Malmössä harjoitettiin kovan puoleista ammuntaa ilta seitsemän aikaan. Neljä henkilöä on viety sairaalaan saatuaan vakavia ampumavammoja.
Ammuskelu alkoi ongelmalähiö Oxiessa sijaitsevan elintarvikekaupan edustalla parkkipaikalla. Useampi uusruotsalainen oli pitänyt jonkinlaista älämölöä parkkipaikalla juuri ennen ammuskelua, kunnes yhtäkkiä alkoi paukkua. Paikalla kuultiin ammutun viidestä kahdeksaan laukausta.
Poliisi saapui nopeasti paikalle ammuskelun loputtua. Muutaman sadan metrin alueelta löydettiinkin neljä haavoittunutta miestä. Toistaiseksi ei tiedetä, että minkälainen on kuolinprosentti, mutta henkilöt ovat sairaalahoidossa. Ainakin yhdellä on hyvät kertoimet kuolla.
Ammuskelun aikaan alueella liikkui paljon ihmisiä, varsinkin kun lähistöllä on vilkas paikallisjuna-asema. On melkomoista tuuria, että kehenkään sivulliseen ei osunut.
Viikonlopusta vaikuttaa tulevan verinen, perjantai-ilta vasta ja yksi kuollut, neljä haavoittunut ja kaksi ammuskelua, joissa ei ole tullut osumaa.