Maanantain 13-vuotiaan murhan jälkeen koko viikko on käyty kiivasta ammuskelua ympäri Tukholman aluetta ja viisi henkilöä on tapettu.
Torstai-iltana ammuttiin yhtä henkilöä Tukholman Västertorpissa. Poliisin mukaan ammuskelusta ilmoitettiin hätäkeskukseen iltakahdeksan aikaan ja paikalta löydettiin yksi ammuttu henkilö.
Vaikka poliisi ei ole kertonut, että kohde on kuollut, niin sen voi päätellä siitä, että ambulanssihelikopteri ei laskeutunut Karoliiniseen sairaalaan vaan lensi varikolle. Yleensä helikopteri lentää, jos kohde on elossa, sairaalaan. Mutta jos todetaan kuolleeksi paikan päällä, niin helikopterillakaan ei lennä sairaalaan, sillä kiire on jo loppunut.
Sen sijaan poliisihelikopteri rullaan alueen yllä ja jäljestys on käynnissä.
Aiemmin päivällä Lidingöstä löydettiin huoneistosta kuollut nainen. Tässä tapauksessa kyse ei ole ns. jengirikollisuudesta, vaan ns. suhdeväkivallasta. Nelikymppisen naisen puolisoa epäillään murhasta, mies on otettu kiinni.
Eilen keskiviikkona ammuttiin Tukholman keskustassa. Tällöin hengestään pääsi noin parikymppinen nuorukainen. Tapahtumaa tutkitaan murhana ja poliisi etsi paikalta sähköpotkulaudalla poistunutta tekijää.
Tiistaina ammuttiin Sollentunassa hengiltä niin ikään parikymppinen nuorukainen. Asiaa tutkitaan murhana ja poliisi etsii yhtä tai useampaa tekijää, mutta kiinniottoja ei ole toistaiseksi tehty.
Maanantaina ammuttiin hengiltä 13-vuotias nuori ja myöhemmin samana päivänä kahta miestä epäillään murhan yrityksestä. Miehet olivat mätkineet tosiaan huoneistossa toisensa sairaalakuntoon. Tekoa tutkitaan kahtena murhan yrityksenä.
Kuluvan viikon saldo on siis tällä hetkellä viisi murhaa ja kaksi murhan yritystä.