Tukholmassa ravintola-ammuskelu: yhdeltä aivot nurkkaan ja asiakkaille aivomassaa kebab-kastikkeeksi

Paikalla oli tapahtuman jälkeen massiivinen sinivilkkuarmeija.
Tukholman murhajaisissa on viime aikoina ollut normaalia vipinää, mutta nykyään ei enää jaksa joka risahdukseen puuttua. Paitsi jos tapahtumassa on jotakin erikoista, kuten tänään Botkyrkan Fittjassa tehdyssä ravintolamurhasssa.

Ammuskelu alkoi vähän iltayhdeksän jälkeen. Eikä ihan mitä tahansa pikkupistoolien pauketta, vaan rynnäkkökivääri AK47 siellä nakutti, lauloi haikeaa hoosiannaa, kapellimestarina: viikatemies. Tapahtumapaikkana Pikku-Syyriana tunnettu Botkyrkan kunnan Fittjan maahanmuuttajaghetto.

Tarkemmin tapahtumapaikka oli Fittjan metroaseman vieressä sijaitseva ravintola. Mitään kovin tarkkoja tietoja tapahtumasta ei vielä ole, mutta kuvio oli suurin piirtein se, että kaksi miestä asteli paikalle. Toinen piti ovea auki, toinen meni sisälle ja aloitti ampumisen. Kohde oli tarkkaan valittu, sillä sivullisilla ei varsinaisesti ollut vaaraa, vaikka ravintolassa oli paljon asiakkaita. Mitä nyt aivon roiskeita saattoi kebabin päälle roiskahtaa. Mutta se on bon apetit vaan siinäkin tapauksessa.

Sen jälkeen kun poliisi ilmoitti, että kohde oli kuollut, niin muutaman kilometrin päässä Hagsätrassa pidettiin ilotulituspeijaiset. Uusruotsalaiset gangsterit juhlistivat kohteen lähtöä ja ampuivat taivaalle riemunraketteja.

Ammuskelu tapahtui siis täpötäydessä ravintolassa. Ampujat olivat selvästikin ammattilaisia, sillä ei tapahtunut mitään ”ylilyöntejä”, kuten kokaiinipäisään säheltävillä teinigangstereilla saattaa tapahtua. Kohde oli 27-vuotias turkkilainen. Kohteen Facebook-sivua kun katsoo, niin saa päänsäryn.

Subscribe
Notify of
guest
30 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Huru-ukko

ikös pareminkin surutulitukset?

Jebulis

Pistäppäs kohteen facebook-sivun linkki

Tapiola

Turkkilainen oli siis jonkinlainen taistelija kuten Niinistön hipsuttelema kurditaistelija täällä Suomessa? Ehkäpä tapahtui hyvä teko sitten kuitenkin?

Fatwantarkistaja

Päänsärky tässä kontekstissa.. ei tee mieli itelle hankkia. Turkkilainen tilasi kebabit omilla höysteillään, ei ehkä paras idea.

Menehtyneen omaisille ja läheisille kuitenkin suruvalittelut, olisipa asiat menneet toisin.

Boltteri

Onko se rasismia kun neekeri teloittaa arabin?

Tare

Ou jee, aina kun nämä matupaskat ammuskelevat toisiaan hengiltä, ajattelen positiivisesti, onneksi ihmisiä ei kuollut.

Dan Wesson

Niinpä. Eihän tuossa sinänsä mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan. Taas on yksi gangsteri marakatti vähemmän. Mutta tällaiset tapahtumat ovat oivallinen esimerkki siitä, kuinka kehitysmaamuslimit paskovat maan mihin tulevat. Ruotsin muuttuminen paskastaniksi on todellakin hyvässä vauhdissa.

ennakkoluuloinen

Kun 30v herjoittelovat, nin alakaa sihti löytyä. Sukkela seurata, mitä Suomessa tapahtuu, kun Orpo lausui vuonna 2040 Suomessa olevan MILJOONA TULIJAA, pitäis rakentaa Espoo-Vantaa-Hesa-kokoinen suur-kaupunki, toiseen kertaan ja tulijoille ilmainen asuminen.

X

Kyllä kelpaa painaa pitkää päivää että pääsee maksamaan veroa jolla metropoli ja sen matujen elo kustannetaan.. 🤔😬

Khm

No nythän on jo puoli miljoonaa tullutta. Ihmeitä pitää tapahtua jottei v.2040 ole miljoonaa tullutta – monennessako polvessa tosin.

Kikka Kakkonen

tämähän oli ihan selvästi gourmeeta, kaikilla mausteilla 🤣

Yomma

Lisää tällaisia hyviä uutisia,tulin hyvälle mielelle.

20 vuoteen en ole ählämiltä kebabia tms ostanut.

Kebab mestat ovat vaarallisia. Saattaa yhtäkkiä syttyä tuleen ( tampere) , tai sitten joku ammutaan. Nyrkkipainiakin taitaa olla enemmän noissa paikoissa, kuin nakkikiskalla. Nykyään.

Niin, eikä tiedä mitä skebab rullaassa pyörii. Ihmettelee vaan ettei Jaskaa ole näkynyt vähään aikaan, nimi saattaa olla vaihdettu tai keksitty. 🤔

20 vuoteen en ole ählämiltä kebabia tms ostanut.

Pointtini on siinä miksi en niissä enää asioi, on se kuuluisa uutinen briteistä joskus aikoinaan. Eli olivat murhanneet ja hävittivät ruumiin tarjoilemalla asiakkaille uhrin lihat kebabin muodossa. Siitä löytyy kyllä linkki, kun osaa etsiä. Sitäpaitsi olen saanut ruokamyrkytyksen, kun viimeisen kerran asioin niiden paikassa.

Synnove Kraken

Suht tuore uutinen vanhasta tapauksesta:

https://www.thesun.co.uk/news/22996188/charlene-downes-kebab-meat-killer-police-cold-case/

Ketään ei ole tuomittu, ja tutkinnassakin sössittiin. Ja perhe kärsii edelleen.

sitä saat mitä tilaatte

Mikäs hiljaisuus täällä tuli? Onko tullut tilattua kebabbia?

Ok 😰

sen jälkeen helpottaa

Suolihuuhtelu. Maksaa jonkun verran. Vatsahuuhtelu. Epämukavaa, mutta jos siltä tuntuu. Apteekista saa ainetta, että suoli tyhjentyy.

sen jälkeen helpottaa

Ai niin. Unohdin. Pt medialla on appelsiini kiljun ohje. En muista sitä . Kysy paavolta. Todellinen ruumiin ns puhdistus.

X

Joo, en taida halutakkaan kebabia tai pizzaa tai mitään ählyjen mestasta. 🤮

Tare

Tv;stä tulee se englantilainen sarja poliisit UK:ajojahti. Siinä poliisi pysäytti matujen henkilöauton ja takakontista löytyi isoja kebab tankoja, samoja mitä näkee noissa kebab paikoissa, josta vuollaan lihaa ruoka-annoksiin ja eikä ollut mikään kyläkuljetus.Hyi helvetti.

Moonman

Kukaan ei varmaan olisi ainakaan somekuvien perusteella ennustanut pitkää ikää turkkiaanolle. Mutta miksi jostain turkista pitää tulla ruotsiin notkumaan ja leikkimään gangsteria? Turkki on länsimaalaisittain arvioituna niin lähellä normaalia maata, kuin vain islamilainen maa voi olla. Siellä on turismia, kaduilla ei pyöri irtopäitä ja kulkukoirat eivät järsi ruumiita jossain tienpenkalla. Kebabbikaan ei ole enää mikään uusi keksintö että sillä voisi rikastua

X
Business transformation strategies

Its like you read my mind You appear to know a lot about this like you wrote the book in it or something I think that you could do with some pics to drive the message home a little bit but instead of that this is fantastic blog An excellent read I will certainly be back

X
MattiS

Kohde oli tarkkaan valittu, sillä sivullisilla ei varsinaisesti ollut vaaraa, vaikka ravintolassa oli paljon asiakkaita”

Asiallista uutisointia, mutta tuossa vähän ihmetyttää etteikö olisi vaaraa sivullisilla, kun täydessä karvakäsisyöttölässä räiskitään AK:lla. Olkootkin ammattilaisia, mikä kehareilla tarkoittaa lähinnä sitä että osaa pitää asetta oikein päin kädessä.

Dan Wesson

Juuri näin. 7.62×39 kuula ei todellakaan pysähdy yksittäiseen marakattiin lähietäisyydeltä. Kimmokkeen vaara on ilmeinen. Ja jos asetta käytetään kunnon kanksterityyliin sarjatulella, niin kyllä rynkky vikuroi sarjaa ammuttaessa sen verran, että pitää tietää mitä tekee. Muuten osumatarkkuus on läheltäkin mitä sattuu.

X

Kuula voi lähteä ihme suuntaan tai hajotakkin sopivissa olosuhteissa ja tehoa on.