Tukholman uusruotsalaisilla pärähti ampumiset taas käyntiin muutaman viikon hiljaiselon jälkeen. Keskiviikkona käytiin kunnon ampumiskavalkadi.
Eilen keskiviikkona olikin todella ruudinsavuinen ilta. Alle puolen tunnin aikana kolme erillistä ammuskelua. Iltaa lähdettiin polkemaan puoli kymmenen aikaan kun Haningessa tulitettiin rynnäkkökiväärillä kerrostalon huoneistoa. Yksi henkilö oleskeli huoneistossa, mutta hän ei saanut osumaa, vaikka useita luoteja meni ikkunoista sisälle huoneistoon.
Seuraavana ammuskeltiin Farstassa. Ensin varttia vaille kymmenen, jolloin käytiin jonkinlainen tulitaistelu. Ammuskeluun osallistui useampia henkilöitä, jotka tulittivat toisiaan. Poliisi ei kuitenkaan tiedä vielä, että tarkasti kuinka monta. Haavoittuneistakaan ei ole tietoa, sillä ainakaan paikanpäältä ei löydetty ketään.
Farstassa tapahtui myös illan kolmas ammuskelu vähän ennen kymmentä. Välimatkaa aikaisempaan ammuskeluun oli kilometrin verran. Tästäkään ammuskelusta ei ole tietoa keitä osallistui tai saiko joku osumaa, sillä ampujat eivät luonnollisestikaan jääneet paikan päälle odottamaan poliisien tuloa ja antamaan heille rintamaraporttia.
Alamaailman huhujen mukaan Farstan ampumiset liittyvät toisiin. Molemmissa samoja ampujia, mutta koska ensimmäisessä taistelussa ei saatu asiaa päätinkiin, niin ammuskelua jatkettiin vähän matkan päässä.
Kaikista ammuskeluista on kuitenkin tehty kiinniottoja, ja poliisi tutkii heidän osallisuutta tapahtumiin.
Viikonloppuna otettiin myös kiinni 18-vuotias gangsteri, joka suunnitteli jonkinlaista jengiteloitusta tukholmalaisessa yökerhossa. Poliisi sai vihjeen ja otti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kiinni nuorukaisen yökerhon ulkopuolelta autosta. Autosta löytyi rynnäkkökivääri ja ladattuja lippaita.
Epäilyn mukaan nuorukaisen piti iskeä kyseiseen yökerhoon, sillä siellä tiedetään viettävän iltaa tiettyjä kehitysmaista tulleita Ruotsissa gangsteriuran luoneita velikultia. Nämä olivat mahdollisia kohteita.

Rikastus senkun jatkuu ja kultamunat kuoriutuvat. Oi tätä onnen ja ilon päivää.
Todellakin: Aivan ihquu monikuttuurista rikkautta!!! Mikä voisi tuoda enemmän ’rikkaan’ kaukomaan mieleen, kun rynkyn sarjatulen nakutus ja sitä säestävä + siitä seuraava järjetön kaukomaan kielinen mölinä? Ei mikään, olo on kuin Bagdadissa tai Aleppossa.
Taas on onniteltava kadehtien Svedulandiaa!!!
Pitää säätää tähtäystä ensi kerraksi…
Oli miten oli, aito suvakki ei koskaan menetä toivoa ’täydellisestä kotoutumisesta’.
’Kotoutuminen’ tarkoittaa kantaväestön sopeutumista hieman jännittävämpään elämään.
Sopeutumattomat voidaan vaikka kaasuttaa, kunhan vaan suvaitseminen on se, joka rulettaa.
Noissa uutisissakin on nimenomaan kysymys kotoutumisen epäonnistumisesta ja rahaa & resursseja on lisättävä välittömästi kotoutumiseen!!!
-ammuntataitojen koulutusta on lisättävä
-asutulla alueella toimimista on opetettava huippuosaajille. Nyt puuttuu ihan perusymmärrys siitä miten kerrostaloasuntoon on iskettävä. Ei ulkotuli ikkunoihin yleensä tuota mitään tulosta, vaan on mentävä asunnon ovelle asti ja operoitava siitä. Jos isketään ulkoa, esim. kessi tai kässäri voi toimia.
-discorahan lisäksi patruunoita, kässäreitä, kessejä huippuosaajille
Noilla kotoutusta saa vähän alkuun ja huippuosaajat pääsevät tuntemaan olonsa, kuten kotimaassa oli aikoinaan, kun lähtivät loppuelämän sponssin piiriin Svedulandiaan.