampumiset. Myös yhtä Boråsin ammuskelua epäillään suomalaisten välien selvittelyksi. Mutta muuten kaikki loput ammuskelut ovat kolmansista maista tulleiden henkilöiden tekemiä tekoja.

Etelä-Ruotsi.

Ammuskelut keskittyvät Tukholman ympäristöön ja siellä erityisesti Södertäljeen ja Botkyrkaan. Malmö ja Göteborg ovat suoriutuneet myös hyvin, kuten pikkykylä Kalmar. Örebrokin menestyi kisassa hyvin. Itse nostaisin esille suurimpana yllättäjänä Uppsalan. Tai sen heikon menestyksen. Ei yhtään ainoaa pistettä! Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi jalkapallossa valmentaja menee heti vaihtoon.

Tosiasiassa Uppsalan vähäiset ammuskelut johtuvat poliisin hyvästä työstä, ei siitä, että siellä olisi kotouduttu jotenkin paremmin. Vuoden 2021 loppupuoliskolla kymmeniä kovan luokan gangstereita saatiin noukittua säilöön ja oikeus antoi pitkiä tuomioita ampuma-aseista ja huumeista. Jos nämä veikkoset olisivat vapaalla jalalla, niin Uppsalan kohdallakin olisi vähintään kymmenen ruksia.

Ampumiset sijoittuvat Tukholmasta etelään. Tukholmasta pohjoiseen listattiin vain viisi ammuskelua.

Tilasto kertoo aivan omaa kieltään. Ei kahta sanaa ketkä Ruotsissa harjoittavat murhaamista. Mitä enempi jonkun alueen maahanmuuttajaprosentti on, sitä enemmän siellä ammuskellaan.

 

KORJAUS: Kirjoitin aluksi, että ammuttuja oli 64, mutta koska virallinen luku on 63, niin pitäydytään siinä. Jostain syystä joulukuussa Danderydissä autosta ammuttuna löydetty henkilö ei ole mukana virallisessa listassa. Luultavasti tämä on ampumalla tehty itsemurha.