Jengisota raivoaa myös Uppsalassa – poliisi ei odota ammuskelun loppuvan heti

Tukholman gangsterisodan varjoon jää Uppsala, jossa on kaupungin kokoon nähden menossa aivan samanlainen verinen jengisota. Uppsala poikkeaa siinä, että siellä ammutaan jo omaisia.

Uppsalan uusruotsalaisen alamaailman toiminta on eskaloitunut kesän mittaan ja menossa on useita konflikteja. Poliisin mukaan tapahtumat lähtivät rullaamaan sen jälkeen kun kesäkuussa ammuttiin vahingossa täysin sivullista 14-vuotiasta poikaa.

Tuon tapahtuman jälkeen kaupungissa on tapahtunut useita ammuskeluja, joissa viime päivien aikana kaksi on ammuttu hengiltä. Toisessa uhriksi joutui gangsterin sukulainen, joka ammuttiin kostoksi.

Uppsalan poliisin mukaan putkat ovat nyt täynnä. Poliisi on noukkinut koppiin parikymmentä pahinta kuumakallea, joita on vangittu epäiltynä mm. ampuma-aserikoksista. Poliisi kertoo, että he ovat pystyneet toiminnallaan estämään useita ampumisia ja murhia, ja lisää kiinniottoja on tapahtumassa lähiaikoina.

Ainakin 11 valmiiksi ladattua asetta on saatu kadulta pois. Vaikka poliisi on ollut Uppsalan suunnalla erityisen ahkera, niin silti poliisin sanoma on hieman ei-niin-positiivinen:

– Lähiaikoina tulee tapahtumaan uusia ammuskeluja. Emme pysty ennustamaan, että missä ja milloin. Olisi mukava sanoa, että ammuskelut ovat nyt loppuneet, mutta tällä hetkellä tilanne kentällä ei osoita mitään sellaista, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments