Valmistautuminen jääkiekon 2023 MM-kisoihin kotikatsomoissa

Suomi on hallitseva jääkiekon maailmanmestari ja lisäksi voitimme olympiakultaa vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisista. Leijonille yksiselitteinen tavoite tuleville jääkiekon 2023 MM-kisoille on mestaruuden voittaminen. Leijonat ovat kovan paikan edessä kotiyleisön kannustaessa omiaan Tampereella. Turnaus jakautuu Tampereella ja Latvian Riikassa pelattaviin otteluihin, mutta kaikki Suomen pelit pelataan Tampereella toukokuussa.

Katsomoliput otteluihin ovat tulleet myyntiin jo syksyllä 2022, joten kannattaa pitää kiirettä oman lipun hankinnalla, mikäli mielii paikan päälle. Suomen joukkueen ottelut ovat luonnollisesti suosituimpia. Finaaliottelut, joissa Suomen joukkue toivottavasti nähdään, pelataan niin ikään Tampereen uudehkolla Kansi Areenalla. 

Jukka Jalonen luotsaa Suomen joukkuetta

Suomen MM-2023 kisajoukkue selviää huhtikuussa. Ja kuten aina, viime hetken täydennyksiä voi rapakon takaa tulla vielä päiviä ennen kisojen alkua. Varmaa on kuitenkin jo nyt se, että maajoukkueen päävalmentajana toimii Jukka Jalonen, jonka nykyinen sopimus on voimassa vuoteen 2024 asti. 

Vastikään 60 vuotta täyttänyt Jalonen on luotsannut jääkiekon miesten maajoukkueen jo kolme kertaa maailmanmestariksi. Viime vuonna mitalisaldo täydentyi olympiakultamitalilla, joka oli Suomen urheiluhistorian ensimmäinen kultamitali miesten jääkiekossa olympialaisissa. Juhlitaanko tänä keväänä neljättä Jalosen MM-kultamitalia? Viimeaikaisten näyttöjen perusteella on se täysin mahdollista.

Mikä on Suomen joukkueen kokoonpano?

Tulevan joukkueen kokoonpanossa nähtäneen useita vuoden 2022 olympiasankareita. Esimerkiksi Jalosen luottohyökkääjät ja Pekingin pistepörssin kärkisijoilla olleet Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen ovat nimiä, jotka voidaan olettaa löytyvän kevään aikana paljastuvista jääkiekon MM-2023 kisojen pelaajavalinnoista.

Yksi tapa valmistautua tuleviin jääkiekon MM-kisoihin onkin tulevan joukkueen kokoonpanon arvuutteleminen. Kaveriporukan kesken kannattaa kunkin kiekkofanin luoda omat analyysit joukkueen koonpanosta ja tätä tulosta verrataan sitten lopulliseen kisakokoonpanoon. Voittaja on se, joka arvaa eniten pelaajia oikein omassa analyysissään, kunhan lopullinen joukkue julkaistaan turnauksen alla.

Televisiointi jääkiekon MM-2023 kisoista

Suomessa jääkiekon 2023 MM-kisojen televisiointioikeudet ovat MTV oy:llä. Kaikki Suomen pelit näytetään maksuttomalla MTV3-kanavalla. Myös välieräottelut sekä pronssi- ja finaaliottelu näytetään maikkarin ilmaiskanavalla. Suomen joukkueen otteluista kiinnostuneiden ei siten tarvitse maksaa ylimääräistä hintaa maksukanavista.

Laajemmin 2023 jääkiekon MM-kisojen otteluista kiinnostuneet joutuvat hankkimaan maksullisen kanavapaketin. Maksullisilta C More -kanavilta näytetään kaikki ottelut, joten kanavapaketti on innokkaan penkkiurheilijan ostolistalla, mikäli kotitaloudesta ei kyseistä kanavapakettia vielä löydy. 

Vedonlyönti jääkiekon 2023 MM-kisojen otteluista

Mikäpä olisikaan parempi tapa saada ripaus lisäjännitystä kotikatsomoon kuin asettaa vetoja jääkiekon 2023 MM-kisojen otteluiden tuloksista ja tapahtumista. Suomalaiset luottavat omiinsa, joten miksipä ei laittaisi pientä panosta peliin Suomen joukkueen puolesta. Vedonlyönti taatusti nostaa tunnelmaa kotikatsomossa asteen verran korkeammalle.

Vedonlyönnin todellisena tavoitteena on toki rahavoittojen saalistaminen, joten vedonlyöntiä harkitsevien on syytä valmistautua turnaukseen huolellisen taustatyön turvin. Jokainen tuleva MM-kisaottelu tarjoaa urheilua seuraavalle jääkiekkofanille mahdollisuuden voittoihin, joskin häviön mahdollisuuteen on myös aina varauduttava. Harrasta vedonlyöntiä aina vastuullisesti ja harkiten.

Vedonlyöntimahdollisuuksia 2023 jääkiekon MM-kisat tulevat tarjoamaan runsaasti. Veikkauskohteina voivat olla esimerkiksi otteluiden voittajat, alkulohkojen parhaat joukkueet, maalikuningas ja tuleva maailmamestarijoukkue. Monipuolisiin vetomahdollisuuksiin kannattaa perehtyä ajoissa ja etsiä niiden joukosta parhaat kertoimet omaavat kohteet.   

Älä aliarvioi kisaeväiden tärkeyttä

Onnistunut ruokavalinta kruunaa kotikatsomon lätkäillan. Kisojen alkaessa on liian myöhäistä aloittaa parhaimpien kisaeväsreseptien soveltaminen. Aloita ajoissa suosittujen kisaeväsreseptien kokeileminen, jotta turnauksen alkaessa keittiöpuolen sävelet ovat selvät. Valmiin pikaruuan ostamisen sijaan kotikatsomon tarjoiluun kannattaa hieman panostaa, sillä hyvät purtavat palkitsevat tekijänsä täydellisesti ottelujännitykseen sopivan makuelämyksen myötä.

Jääkiekon vuoden 2023 MM-kisoihin valmistautuminen on kenties Suomen joukkueen pelien areenalippujen hankinnan osalta jo myöhäistä, mutta monia muita valmisteluja voi hyvin tehdä turnauksen alkuun asti. Tuoreimpien urheilu-uutisten seuraaminen helpottaa vedonlyöntikohteiden valintaa ja kotikatsomon valmisteluissa voi jo nyt varautua viihdelaitteiden päivityksillä sekä erilaisten kisaeväiden maistelulla!