Nuorisogangsteri yritti murhaa täpötäydessä ostoskeskuksessa


Göteborgin eteläpuolella Kungsbackassa käytiin sunnuntaina aikuiset vs. teinit ammuskelumaaottelu, jonka voidaan sanoa voittaneen kansalaispoliisit.

Kungsbacakassa sijaitsevaan ostoskeskukseen ryntäsi sunnuntaina iltapäivällä kolmen aikaan nuorukainen, joka avasi tulen kohti toista henkilöä.

Tapahtuma alkoi ja loppui nopeasti, ampujan kannalta hieman nolosti. Nimittäin muutaman laukauksen jälkeen sivulliset hyökkäsivät ampujan kimppuun ja riisuivat tämän aseista. Kun ampujalta vedettiin huppu päästä, niin osoittautui, että ampuja oli alle 15-vuotias nuorukainen.

Kohteena oli 25-vuotias ei-niin-nuorukainen, joka loukkaantui, mutta sai säilyttää henkikultansa.

Tapahtuma-aikaan ostoskeskus oli tupaten täynnä porukkaa. Kaipa jonkinlaista ammattitaitoa osoittaa, että ammutut luodit osuivat kohteeseen, eivätkä menneet ohi tai osuneet sivullisiin.

Jengiläisten röyhkeys ja välinpitämättömyys saa aina uusia ulottuvuuksia. Kun kuvittelee, että kaikki on nähty, niin aina tulee jotain, joka osoittaa uusia välinpitämättömyyden asteita.

Jotenkin ei paljon päätä pakota, että mennään murhaamaan toinen täpötäyteen ostoskeskukseen. Toisaalta, mitä väliä, kun tekijällä ikää alle 15, niin seurauksia lähinnä pullaa ja halauksia.

 


24 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
A. Narkia

”kun tekijällä ikää alle 15, niin seurauksia lähinnä pullaa ja halauksia.”
Tuon ikäistä ei kannata tietenkään laittaa vankilaan oppimaan lisää kepposia.

Jos kerran ei saa pamputtaa pipiksi, niin jättäisiköhän esimerkiksi viikon mittainen yksityiskopitus riittävän epämiellyttävän muistijäljen ?

p.grandell

jos on otsaa ja teot on tehty, pitää ottaa vastuu, on sitten alle tai yli 15v. ei pullaa eikä haleja, nyt on jo silitetty ja selitetty ihan tarpeeksi, linnaan elinikäistä heti vaan.

Reiska

Ehkä parasta olisi ollut jos kansalaispoliisien kiivaassa kiinniottotilanteessa ase olisi muutaman kerran ”vahinkolauennut” ja ampuja + ammuttava olisi päässeet hengestään.

Vahinkoja tuollaisessa ’nopea tempoisessa kahakassa’ voi sattua, eikä niille oikein voi mitään…

KamoonMies

Ette ymmärrä islamin jalostamia lapsia. Kun tuollaiseen umpiählämiläiseen perheeseen syntyy on pienestä pitäen hitlermuhisJUGEND aivopesun alaisena.

Qroquius Kad

Joku voisi ajatella, ettei ole mitään järkeä pitää enää rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa noin korkealla kuin 15 ikävuodessa, kun kaduilla on paatuneita 12-vuotiaita kakaragangstoja.
Järkevämpää olisi laittaa se raja kymmeneen vuoteen.
Paitsi etteihän se käy.

Se ei käy, koska…se ei käy, sanoivat Lapinlahden Linnut ja jatkoivat:
se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy.

Huru-ukko

Mut eikö se lappareilla johtunut siitä et lipputangon nuppi putosi päähän ja ei sen jälkeen seisonut edes järki?

Qroquius Kad

Pillit ne huusi ja naiset kans, verta tuli ukista.
Mutta se taisi olla kuitenkin toinen tapaus, joita Lappareilla totisesti rittää.

Tapio Suhonen

Työtön hullu ja eläkeläinen on minun favorite….

Anonyymi

Jos 12-vuotias tarkoituksella tappaa toisen ihmisen, niin ellei ole täysin pölvästi, pitäisi ymmärtää tekonsa seuraukset. Pelkkä pullahali tekee hänestä vain sankarin omiensa joukossa. Kehen sen luodin täytyy osua, ennen kuin Svedulandiassa oikeasti herätään?

Qroquius Kad

Eivät ne mitään nuku.
Ne ovat veltostuneet ja naisistuneet liian pitkään jatkuneessa rauhan ja hyvinvoinnin kaudessa kykenemättömiksi puolustamaan omaa maataan.

Yksittäistapauksissa voi toki löytyä hienoa siviilirohkeutta, joskin tekisi mieli vahvasti olettaa, etteivät nämä kansalaiskiinnioton tehneet siviilit taineet olla medelsvenssoneita.

Last edited 1 vuosi sitten by Qroquius Kad
Tapot muodissa

Suomessa Hyvinkäällä on vauhti päällä.

Missä Hyvinkäällä uskaltaa liikkua? – Vuoden sisällä kolme puukotusta ja ampuminen | Paikalliset | Aamuposti

https://www.aamuposti.fi/paikalliset/7882587

Hyvinkäällä on sen niminen koulu kuin Tapakoulu.

Eli lapsille hoetaan
Tapa
Tapa
Tapa
Tapa

9 vuotta.

Sitten ihmetellään miksi tämän koulun käyneet tappaa.

Ihan tarkka koulun nimi on ”Tapainlinnan koulu”

”In” tarkoittaa sanakirjaan: ”on muodissa”.

Tapa in linnan koulu.

A. Narkia

Eikä Hyvinkään katukuva näytä edes vielä niin matuttuneelta kuin pääkaupunkiseutu.
Lienee kuitenkin ajan kysymys milloin roadmanit saapuu tuolle susirajalle.

Last edited 1 vuosi sitten by A. Narkia
Qroquius Kad

Voisi ajatella, ettei ole mitään järkeä pitää enää rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa noin korkealla kuin 15 ikävuodessa, kun kaduilla on paatuneita 12-vuotiaita kakaragangstoja.
Järkevämpää olisi laittaa se raja kymmeneen vuoteen.
Paitsi etteihän se käy.

Se ei käy, koska…se ei käy, sanoivat Lapinlahden Linnut ja jatkoivat:
se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy.

Qroquius Kad

Miksi tämä on tänne tullut toiseen kertaan?

Jorma Melkonen

Kun se oli hyvä mielipide.

A. Narkia

Rikosoikeudellinen alaikäraja oli ennen 1980-lukua oikeastaan vain seitsemän (7) vuotta !
Senkin ikäiselle rikokseen syyllistyneelle oli nimittäin ihan laillista antaa ns. selkäsauna.

Porkkanalaatiko

Onko julkisuuteen päästetty tietoa ampujan ja ammutun tuntomerkeistä. Oliko kyseessä huippuosaajien sisäinen juttu. Tai kenties alle 15-vuotias muuten vaan päätti hankkia kunnioitusta.

Qroquius Kad

Flashback.orgista löytyy juttua ammutusta:

https://www.flashback.org/t3633607p59

Ampujasta ei TIETENKÄÄN saa kertoa yhtikäs mitään, onhan tuo vasta pikku lapsi, tuttisuu taaperoinen.

Suomi Finland

Siviilipoliisit uskalsivat puuttua tilanteeseen? Yleensä tämä ei tiedä hyvää, koska ganstat harvemmin varmaan riehaantuvat yksin.

Toivottavasti sinänsä ansiokkaat siviilipoliisit eivät joudu koston kohteeksi.

Qroquius Kad

Piti katsoa osaako Flashback.org kertoa miten aseettomat siviilit oikein riisuivat aseista rynnäkkökivääriampujan, ja osasihan tuo antaa linkin:

https://www.expressen.se/nyheter/sverige/hon-stoppade-misstankte-skytten-pa-kungsmassan/

Eli siis ostoskeskuksen henkilökuntaan kuuluva nainen jumitti pakenevan ampujan luodinkestävään pyöröoveen, jonka raosta muut sivulliset pääsivät tunkemaan sisään ja painamaan tekijän liikkumattomaksi.

Ansiokasta toimintaa!
Nainen antoi haastattelun nimettömänä, mutta paljonko auttanee salauksessa.

KamoonMies

#Maahanmuutto on rikkautta
#stubb #suomi

Keke

Kun suunnitella osaa, niin on jo aikuinen. Tuo 15 v. ikäraja on naurettava, idioottimainen mätäpaise laissa. Siksi ne tekevät murhia ym. koska laki sen tarjoaa ilman vastuuta.

Masi

Pois kouluista Raamatun käskyt esim. Älä tapa. Viisastako? EI, EI ja vielä kerran EI

Qroquius Kad

Eivätpä ne Ramatun käskyt ole juurikaan estäneet kristittyjä tappamasta, varastamasta, valehtelemasta ja himoitsemasta toistensa aviopuolioja sekä muuta, mikä on heidän omaansa.