Ruotsin hallitus ja sverigedemokraatit ilmoittivat joulukuussa tutkivansa mahdollisuutta ottaa käyttöön ongelma-alueilla Tanskan kaltaiset “ratsiavyöhykkeet”.
Tanskassa nämä visitationzonet eli suomeksi ratsiavyöhykkeet ovat olleet käytössä jo vuodesta 2004, jolloin paikallispoliiseille annettiin mahdollisuus tehdä henkilötarkastus tietyillä alueilla kenelle tahansa ilman rikos- tm. epäilyä. Henkilöitä, autoja ja vaikkapa julkisten kulkuvälineiden matkustajia, laukkuja ja kantamuksia voidaan tarkastaa.
Poliisin on määriteltävä vyöhyke alueellisesti ja poliisi voi tehdä päätöksen, että tarkastuksia tehdään esimerkiksi erityisten tapahtumien, kuten suurten rikosten, mellakoiden jne. yhteydessä.
Tanskassa tämän henkilötarkastuksen taka-ajatuksena oli jengien toiminnan vaikeuttaminen. Käytännössä tästä on ollut Tanskan poliisin mukaan hyviä tuloksia, sillä jengiläiset eivät uskalla enää kulkea avoimesti pistoolit vyöllä tai huumelastin kanssa, koska kiinnijäämisen riski kasvaa merkittävästi.
Nyt Ruotsin hallitus ja sverigedemokraatit ovat ottaneet tutkinnan alle, että miten tätä mallia voitaisiin soveltaa Ruotsiin. Ruotsin tilanteessa ratsioilla katsotaan voivan jollakin tasolla ehkäistä viime kuukausien aikana jatkunutta jengisotaa. Yleisesti tiedetään, että jengiläiset kulkevat aseistettuina ja juuri tähän yritetään puuttua.