
Nyt taidettiin tehdä luultavasti monikulttuurisuuden ennätys: irakilainen kotipalvelun työntekijä raiskasi 100-vuotiaan naisen.
Tukholman Vällingbyssä majaa pitävä 1987 syntynyt irakiaano Shakir Mahmoud Shakir tuomittiin raiskauksesta pieneen neljän vuoden vankeuteen. Oikeus katsoi, että karkotusta ei kuitenkaan laiteta voimaan.
Shakir vetää kyllä raiskauksissa kaikki pohjat. Uhrina oli 100-vuotias nainen. Nainen soitti viime kesänä sairaalaan, että hänellä on rintakipuja. Ambulanssin sijasta paikalle lähetettiin kotipalvelun työntekijä, eli Shakir.
Teon kuvaus on kyllä iljettävää luettavaa. Shakirin ratkaisu rintakipuihin oli, että vanhus pitää rasvata. Nainen riisuttiin ja irakiaano alkoi rasvaamaan myös naisen alapäätä. Jonne lopuksi työnsi jonkun esineen. Nainen yritti huutaa lopettamaan, mutta mies jatkoi ainakin 10 minuuttia.
Sitten Shakir vaan poistui asunnosta.
Nainen kertoo ajatelleensa teon jälkeen, että miten tuollainen voi työskennellä kotipalvelussa. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja se eteni oikeuteen. Kun asia tuli ilmi, niin mies ilmoittautui sairaslomalle ja Tukholman kaupunki irtisanoi miehen saman tien.
Oikeudessa oli esillä myös toinen vastaavankaltainen raiskaus, mutta siitä oikeus vapautti irakiaanon näytön puutteen vuoksi. Tässä uhrina oli 94-vuotias nainen. Shakir auttoi naisen vessanpöntölle, mutta huonon kunnon takia nainen menetti tajuntansa. Naisen tullessa tajuihin Shakir oli räplännyt tämän alapäätä.
Oikeus vapautti Shakirin sen takia, että vaikka vanhuksella ei ollut suoranalaista muistisairautta, niin oli mahdollista, että tekijä oli voinut olla joku muu. Mies kiisti molemmat teot.
Vankeudeksi määrättiin 100-vuotiaan raiskauksesta siis neljä vuotta ja pienet korvaukset. 100-vuotiaan tila meni raiskauksen jälkeen huonommaksi, mutta hän on vielä elossa.
Jos tuntuu uskomattomalta, niin asiasta kirjoittaa myös mm. Expressen.
Edelleen ei voi kuin hämmästellä, miksi noita vielä palkataan hoitamaan vanhuksia?!!
Tämä kaava on jo toistunut sen verran monta kertaa, että olisi luullut jo rekrytoijien havahtuneen tilanteeseen. Mutta taitaa olla turha toivo.
Mitä mieltä ruottin SIIDEREISSÄ rypevät WALAAT pienehköstä sattumukseseta ? Saihan ikätyttönen kysyttyä TAUTINAKKIA, sis kaiken rottia pienemmät ötökät kuuluu tarjontaan, persekarvatkin kasvavat naamassa, löyhkä kitkerä. ALLLLAAAHIN BERRRSSSE !
Kaksi työpaikkaa,vanhusten hoito,lasten päiväkoti,sinne niitä laitetaan.
Täällä Ruotsissa sai lasten raiskaaja maahan muuttaja tuomion,ja vapauduttuaan hänet laitettiin päiväkotiin töihin.
Oliko se Eero Heinäluoma joka kerran totesi, että hänen vanhempia hoitaa ulkomaan taustaunen,ja Heinäluoma on onnellinen siitä.
No Heinähattuhan on jo onnellinen, kun pellonreunassa seistessään saa kauraa syödäkseen ja valvoo varisten liikehdintöjä, eivät poikkea vieraissa pesissä. Hän on lö ylittänyt virkansa. Ja IHMISET pääsevät VÄHEMMÄLLÄ !
https://en.wikipedia.org/wiki/The_purpose_of_a_system_is_what_it_does
a etenkin ihmettelen tavallisia ihmisiä. Helsingissä vakio ulkoilmasalilla on tullut juteltua vakio kävijöiden kanssa ja siellä on yksi ehkä noin 65 vuotias pariskunta. Aluksi vaikuttivat mukaville ja järkeville. kerran otin esille tän matuasian ja pitivät sitä hyvänä. Sanoivat, että kuka täällä sitten hoitaa vanhukset, jos ei heitä ole? sanoin vaan, että ei ne tänne meitä ole tulleet hoitaan vaan loisimaan ja rötöstelemään. Olivat täysin eri mieltä..voitte vaan arvata, että kyllä raivostutti, mutta on näemmä itsehillintääkin..mutta ei tehnyt sen jälkeen mieli edes morjestaa niitä.
Omat aivot ei ole käytössä ja ylen kivapuheet uppoo.
On kyllä sairas kaveri. Mutta ei yllätä valitettavasti, kun tekijässä yhdistyy yhdistyy islam ja arabi.
ELUKKA, MUSLIM SIKA !
Moinen Imaamin ILO, torille kontalleen ja lukematon määrä ALAN MIEHIÄ opastamaan mailoin (niillä, joilla lyyään GUNNAREITA) mitä MUSLIM SIKA ansaitsee, 4vk – 8h – vrk.- 6h. Lopuksi kysymys, haluatko takaisin PERSESTAN ?
Ja kotimatkareitti luonnollisesti toisen perseen, neuvostoliiton, kautta ja tavarajunalla. SAATANAN MUSLIM SIKA !
Yleinen perustelu haittamaahanmuutolle on se, ”että kuka sitten hoitaa vanhuksemme”
Karkotukseen tarvitaan raskaammat syyt eikä raiskaus ole sellainen Pojoismaissa. Vihapuheesta voisi tulla lähtö valkoihoiselle maahanmuuttajalle.
Herää jälleen kysymys, miksi laki ei salli tuollaisten herrasmiesten kineettistä ”puhuttelua” pelotteeksi vastaavaa aikoville ?
Perusnormaalia arabineekeritoimintaahan tuo. Ei yllättänyt pätkääkään.
Shakirit, Persekirit ja KamelinPASKAKASAT, jokaiselle 2h – vrk perseen hoonausta karkealla pesäpallomailalla, ei öljyjä – salvoja, kuivana ja sormille reipasotteista vasarointia 4h – vrk koko KUUKAUDEN ajan. Kuntoutuksen päälle laivaristeily kontissa (helmikuu) Novosibirsk ja Persestania kohti sandaaleissa lompsien. Auttaako Vuohiosaston PASKAPYSSY AAALLLLAAAAAAAAHHHH ?
Ja Njovosibirskistä kotiPERSEREIKÄÄ kohti paskapussi lyllertäessään voib poiketa hälsa kabulin torivahtia, NATZIMAA, mikäli hää luutuaa pökäleitä torill, aluehan on kuuluisa paskan määrästä, musulmaanien perseiden löyhkistä ja nuorten poikien jahtaamisista iltarientoihin – dansseihin, sitä RIKKAUTTA. Silkkaa Ilua Natzimalla.
Du gamla, du fria ja raiskatut.
Mutqu se jatkuva akuutti seksuaalinen hätätila. Arabi nussii kameleita, kanoja, vuohia niin miksi ei 100 vuotiaita mummoja?
Toivottavasti myös IMAAMEJA, saattaisivat kiekasta pyllistelykutsun erilaisella nuotilla, kun paimen työstänyt karvapersettä. On se aalllaaah vaan sjuuri.
En ummarra miksi noita lähi-idän musu-ukkoja pitää saada näihin töihin?
Samahan se oli Suomessa jo vuosia sitten, että kaikki tulijat vaan lähihoitajiksi, jos ei päiväkotiin ja kouluun mahdu.
Luulen että kyseessä on maailman ennätys, mutta ennätykset on tehty rikottaviksi, joku kädellinen rikkoo tämänkin. Vanhus parka, nyt se dumpataan lääkkeillä tuonpuoleiseen.
Ranskassa afrikaano raiskasi 102-vuotiaan eli se taitaa olla ennätys.
Sehän voipi olla sama ennätystehailija? Nyt ruotsin tapauksessa saattaa olla kyseessä kenraaliharjoitus. Kun päästetään siviiliin niin kohteeksi joutuu ruotsin vanhin ihminen sukupuolesta viis.
Mahtoiko GrillattuNahka saada kaulaansa mitallin…? Kotopuolessa, PerSSeland, pääKuovi myöntää Gebardihatun, jossa 3 raitaa. Tehtävä suoritettu.
Vive la France.
Just, mitä sitä nyt tuollaista sankaria ja tulevaisuuden lupausta karkoittamaan… taas kerran. Onko tämän tällaisen oikeudentajuisuuden vastaisen paskan takana oikeasti jokin suunnitelma keittää kantaväestö kiehumispisteeseen? (Saavat kyllä keittää aika saatanan kauan, valkonaama sietää millaista paskaa tahansa)
Mielestäni noista vois säätää laissa ainakin suomessa kuolemanrangaistuksen ja ampumalla ja kohde vapaa ampuessa. Lepsujen lakien aika on ohi. uutisissa oli että nyt jengitymiesen yksi vaihe on tulilla ja poliisi on auttamattomasti myöhässä. Onnittelen hesalaiset tätähän te halusitte.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec0c7c2d-982a-492e-a8a0-78c625e367e0
Oikeus ei karkota koska katsoo ahmedin kotoutuneen niin kovasti Ruotsiin, ettei häntä voi karkottaa.
Oikeus juuri käsitteli 100 vuotiaan ruotsalaisvanhuksen raiskausta ja irakilaisen katsotaan kotoutuneen kivasti. Mitäköhän on sellainen huono kotoutuminen?
Jatkossa mummot hoidetaan hengiltä tai karkotetaan pilaamasta muslimien hätätiloja.
Jatkossa mummoille syötetään isommalla annoksella Leponexia. Lakkaavat soittelemasta hätänumeroihin ja vastustelemasta alapään roplaajia.
Ja soome suvakit, SiideriWalaat, Wiinisiepot, BaariHarppuunat + BatiikkiNOIDAT, katselkaahan, mitä ELUKKALAJIA ulkoilutatte – hilaatte KAMMAREIHINNE. Onko KARVAINEN MUSLIM SIKA ? Onnellista joulua, kun SIKA on jo pöydässä, syömässä.
sairas.
”Nainen kertoo ajatelleensa teon jälkeen, että miten tuollainen voi työskennellä kotipalvelussa.”
-Voi kun uhri tietäisi, että virkamiesmafian, kunnan ja muiden tahojen tavoite on, että ne kaikki ovat tuollaisia. Eihän pöhinäyrityksiä perustavia, tyylikkäästi pukeutuvia nuorempia ruotsalaisia voi vaivata millään vanhustenhoidolla. Tai siitä ei ainakaan makseta tarpeeksi. Sama tilanne on jo Suomessa.
Ei voida myöntää, että muslimit eivät voi toimia tietyissä ammateissa koska lopputulos on tuo. Samoin pitäisi olla virkamieslaki, etteivät muslimit voi toimia hallinnollisissa tehtävissä, koska lopputuloksena on lontoo.
Hurrit on niiiin tyhmiä. Heja heja västra kalifat!
Työnvälitystoimiston feministisuvakkiakat pakottaneet jäbän hoitotyöhön, tämä keksi sitten koston ja keinon päästä epämiellyttävästä työstä pois.
[…] Irakilainen kotipalvelun työntekijä raiskasi 100-vuotiaan naisen […]
[…] Irakilainen kotipalvelun työntekijä raiskasi 100-vuotiaan naisen […]