Tukholman poliisi oli melko hyvin varautunut päiväisiin eritreaanomellakoihin, sillä mellakka ei ollut ensimmäinen kyseisellä kesätapahtumalla, ja mellakkaa osattiin odottaa.
Kouluesimerkki täydellisestä turvapaikkabluffista – eritreaanot sotapakolaisina
Eurooppalainen turvapaikkasysteemi on toisinaan hyvin merkillinen. Toisaalta tiettyjen Afrikan maiden ihmiset, esimerkiksi eritrealaiset, voivat muuttaa vapaasti Eurooppaan, toisaalta he hakeutuvat turvapaikanhakijoina Eurooppaan.
EXTRA: Tukholmassa jättimäinen eritreaanojen mellakka
Järvan kentällä Tukholmassa pidettiin eritreaanojen kesäjuhlat, josta muodostui arviolta jopa tuhannen miehen joukkotappelu.
Kuka puuttuisi valtamedian harhaisuuteen?
Vihervasemmiston perässähiihtävät toimittajakööri vaikuttaa kajahtaneen aivan totaalisesti. Meno on sakeaa ja persu-psykoosi pahenee päivä päivältä.
Laaja työperäiseen ihmiskauppaan liittyvä esitutkinta valmistui
Helsingin poliisilaitoksen valtakunnallinen ihmiskaupparikostutkintaryhmä on saanut valmiiksi laajan esitutkintakokonaisuuden, joka liittyy pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla toimiviin hieromalaitoksiin.
PS:n kannatus pk-seudulla suurinta maahanmuuttaja-alueilla
Helsingin sanomat kirjoitti parjaavan artikkelin perussuomalaisten kannattajista. Sen mukaan PS:n kannatus on suurinta siellä, missä on vähiten maahanmuuttajia.