Uussuomalaiset aloittivat joukkotappelun espoolaisessa koulussa

Espoon keskuksessa Omnian koulutustiloissa syntyi tänään suuri joukkotappelu, jossa osallisena oli useita opiskelijoita.

Koulun tiloissa oli meneillään tiedotustilaisuus, kun uussuomalaiset nuorukaiset alkoivat provosoimaan muita oppilaita. Häiriökäyttäytyminen jatkui koko tilaisuuden ajan ja kun oppilaat poistuivat tilaisuudesta käytäville, niin siellä aloitettiin nujakointi.

Tappeluun osallistui kymmeniä oppilaita, joista osa pelkästään tönimällä, mutta paikalla tapahtui vakavia pahoinpitelyjäkin. Yllä yksi paikalta kuvattu video. Julkaisen videon, koska uhrin kasvot eivät näy filmillä.

Koulun henkilökunta ei kyennyt tai uskaltanut estää ja puuttua tappeluun siten, että se olisi loppunut. Toisaalta henkilökuntaa olisi ollut joka tapauksessa aivan liian vähän, sillä tappelu levisi laajalle alueelle koulun tiloissa, jolloin yksittäiset työntekijät eivät olisi millään voineetkaan ehtiä joka paikkaan.

Ei ole tietoa, että minkä takia uussuomalaiset tällä tavalla kilahtivat. Asiasta on tehty rikosilmoituksia.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments