Ammuntaa ja pommintaa sunnuntai-illan mittaan


Sunnuntaina ei saatu ampumavammoja, mutta reipasta asuntojen tulitusta harrastettiin kahdessa eri paikassa.

Tukholman eteläpuolella Haningessa roiskaistiin reippaalla sarjatulella kerrostalon huoneistoa kohti. Talon alaoven lasi saatiin rikki ja julkisivuun osumaa. Joitakin luoteja meni myös sisälle huoneistoon.

Ketään ei loukkaantunut, vaikka asunnossa oli asukkaita tekohetkellä. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, mutta ei kiinniottoja. Ei ole epäilystäkään etteikö tälläkin ampumisella olisi jotakin yhteyttä aiempiin Haningessa tapahtuneisiin ampumisiin, kuten esimerkiksi viikko sitten tapetun 13-vuotiaan nuorukaisen kanssa.

Myös Nyköpingissä paukkui, mutta hieman isompaa latinkia. Omakotitaloon viriteltiin jonkinlainen pommi, joka säikäytti asukkailta paskat housuun. Talossa asusteli kylän tunnettu gangsteri, joka oli päässyt muutama kuukausi sitten linnasta. Liekö pommilla muistutettu velkoja tai jotain.