
Melkein joka neljäs Ruotsin vankiloissa istuva vanki saa uskonnollisen suuntauksen takia erikoisruokaa ns. halal-ruokaa.
Asia tulee esille Sverigesradion artikkelissa, jota Fria Tider on täydentänyt.
Ruotsin vankiloissa istuu 5 210 vankia, joista 1 317 saa erikoisruokavalion ns. uskonnollisten syiden perusteella. Tämä tarkoittaa islamin mukaista ns. halal-ruokaa.
Kasvisruokavaliota tarjoillaan 194 henkilölle. Lopuista 3 699 henkilöstä 1 211 henkilöä saa omaa ”täsmäruokaa”, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että diabeteksen, laktoosi-intoleranssin tms. syiden takia ruokavalio on soviteltu.
Otanta on elokuun alkupuolelta.
Eli halal-vettä ja halal-leipää? Eihän se voi niin mennä että vankilassa saa valita oman menyynsä ja vangin tahto on laki. Sinä syöt torakoita joita saat kiinni ja juot omaa kustasi, piste. Sinä olet paska ihminen. Se on VANKILA ja siellä istutaan RANGAISTUKSENA. Ihan naurettavaa, jätkät chillaa ja lomailee, syövät hyvin ja saavat harrastaa vaikka mitä yhteiskunnan piikkiin. RANGAISTUKSENA. Ulos vankilasta JOUDUTTUAAN yksikään ei ole muuttunut ihmisenä parempaan suuntaan. Päinvastoin, ulkona tehdään mitä huvittaa sillä vankilaan on aina kiva palata.
Vanhaan hyvään aikaan olisi vaan työnnetty sianlihat naaman eteen ja todettu Tuntemattoman sotilaan kapiaisen tavoin, että syöminen ei ole pakollinen toimenpide.
väärin on ainakin jos noki päille syötetään lanpaan tai naudan lihaa..se on paljon kalliinpaa mitä sianliha..jos ei sianliha kelpaa, vaihtoehdoksi kananmunat tai jotkut keitetyt särjet
Joillekin vangeille tulee siviilissä odottava vaimo mieleen, kun tämä saa lautaselleen karvaista lampaanvaginaa.
Noille ihan luonnollista syödä seksikumppaneita.Onkohan niillä ikinä mitään dilemmaa koska pitää lopettaa nussiminen ja alittaa syöminen.Vaikka kyllä kai ne sitä nyljettyä ruhoakin voi pari päivää nylkyttää niin tulee mausteet takapään paisteihin.
Keitetyt särjet 😀
Särki uppoaa ihan hyvin kun maustaa sen kuin lampaan, vaihtoehtoisesti voi pyyttää jotta pääsisi luskimaan kakkunsa lähtömaansa vankilaan, epäilen että alkaa maittaa vaikka kissanpaska.
Onko ”keitetyt särjet” sama kuin ”keitetyt säynäwät”? 😄
Periaatteessa sama kala, säynävässä vain on isommat suomut ja kasvaa isommaksi, särkikala se on.
Keitettyä säynäväsurvosta rosmariinilla js mintulla maustettuna, saisi kyllä luvan kelvata.
Kyllä musumiitille sianliha kelepaa, kun annetaan olla tarpeeksi kauan näläkäkuurilla.
Piruako noita loisroistoja paapomaan, raskaimman jäläkeen pakkotyötä, helevetin kova kuri ja ruoka mallia keskitysleiri 1944.
Siperialaiset vankilat ovat maailman tasa-arvoisimpia, jokainen saa kulhollisen puuroa ja palan leipää, -mutta vain jos työpajan johtajalta on kuittaus täytetystä päivän työvelvoitteesta.
Teeveessä (jännä sana, savolainen saattaisi luulla, että puhutaan teevedestä…) näytettiin jokunen vuosi sitten dokumentti venäläisestä vankilasta keskellä ei-mitään, ja joka kerta kun näen sanan siperialainen, muistan sen dokumentin. Se oli melko karua katsottavaa. Siksipä olisikin hyvä, jos voisimme tehdä itäisen naapurin isännän kanssa diilin, jonka mukaisesti hän ottaisi armollisesti vastaan osan meidän ylikansoitettujen vankiloidemme asukeista. Saattaisi tulla sekin päivä, jolloin uudelleensijoitetuille tulisi koti-ikävä ja jopa rukoilisivat päästämään heidät takaisin kotimaihinsa, joka siis ei ole Suomi. Edullisemmaksikin tulisi, eli kaksi kärpästä samalla iskulla. Eikös suomalaisen vankilan päivätaksa ole yli 200 euroa?
Vettä ja leipää.
Kerran viikossa.
Mihin katosi ”minun” hieno kirjoittajankuvani? Olinkin usein ajatellut kysäistä, miksi se on pissahädässä olevan neidon kuva…? Se oli ihan kiva.
Ai se avatar kuva? Se avatar generaattori varmaan arpoo jokaiselle lukijalle oman kuvan, en ole ihan varma.
On tuo uusikin ihan hieno – muistuttaa etäisesti Kekkosta. Ja miulla on joskus tapana haukkua kanssaeläjiäni huonosta käytöksestä samoilla sanoilla eli ”stanan tunarit”. Vaikka täällä ei saakaan kiroilla. En tosin saa ihan selvää, näyttääkö se kieltään vai onko sillä vain yksi hammas? Minulla on sentään kaikki paitsi viisaudenhampaat, mutta sehän on vain hyvä, saa olla vähän päästään vialla ihan luvan kanssa.
…no välillä margariinia leivälle, ei missää tapauksessa voita….
Näiden tyyppien rankaiseminen laittamalla heidät Ruotsalaiseen vankilaan,
on kuin rankaisisi haukea päästämällä sen veteen.
Mikähän on sitten Suomessa istuvien ulkomaalaisten vankien ruokavalio. Tuskinpa läski soosi, ja tikkuperunat ruskealla kastikkeella.
Olet Pate joskus maininnut sivustolla, että olet myös elänyt muurien sisäpuolella. Siksipä kysyn, että saitko tuolloin valita itse menyn, vai söitkö mitä talo tarjosi.? Kuinka moni lukijoista muistaa, että mitä on tikkuperunat.?
Kyllä vankilassa saa yleensä kasvisruokavalion, jos sellaisen haluaa. Silloin kun itse olin nuhdeltavana, niin olin ainoa, joka sai tällaista erikoisruokavaliota. Sekin oli lähinnä erilaista siten, että jos oli joku pihviruoka, niin minulla pihvin sijasta oli joku porkkanapihvi.
Yleensä vankiloissa on hyvä ruoka. Tälle on olemassa ihan käytännön perustelu. On ainakin yksi syy vähemmän nousta kapinaan. Vangit, joilla on täysi vatsa, vartijoiden on helpompi käsitellä heitä kuin jos heillä olisi nälköä.
Eikö tikkuperunat ole sama kuin ranskalaiset?
Joo. Mukulat kaa ei kiukuttele ku on napa täys hyvää ruokaa. Ei ainakaa kovin paljoa viitti.
Sinänsä ,mielenkiintoinen ratkaisu, että Ruotsin avaruusohjelmaa toteutetaan vankilatiloissa, mutta toiseelta sen ymmärtää, koska onhan tuon kaltaiset ”hankkeet” jopa mainitussa maassakin huippusalaisia.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ba891234-424b-4df4-a922-9f914a2f9e48
”Rikoksista epäiltyjen listan kärjessä ovat tällä kertaa erityisesti Keski-Aasian ja Afrikan maista lähtöisin olevien jälkeläiset. Peräti joka viides eli 21 prosenttia rikoksista epäillyistä oli tutkimusajankohtana Ruotsissa afrikkalaisvanhemmille syntynyt henkilö.”
Halalia syödään siis usein ja yhä useammin.
Jutun on kirjoittanut Katriina Mäkelä. Alkaakohan nyt se parempi maalitus?