Taas uusia ammuskeluja Tukholmassa


Sunnuntai-ilta oli kiivaanpuoleinen. Ainakin kaksi erillistä taloammuskelua tehtailtiin iltahämärissä.

Iltaseitsemän aikaan tulitettiin Rinkebyssä kerrostalohuoneistoa. Tekijät menivät kerrostalon rappukäytävään ja ampuivat pari lippaallista huoneiston ovesta sisälle. Asunnossa oli henkilöitä, mutta henkilövahinkoja ei tiedetä tulleen.

Myös Haningessa tehtiin vastaavanlainen ammuskelu. Iltapäivällä tulitettiin niin ikään kerrostalohuoneistoa. Kukaan ei loukkaantunut, vaikka huoneistossa oleskeli henkilöitä.

Ketään ei ole otettu teoista epäiltynä kiinni ja poliisi tutkii tapahtumia murhan yrityksinä ja ampuma-aserikoksina.