Kysymys ihmisestä riippumattoman todellisuuden olemassaolosta on filosofian ytimessä. Se koskee sekä metafysiikkaa, joka tutkii olemisen perimmäistä luonnetta, että epistemologiaa, eli tiedon teoriaa. Kysymys voidaan tiivistää näin: onko olemassa jotakin ”tuolla ulkona”, joka on olemassa riippumatta siitä, havaitseeko kukaan sitä tai ajatteleeko kukaan siitä mitään?
Metafyysinen realismi: ulkoinen maailma on olemassa
Yksi keskeisimmistä vastauksista tähän kysymykseen on metafyysinen realismi. Sen mukaan fyysinen todellisuus on olemassa ihmisestä ja tietoisuudesta riippumatta. Tämä on myös tieteellisen realismin perusta: luonnontieteet pyrkivät kuvaamaan objektiivista maailmaa sellaisena kuin se on, eikä vain sellaisena kuin se näyttäytyy meille. Esimerkiksi fyysikko Stephen Hawking on korostanut, että maailmankaikkeuden lait toimivat riippumatta siitä, olemmeko me niitä havaitsemassa.
Realistisen näkemyksen mukaan Maa kiersi Aurinkoa, kvarkit vuorovaikuttivat keskenään ja tähdet syntyivät miljardeja vuosia ennen kuin ihminen oli olemassa. Tämä näkökulma saa tukea muun muassa kosmologiasta, joka kuvaa universumia ajassa ennen elämän tai tietoisuuden syntyä.
Idealismi: tietoisuus todellisuuden perustana
Realismille vastakkainen näkökulma on idealismi, erityisesti immateriaalinen idealismi, jonka tunnetuimpia edustajia on George Berkeley (1685–1753). Hänen mukaansa oleminen merkitsee havaittuna olemista (esse est percipi). Berkeleyn mukaan esineet ovat olemassa, koska ne ovat joko ihmisen tai Jumalan havaintojen kohteena.
Tämä ajattelutapa haastaa käsityksen ihmisestä riippumattomasta todellisuudesta: voimmeko oikeastaan koskaan puhua todellisuudesta ilman havaitsijaa? Vaikka nykyään harva filosofisesti koulutettu henkilö kannattaa täysimittaista idealismia, sen esiin nostamat kysymykset tietoisuuden roolista ovat edelleen keskeisiä erityisesti mieli–materia-keskustelussa.
Konstruktivismi ja relativismi: tiedon rajat
Kognitiivinen konstruktivismi ja sosiaalinen konstruktivismi tarjoavat kolmannen näkökulman. Ne eivät välttämättä kiellä ulkoisen todellisuuden olemassaoloa, mutta korostavat, että kaikki ymmärryksemme siitä on ihmismielen rakentamaa. Ihminen luokittelee, nimeää ja selittää maailmaa omien kognitiivisten ja kulttuuristen kehystensä kautta.
Tämän näkemyksen mukaan maailmaa ei voi tarkastella ”puhtaasti” tai neutraalisti – aina on mukana ihmisen näkökulma. Filosofi Immanuel Kant oli tässä suhteessa uranuurtaja: hänen mukaansa emme voi koskaan tuntea ”asiaa sinänsä” (das Ding an sich), vaan vain ilmiöitä sellaisina kuin ne meille näyttäytyvät.
Kvanttifysiikan haasteet
Moderni fysiikka, erityisesti kvanttimekaniikka, on tuonut uusia ulottuvuuksia tähän keskusteluun. Kööpenhaminan tulkinta väittää, että kvantti-ilmiöt eivät ole määrättyjä ennen mittausta – havainto näyttää vaikuttavan tulokseen. Tämä on saanut jotkut tulkitsemaan, että havaitsija on välttämätön osa todellisuuden ”realisoitumista”.
Toisaalta realistiset kvanttimekaniikan tulkinnat, kuten pilot-aaltoteoria (de Broglie–Bohm) tai monimaailmatulkinta (Everett), yrittävät säilyttää realistisen maailmankuvan ilman havaitsijan ensisijaisuutta.
Johtopäätös: kysymys jää avoimeksi
Lopulta kysymys ihmisestä riippumattoman fyysisen todellisuuden olemassaolosta jää filosofisesti avoimeksi. Se pakottaa meidät pohtimaan: kuinka syvälle voimme nähdä havaintojemme ja kielen taakse? Onko mahdollista tietää mitään todellisuudesta sellaisenaan – vai olemmeko aina oman mielen ja havaintojärjestelmien vankeja?
Vaikka luonnontieteet nojaavat realistiseen oletukseen, filosofia muistuttaa meitä sen rajoista. Kysymys ei ole vain siitä, mitä maailmassa on, vaan myös siitä, mitä voimme koskaan todella tietää.
– – –
Mitä mieltä raati asiasta?
Onko Helsingissä 250.000 arabineekeriä vaikka vasemmistoliberaalit eivät niitä näe? On.
Mää ole hiilest tehty affena ja äitini paras poika..
Semmone mää ole..aika poika.
Tulkka poja onkima.
Kyllä Vladimir Solovjov tietää. Kysykää häneltä:
https://www.expressen.se/tv/nyheter/varlden/hanet-mot-sverige-i-rysk-stats-tv/
Luonnontieteilijä tarvitsee kynän ja paperin lisäksi pyyhekumin:
hän tekee virheitä joita joutuu korjaamaan.
Filosofi, sosiologi ja psykologi eivät pyyhekumia tarvitse:
he kirjoittavat paperille mitä päähän pälkähtää, koristelevat sanahelinänsä suunnattomalla määrällä sivistyssanoja riippumatta niiden merkityksestä ja julkaisevat kaiken sellaisenaan.
He voivat tehdä niin, koska filosofia, sosiologia ja psykologia ovat mielipiteitä, jotka muuttuvat poliittisten suhdanteiden mukana.
Yliopistojen naisistuessa ne ovat valitettavasti alkaneet tulvia luonnontiedeiden eli tieteiden puolelle mm. sukupuolisekoiluna ja ilmastonkuumenemisjääkausi-ilveilynä.
Arkkitehdit korjaavat virheensä:
Villiviinillä.
Humanistit korjaavat virheensä:
Selittämällä tai vaikenemalla.
Lääkärit korjaavat virheensä:
Mullalla.
Toiseen kappaleeseen voisi vielä lisätä; taloustieteilijä, lääketieteilijä, ilmastotieteilijä, jotka tulivat äkkiä mieleen.
Tai nykypäivän vasemmistolainen maaginen ihmetietäjä: Asiantuntija. Meriitteinä riittää fyysinen olotila, lammas-mentaliteetti ja sokea suvaitsevaisuus.
Onko tietoisuus tietoisuutta, vai onko tietoisuus tiedostamatonta tietoisuutta, joka on tietoisuus itsessään. Miten tiedostamattoman tietoisuuden voi kokea tietoisuudeksi jos Telluksella olevat noin 8 miljardia ihmistä kokevat olevansa tietoisia, ja olemassaolo on kaaoksessa?
Heikko kysymys tuo ihmisestä riippumaton todellisuus. Ikään kuin voisi olla niin, että kaikki todellisuus on olemassa vain silloin, kun ihminen sen havaitsee.
Kuinkas kettu saisi kaninsa, jos olisi näin?
Kuinkas planeetan elämä olisi saanut alkunsa, jos se olisi olemassa vain, kun ihminen on sitä havainnoimassa?
Voisi yhtä hyvin kysyä, että onko meitä olemassa, jos joku ei tarkkaile meitä?
Itselleen voi esittää järjettömiä kysymyksiä ja kompuroida elämässään niiden parissa, mutta ne eivät vie mihinkään hyvään tai hyödylliseen.
Justniin. Maailmankaikkeus ilmeisesti lakkaa olemasta kun ihminen sulkee silmänsä. Eiköhän kaikki tämäkin hörhöily perustu taas vain kuolemanpelkoon ja paniikkiin siitä kuinka helvetin naurettavan lyhyt yksilön oma elämä onkaan. Toisaalta: ”Maailmankaikkeus ilmeisesti lakkaa olemasta kun ihminen sulkee silmänsä” pitää paikkansa, kun se ihminen sulkee silmänsä viimeisen kerran niin maailmankaikkeus hänen tiedostamana lakkaa olemasta eikä tarvitse enää filosofoida vittuakaan.
Kannatan Kantilaista näkemystä. Ulkoinen todellisuus on olemassa ihmisestä riippumatta, mutta ihmisen mielessä on vain sen ulkoisen todellisuuden kuva, joka vastaa ulkoista todellisuutta paremmin tai huonommin. Ulkoinen todellisuus siis on olemassa ihmisestä ja tietoisuudesta riippumatta. Ihmisen tietoisuudessa oleva kuva vastaa ulkoista todellisuutta paremmin tai huonommin.
Ulkoista eikä sisäistä todellisuutta ei voi verrata sillä ne ovat molemmat ihmisen keksimää paskaa. Kaikki on olemassa. Aina.
Mitä se auttaa mitä avaruudessa on kun me kuitenkin joudumme itse ratkomaan pallomme, maanosamme, maamme, kaupunkimme ja oman itsemme ongelmat.
Naapurimme Venäjä on yksi iso ongelma. Siellä ajatusmaailma ja teot alkavat
yhä enemmän muistuttaa IS-kalifaattia, aivopesu syntymästä saakka jne.
Siellä ei vaivata päätä kvanttifysiikalla vaan ydinfysiikalla.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011220054.html
Valveilla oleva eläin selviää viidakossa paremmin kuin unissaan tallusteleva.
Tietoisuus on sama kuin kyky pyöritellä aistikuvia ja muistikuvia sikin sokin korviensa välissä.
Tavoitteena on lajin säilyminen.
Kuurosokeilla ne liittyvät vain tuntoon, hajuun ja makuun.
Hyvä vastaus on Swedenborg.
Koska universumi on olemassa kenties multiversumin paikallisessa joukossa [sic] tarvitsee se omasta mielestä havannoijan. Tähän sopisi budhalaisuuden torni.
Pimeä energia kätkee sisäänsä jotain joka sallii pitää universumin kasassa ja sille voi joskus löytyä toimiva yhtälö. Gravitaatio vahvistaa maailmankaikkeuden olemassa olon.
Kuka sen havaitsee, ainakin se kuka meidän universumissa elää. Loogista on että elämää on muuallakin. Ei ehkä neutronitähden kaksiulotteista havannoijaa tai pii-pohjaista alienia. Toimivat melkein samoin, paitsi hiili voitti kisan stabiilimpana ja yleisempänä.
Asiahan on de facto siten että jos vieraalta planeetalta tai kuusta löytyy joskus vaikka molekyylin kokoisia kuolleita entiteettejä, tuplaa se elämän esiintyvyyden saman tien.
Sara on laittanut nyt sellaisen artikkelin, mikä hämärtää valmiiksi krapulaisen tajunnan.
Filosofinen kysymys, kuten kuuluuko kaatuvasta puusta ääni jos kukaan ei sitä kuule.
Nyt kun pää meni umpisolmuun, vastaan että riippuu katsantokannasta. Ihminen ei ehkä havaitse kuin näkyvän kohteen. Painovoima on sekin typerryttävän hankala havaita sitä ajattelemattomalta, koska olemme tottuneet siihen.
Homo sapiens serkkuineen on syntynyt vahingossa tänne. Luojaa ei ole. Sähkö pitää ihmisen olemassa. Eli mitokontriot soluissa jne. Vastausta ei ihminen kenties koskaan tule saamaan, mutta Aurinko elää vielä miljardeja vuosia mikä mahdollistaa ihmisen kuoltua seuraavan tietoisuuden syntymisen.
Ihminen on tyhmä. Aivot odottavat evoluution seuraavaa loikkaa.
Täyttä roskaa arvoisa KJ, De Facto, mitään ’evoluutiota’ ei ole olemassakaan, se on vain korvikeselitys ja kelvoton sellainen, Jumalalle. Pasteur osoitti tieteellisesti abiogeneesin mahdottomaksi, jonka myöhemmät in vitro testit ovat vahvistanut. Mendel huomasi perinnöllisyyden lain alaisuudet joita ei ole kumottu vaan vahvistaa Raamatullisen Luomiskertomuksen.