Afrikkalaisen kummallinen murhan yritys


Tukholman naapurissa Sundbybergissä tehtiin viime syksynä todella kummallinen murhan yritys, jota ei voi selittää muulla kuin sillä, että afrikaanolla meni osoitteet sekaisin ja hän saapui väärälle ovelle.

2006 syntynyt afrikaano oli murhajaiset mielessä kun hän viime syksynä teki omasta mielestään erinomaisen suunnitelman. Mies nimittäin pukeutui kukkalähetiksi, meni murhattavan ovella ja bäng, bäng ja bäng,

Näin toimittiin. Afrikaano hankki vähän lähettiä muistuttavan asun ja kukkapuskan. Sen jälkeen hän soitti Sundbybergissä sijaitsevan kerrostalon alaoven summeria ja kertoi olevansa kukkalähetti. Sillä tavalla kotosalla ollut perheen äiti päästi miehen käytävään. Huoneistossa asui vanhemmat ja kaksi lasta.

Kun afrikaano pääsi käytävälle, hän soitti vielä huoneiston ovikelloa, mutta ennen kuin kotona ollut nainen ehti edes avaamaan ovea, afrikaano latasi useita laukauksia oven läpi. Nainen sai muutaman osuman vatsaansa, mutta vammat olivat lieviä, ovi otti vastaan suurimmat voimat.

Tilanne olisi voinut olla pahempikin, sillä juuri laukaushetkellä toinen lapsista oli aivan naisen vieressä.

Afrikaano pakeni paikalta, vippasi aseen metsään, mutta poliisi otti tämän nopeasti kiinni.

Asia eteni oikeuteen, joka tuomitisi Elon Bergstenin 12 vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä. Nimestään huolimatta mies on musta kuin yön timo.

Tähän asti ihan tavanomainen tapaus, ja sitten alkaakin mysteeriosuus. Perheen vanhemmilla ei nimittäin ole mitään tekemistä alamaailman kanssa, eikä kumpikaan ole esimerkiksi velkaa sellaisille tahoille, jotka palkkaisivat asiaa hoitamaan afrikkalaisen. Ihan tavallinen perhe. Perheellä ei myöskään ole mitään siteitä Uppsalaan, jossa afrikaano asuu. He eivät tunne toisiaan.

Afrikaano kuitenkin tunnusti teon. Tai hän kiistää murha-aikeet, mutta myöntää ampuneensa oven läpi varoitusmielessä. Mutta, varoitus, minkä takia? Tämä asia ei tullut selville esitutkinnassa eikä oikeudessa.

Asialla on kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Joko esimerkiksi perheen isä on loukannut tietämättään afrikaanon rispektiä niin verisesti, että se vaatii kostoa. Tällainen voi olla mitä tahansa, ei näiden rispekti-notkujien mielialoista koskaan tiedä. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti se, että afrikaanon sisäinen gps-paikannin oli jumissa.

 

 


38 thoughts on “Afrikkalaisen kummallinen murhan yritys”

  1. Afrikan kädellisen älyllä varustetulle ihan normitoimintaa. Ei osannut apina lukea osoitetta oikein.

    1. Saattoihan tuossa olla lieventävänä asianhaarana, että Päristeinin poika oli vetänyt huimausaineita niin ettei tiennyt enää mikä maa, mikä valuutta saati mitä sen kohdeoven takana oikein piti tehdä.

    2. No jos lähdetään siitä, ettei apina edes tulkita länsimaisia kirjaimia, saati laskea monesko kerros.

  2. Väitätkö että neekeri olisi TYHMÄ?????? Vasemmisto voi sinulle näyttää tieteellisiä tutkimuksiaan joissa selvästi näkee että neekerit ovat yhtä älykkäitä kuin valkoiset. Esim. banaaninkuorinnassa pärjäävät tosi hyvin, jopa paremmin kuin moni valkoinen!

    1. kato listafriikistä miten näppärästi norsu kuorii banaanin muttei ammu ketään.

    2. No siihen banaanin kuorintaan se sitten jääkin. Se pärjääminen.

      1. Kyllä ne rakentaa ihan päteviä majoja lehmän lannan ja saven sekoituksesta. Auringossa seos kuivuu jolloin siitä voi laittaa itselleen kodin. Maalattia niissä on, mutta mitä pienistä – eipähän tarvitse pelätä vesivuotoa ja sen aiheuttamaa hometta.

        Saharan eteläpuolista huipputeknologiaa mitä rakentamiseen tulee joten ottakaapa opiksenne rasistit jotka järsitte jäisiä nauriita kosteissa maakuopissanne.

        (incluye sarcasmo)

      2. Neekerit siitä jänniä että he kyllä kyhäävät ja rakentelevat juttuja ympäristöstä löytyvistä jutuista. Olkivaatteita, luukoruja, kakkamajoja..lista on loputon. Mutta neekeri ei koskaan keksi kehittää yhtään mitään mistään. Äly ei riitä. Sekoita tämä materiaali tähän ja luo siitä sitten tällä metodilla jotain käyttökelpoista. Juttuja jotka valkoiset ja aasialaiset tajusivat jo tuhansia vuosia sitten, ei mene edes nykyneekerin kaaliin. Siksi kaikki mitä neekeri haluaa, neekeri varastaa. Neekeri ei osaa tehdä itse mitään. Tämäkin fakta on rasismia.

      3. Tässä valossa nigerialaiskirjeet tuntuvat niin lohduttomilta.
        Ovatko niihin haksahtavat siis vielä tyhmempiä kuin Nigerian niggerit?

      4. On ne tyhmempiä, koska ovat suvakkeja ja vajakkeja.

      5. Nigeriassa on runsaasti väestöä joten sellaisesta väestöpohjasta löytyy aina joku fiksukin tapaus plus että jostain syystä nigerialaiset ovat aina olleet hyviä tietokoneiden kanssa.

        Lisäksi nigerialaisilla on tavattoman kova halu menestyä ja ansaita rahaa.
        Se on ikään kuin heidän kulttuurissaan – menestyminen ja rahan tekeminen.
        Siinä mielessä ovat kuin amerikkalaiset, eikä siinä mitään pahaa sinänsä kunhan homma hoituisi rehellisesti.

        Joillakin on jostain syystä harhaluulo, että juuri suomalaiset haksahtaisivat nigerialaiskirjeisiin, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Miksi ne niitä huijausmeilejä juuri Suomeen lähettäisi? Onhan maailmalla rahaa paljon enemmän tarjolla kuin pienessä Suomessa. Jossain olen nähnyt tilaston miten paljon niitä huijauskirjeitä oli tullut länsimaihin ja Suomi oli siellä loppupäässä.

      6. Tämä voi olla vähän rumasti sanottu, ainakin joidenkin mielestä mutta negrot ovat ihmisrodun epäjalostunein rotu. Tarkoittaa sitä, että kun ihminen aikanaan lähti vaeltamaan, se tuli alueille joissa ei enää auringon valoa ja lämpöä ollutkaan niin paljon kuin aiemmin. Oli alettava keksimään miten tässä pärjäillään ja samalla iho alkoi muuttua vaaleammaksi koska enää ei oltu päiväntasajan tienoilla.

        Syntyi ensimmäiset kehittyneet kulttuurit: Mesopotamia, Babylonia, egyptiläiset aikanaan Euroopassa Kreikka ja Rooma. Näitä kehittyneitä kulttuureita ei olisi syntynyt ilman ihmisen älyn jalostuneisuutta jos näin voi sanoa. Myös maanviljely oli yksi syy – se antoi enemmän luppoaikaa jolloin voitiin miettiä mitä keksittäisiin seuraavaksi.

        Mitä tulee Pohjois-euroopan kylmään ilmastoon, on siellä pakko ollut aina selvitä eikä se onnistu istumalla kuusen alla käpyjä myymässä, vaan oli tehtävä tosissaan hommia jotta pärjättiin kylmän talven yli.

        Yleisesti ottaen kun ihminen oli levinnyt Eurooppaan, se oli huikeasti älykkyydessään afrikkalaisia edellä. Senhän näkee jo pelkästään arkkitehtuurista.

      7. Mari hyvä, olet asian ytimessä!

        Tässäpä kaikille asiasta kiinnostuneille ihmeteltäväksi taulukko, joka selittää montakin asiaa maailman menosta:

        https://www.worlddata.info/iq-by-country.php

        ***

        Suomessa, puhuttaessa suomalaisista alle 70 pistettä omaava ihmisoletettu katsotaan hoivaa ja tukea kaipaavaksi kehitysvammaiseksi, jonka ei oletetakaan selviävän elämässään ilman yhteiskunnan apua – verratkaa tätä yo. linkin lukemiin!

        Erot populaatioissa ovat tosiaan yllättävän suuria ja ainakin itsestäni on hyvin mielenkiintoista huomata, miten ne korreloivat suhteessa useisiinkin hyvinvoinnin mittareihin.

        Suosittelen tutustumaan isä-Vanhasen ja professori Richard Lynnin lausumiin tähän aiheeseen liittyen!

      8. Ei totuus ole rumasti sanottu. Se että neekeri siitä pahastuu ei tee totuudesta valetta.

      9. Ja me voidaan puhua vapaasti tyhmistä neekereistä suomeksi. Neekerit ei suomenkieltä ymmärrä eikä pahastu.

        Sitäpaitsi aboriginaalit ovat vielä tyhmempiä kuin neekerit. Uskomatonta, mutta totta.

      10. Aboriginaalien ÄO on aina vähän hämmästyttänyt minua. Onhan Australia iso alue tai manner. Samoin Päiväntasaaja Guineasss. ÄO on Afrikan matalin.

      11. No joo, totuus ei pala tulessakaan kuten sanonta kuuluu.

      12. Maalattia passar hienosti somali, kameli o neekeri, ei imurointia-pesua-vahausta, ei kalliita arabineekerimattoja ja lättäjalalla hyvä pito-tuntuma savipohjaan sekä, jos luusoppaa loiskahtaa maihin, kyllä luonto siivoaa, neekerin ei tarvii. Ja voi lompsia sisään-ulos samoin lättäjaloin.

      1. Neekerin ei tarvitse kuoria banaania, koska se loisteliaan älykkyytensä johdosta tietää mitä sen sisällä on.

      2. Oranki osaa kuoria banaanin. Ehkä jotkin ihmisryhmät syövät kypsiä pienikokoisia banaaneja kuorineen.

        leafyplace.com/types-of-bananas/

  3. ”Laita neekeri asialle ja mene itse perässä”…

    Mites nyt kun homma ikään kuin kosahti, niin saako Elonin akan poika 1 mille?
    Vai laskiko työnantaja palkkiota koska tyyppi oli hortoillut huume-tai humalapäissään väärään osoitteeseen ja muninut koko homman. Ei taida saada täyttä liksaa tämä synkän yön timoteus.

  4. Se tuppaa vähän semmosta olemaan, kun äo alkaa desimaalipilkulla, että erikoisuuksia sattuu

    1. ”I am not, nor ever have been, in favor of bringing about in any way the social and political equality of the white and black races …”
      ”I am not nor ever have been in favor of making voters or jurors of Negroes, nor of qualifying them to hold office, nor to intermarry with white people; and I will say in addition to this that there is a physical difference between the white and black races which I believe will forever forbid the two races from living together on terms of social and political equality.”
      ”And inasmuch as they cannot so live, while they do remain together there must be a position of superior and inferior, and I as much as any other man am in favor of having the superior position assigned to the white race.”
      
      – Abraham Lincoln

      1. Abe kirjoittaa pitkiä ja monimutkaisia lauseita. Sama ilmiö näkyy muissakin menneiden vuosisatojen teksteissä. Olisiko ihmisten kyky ajatella ja saattaa ajatuksensa kirjalliseen muotoon muuttunut.

      2. Parahin hra. Anonyymi, olette oikeassa.

        Kirjoittaminen käsin tai koneella vaatii koko lauseen ja sen jatkon ynnä kappalejaon miettimistä etukäteen. Tähän eivät nykykoululaiset eikä suurin osa aikuisistakaan enää kykene.

        Kirjoitettaessa tietokoneella tai muulla sähköisellä laitteella on tekstin editointi jälkikäteen mahdollista ja tuskin yksikään ammattikirjoittaja pyrkii nykyään saamaan tekstinsä julkaisukelpoiseksi ensiyrittämällä. Laajemmin nämä muutokset liittyvät sekä tekniikassa että etenkin yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin, sanoisimmeko yleisen sivistystason taantumiseen ja ne manifestoituvat mm. PISA-tulosten romahtamisena.

        Hyvänä esimerkkinä edeltävästä on myös lehdistömme nykyinen taso sekä myös nuorisomme viestinnän taso sen taannuttua käyttämään tikkukirjaimia ja osin jopa kirjoitustaidon keksimistä edeltänyttä kuvakirjoitusta, jota se emoijeiksi kutsuu.

      3. Kieli kehittyy ajan saatossa, se on ihan normaalia. Suomenkieliset eivät ymmärtäisi toisiaan jos menisivät aikakoneella muutama sata vuotta taaksepäin. Lincoln oli korkeaarvoinen poliitikko eli presidentti jolta odotettiinkin hyvää kirjoitustaitoa eikä mitään Länsi-Virginian murretta.

      4. Viime vuosituhannella kirjatalojen kustannustoimittajilla oli käsikirjoitusten perusmuokkaus nimeltä ”500 markan korjaus”.
        Siihen hintaan tekstiin lisättiin pisteitä ja pilkkuja sekä poistettiin useimmat huutomerkit ja kaikein mahdottomimat lauseet.

        MIllaisia ne lauseet olivat?
        En tiedä, mutta luultavasti se puolen tonnin kustannustoimittaja olisi kohdellut Lincolnin tekstiä aika raskaalla kädellä.

        Muutos on tapahtunut kohtalaisen nopeasti;
        Lincolnin tyyli ei eroa kovin paljon tästä 1170-luvun kirjetyylistä:

        ”Ylen raskas ja haikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävän hartaasti kristillisen lain saarnaajia ja selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Koska he näin näyttävät pilkkaavan Jumalaa ja halveksivat kristillistä uskontoa, ja kun he näin ovat kaksinkertaisesti helvetin lapsia, kun heidän onnensa ja elämänsä havaitaan kokonaan olevan maallisissa ja heidän halveksivan taivaallisia, ei ole soveliasta, että heille tuottaa vastoinkäymisissä turvan kristityn nimi, jota he myötäkäymisissä näyttävät pilkkaavan ja kammoksuvan.”

      5. Mari hyvä,

        joudun ilmaisemaan eriävän mielipiteeni. Kielemme ei suinkaan kehity, se rappeutuu! Nuorison sanavarasto osoittautuu kommunikaatiossa yllättävän vajaaksi ja siitä puuttuu ilmaisuja ja nimityksiä aivan yksinkertaisillekin asioille.

        Mikael Agricolan ansiosta löydämme vaivattomasti kirjallista dokumentaatiota 1500-luvun suomenkielestä ja voimme todeta ymmärtävämme sitä vaivatta. Esimerkiksi jonkin englannin kaltaisen sekakielen suhteen asia olisi kuitenkin luonnollisesti aivan toinen.

        Meidän ei tarvitse katsoa kuin pari-kolme vuosikymmentä taaksepäin nähdäksemme kirjallista ilmaisua pidetyn tavoiteltuna koulutuksen ja sivistyksen indikaattorina ja joitakin vuosia sitten useammat ulkomaiset tuttavani ilmaisivat ihmetyksensä luettuaan, ettei Suomen kouluissa opeteta lapsukaisia enää edes kirjoittamaan!

        Totisesti minä sanon Teille: Elämme lopun aikoja!

      6. No mutta enhän minä sanonutkaan, että kieli kehittyy hyvään suuntaan. Olisi pitänyt valita parempi sana kuvaamaan mitä tarkoitin.

        Kieli kehittyy ja se voi olla huonoa tai hyvää kehitystä, mutta se joka tapauksessa kehittyy vai pitäisikö sanoa muuttuu. Se muuttuminen voi olla rappeutumista tai jotain muuta mutta joka tapauksessa kieli on asia joka ei polje paikallaan.

        Salli minun kaiken uhallakin olla hieman eri mieltä kanssasi. En usko, että suomen kieli on rappeutumassa sillä kyseessähän on nuorison ja nuorten aikuisten puhuma nykysuomi joka tosiaan kuulostaa kauhealta, mutta kun nämä ihmiset aikuistuu, alkavat hekin puhua jokseenkin järjellisesti, ei ehkä kaikki mutta veikkaisin että suurin osa.

      7. Sanalla ”kehitys” on usein myönteinen vivahde. Kehittyä voi kumminkin moneen suuntaan. Syöpäkasvain kehittyy ja leviää. Muutos voisi olla sana, jolla ei ole painolastinaan positiivista etumerkkiä.

        Tulipa mieleen toinen sana. Jos sanoo ymmärtävänsä jonkun toisen esittämän ajatuksen, se ei tarkoita, että on samaa mieltä. Ymmärtäminen voi tarkoittaa, että ymmärtää kyseisen ajatuksen olevan huono. Usein ymmärtäminen käsitetään kumminkin hyväksynnäksi.

        Kun tässä ajatusten virta aukesi, otan esille lauseen ”vaikeneminen on hyväksynnän merkki”. Jos neuvottelussa toinen osapuoli vaikenee heikommasta asemastaan johtuen, niin kyseessä voi olla äärimmäinen erimielisyys ja vaikeneva ei vaivaudu enää edes jatkamaan keskustelua. Asia voidaan ratkaista muilla keinoilla.

  5. Luodinkestäville turvaoville on selvästi kysyntää.

    Ehkä ensialkuun ratkaisu olisi nykyisten ovien asunnon puoleiselle pinnalle jälkiasennettava kevyt suojalevy. Tästä olisi etuna, että asukas voisi teettää asennuksen taloyhtiön hallituksen tietämättä.

    Jos menet yhtiökokouksessa esittämään luodinkestävien turvaovien hankintaa koko yhtiön asuntokantaan, niin ehkä osakkaat torjuvat ajatuksen vainoharhaisena. Ihmisluonto lienee sellainen, että ongelmien olemassaolo kielletään loppuun asti.

    Luodinkestävyys on suhteellinen käsite. Mikä tahansa suoja on parempi kuin suojattomuus.

    Kysyntää luotisuojille Euroopassa lienee tulevaisuudessa paljon. Tämä voisi olla uusi Nokia. Tätä kannattaisi miettiä.

    1. Ei auta imbesillinigga tulee seuraavan kerran koputtamaan oveen Balkanilta kiikutetun RPG: n kanssa.

    2. Lisäys. Ehkä luotisuojarakenteessa voitaisiin metallilevyn sijasta käyttää ei-newtonilaisia nesteitä. Ne jäykistyvät sitä enemmän mitä nopeammin jokin esine iskeytyy niihin.

      Olisiko kehittävissä jokin neste, joka olisi perinteisiä metallipanssareita huomattavasti kevyempi materiaali. Mitä jos panssarivaunut olisivat kymmeniä tonneja nykyisiä kevyempiä.

      Tämä skenaario vaatinee perustutkimusta.

Comments are closed.