Tukholmassa kaksi ammuskelua illan mittaan – aivosumua ja polvitönkköä saaliiksi

Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen Tukholmassa laitettiin taas täysi ralli päälle ampujaisissa. Illan mittaan tapahtui ainakin kaksi erillistä ammuskelua.

Ensimmäinen ammuskelu tapahtui Sundbybergin Rissnessä. Iltauutisten aikaan alueelta kuultiin useita laukauksia ja poliisin raatokoira löysikin vakavasti haavoittuneen miehen pensaikkoon kontanneena.

Alamaailman tietojen mukaan ammuttu sijaitsi ns. kahdessa eri paikassa. Tämä kryptinen lause tarkoittaa sitä, että kohdehenkilön aivoista puolet oli eri puolilla pensasta kuin aivojen toinen puoli. Tämä taas tarkoittaa sitä, että poliisin tiedottama ”vakavasti loukkaantunut” saattaa illan mittaan muuttua vakavasti elottomaksi.

Alueella on illan mittaan valtava poliisioperaatio. Suurin piirtein kaikki vauvasta vaariin ja torakoista taskunauriisiin ratsattiin.

Puoli tuntia ehti Tukholman eteläisen poliisit vedellä donitseja kun Sätraan saatiin aivan vastaava ilmoitus. Niin ikään koiran kusemasta pensaasta löydettiin ampuhaavoittunut mies, joka oli saanut armollisesti säilyttää henkensä, mutta satavarmasti ei tule juoksemaan 110 metrin aitoja. Nimittäin polvitönkköä pukkaa.

Jokainen voi huvikseen rekonstruoida polvitönkköä teippaamalla jeesusteipillä heinäseipään jalkaansa lantiosta nilkkaan. Ei onnistu seiväshyppy eikä aitajuoksu, työkyvyttömyyseläke sen sijaan juoksee.

Kummankaan tapauksen tiimoilta ei ole tehty vielä kiinniottoja.

 

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments