Järvan kentällä Tukholmassa pidettiin eritreaanojen kesäjuhlat, josta muodostui arviolta jopa tuhannen miehen joukkotappelu.
Tukholman Järvan kentällä pidettiin aamulla eritrealaisten kesäjuhlat. Paikalla oli mm. tivoliohjelmaa. Tapahtuman järjestäjänä oli Eritrean hallitukselle uskolliset henkilöt.
Kesäjuhla ei päässyt kunnolla edes alkuun kun paikalle ryntäsi poliisin arvion mukaan jopa tuhat “vastamielenosoittajaa”, jotka vastustavat Eritrean hallitusta.
Kentälle syntyi täysi kaaos. Miehet tappelivat keskenään, telttoja sytytettiin tuleen ja meno oli joidenkin kuvauksien mukaan kuin sotatantereelta. Paikalle saapui kymmeniä poliisin mellakkajoukkoja, jotka yrittävät saada tilanteen rauhoittumaan. Tätä kirjoitettaessa klo 16 Ruotsin aikaa tilanne ei ole vielä täysin poliisin hallinnassa.
Lisäksi alueella on räjähdysvaara, sillä useiden telttojen läheisyydessä on kaasupulloja. Tietojen mukaan ainakin muutamalla teltalla kaasupulloja on räjähtänyt.
Kaikki julkinen liikenne Rinkeby-Tensta ja Kista-Husby-Akalla-alueella on pysähdyksissä. Poliisi on myös sulkenut Oslon moottoritien ja kaikki suuremmat lähistöllä kulkevat väylät.
Yritin hetki sitten alueelle, mutta poliisi estää kaikkien pääsyn monta sataa metriä lähemmäs alueelle.
Expressenissä on joitakin hyviä kuvia.
Joissakin paikoissa eritreaanot tappelevat toisiaan vastaan, mutta joissain paikoissa he ovat aseistautuneet kepein ja kivin poliisia vastaan.
Seurataan tilannetta. Jos tilanne jatkuu niin pyrin pääsemään paikan päälle kuvaamaan.