Tanska kieltää koraanin polttamisen julkisilla paikoilla

Tanskan hallitus on päivän aikana laittanut eteenpäin lakialoitteen koraanin ja muiden uskonnollisten kirjojen polttamisen.

Oikeusministeri Peter Hummlegaard piti perjantaina tiedotustilaisuuden, jossa sanottiin, että koraanin polttaminen on tyhjänpäiväistä solvausta ja sen ainoa tarkoitus on aiheutti itkua ja hammasten kiristystä. Siksi lakialoite koraanin, raamatun tai tooran polttamisen kieltämisestä laitettiin eteenpäin.

– Lakialoitteen mukaan uskonnollisten kirjojen polttaminen julkisilla paikoilla on jatkossa kiellettyä.

Lakialoitteen takana on se, että Tanska on joutunut keskiöön islamilaisissa maissa ja islamilaisen terrori-iskun uhka on Tanskassa erittäin korkea. Tanskalla on paljon enemmän entisyyttä islamilaisten kirjojen polttamisesta tai henkilöiden pilakuvista kuin muissa Pohjoismaissa. Yksin Jyllands Postenin Muhammed-pilakuvajupakka 15 vuotta sitten aiheutti Tanskassa valtavan polemiikin, kun islamilainen maailma sai raivokohtauksen.

Uskonnollisten kirjojen pilkkaamisen rangaistusskaala on jatkossa sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.