Lisää aggregaatteja + muuta avustustavaraa Ukrainaan

 

Etelä-suomalainen ukkoporukka otti yhteyttä Pt-mediaan ja kertoi, että lähettämämme aggregaatin innostamana hekin päättivät miesporukalla kerätä kasaan rahaa muutamaa aggregaattia varten Ukrainaan vietäväksi.

Porukan keulakuva kertoo, että ajatteli ensin itse ostaa ainakin yhden aggregaatin, mutta pienen kyselykierroksen jälkeen selvisi, että kaveriporukassa oltiin melko yksimielisiä, että jotenkin on autettava. Siitä se sitten lähti liikkeelle.

Kassaa saatiin kerrytettyä siten, että kymmenkunta aggregaattia on nyt Ukrainassa. Lisäksi matkaan lähti öljyä ja muuta työkaluperäistä tilpehööriä. Naisjaosto pakkasi mukaan mm. lasten vaatteita ja muuta vaatetavaraa. Kuvissa pieni osa lähetetyistä tavaroista.

 

Aggregaattien hankinta oli mielenkiintoinen tapahtuma. Kaksi suosittua tunnettua suomalaista kauppaketjua antoi aggregaateista reilusti alennusta kun heiltä kysyttiin tarjouksia, ja kauppiaille selvisi, että tavara menee Ukrainaan. Kaupat eivät halua tulla mainituksi tässä yhteydessä.

Selvisi, että kummatkin kauppaketjut ovat itsekin lähettäneet isojen summien edestä tavaraa Ukrainaan.

Ryssän persehuorat ovat ilakoineet pitkin nettiä, että kaikki Ukrainaan menevä avustustavara menee mustan pörssin kauppiaille myyntiin. Voi olla, että osa avustustavaroista meneekin myyntiin, sillehän ei voi mitään. Sotaa käyvässä maassa on luonnollisesti musta pörssi, joten on mahdotonta estää jonkin tavaran joutumista myyntiin.

Tässä tapauksessa ketju Suomesta Ukrainaan on kuitenkin sellainen, että tavaran lähettäjä tietää mihin tavara menee ja miten se jakautuu Ukrainan päässä.

Tällaiselle oma-aloitteisuudelle on nostettava hattua. Ja toivotaan, että näillä aggregaateilla ja tavaroilla voidaan edes vähän helpottaa siviilien elämää, toisaalta saadan ne tarpeelliset ampeerit droneen, joka tiputtaa muutaman kranaatin ryssän niskaan.

 

Myös Pt-median aggregaatti- ja avustuskeräys käy taustalla, mutta siitä myöhemmin lisää kun on konkreettista sanottavaa. Se meidän jouluna lähetetty aggregaatti on jossain rintamalla, ei ihan eturintamalla, mutta jossain.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments