Satakunnan käräjäoikeudessa on meneillään vangitsemisoikeudenkäynti viittä suomalaista miestä vastaan, joita epäillään terrorismirikoksesta. Oikeus päätti iltapäivällä, että miehet vangitaan.
Lounais-Suomen poliisi epäilee heidän suunnitelleen terroristista tekoa, mutta tarkemmin ei kerrota millainen tekosuunnitelma on ollut kyseessä. Monien eri lähteiden mukaan henkilöt kuitenkin otettiin kiinni torstaina. Kankaanpäässä, jossa poliisilla on ollut iso operaatio. Paikalla on ollut mm. panssariajoneuvoja.
Rikosnimikkeinä näyttää olevan terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa tehty tahallinen räjähderikos.
#Poliisi epäilee henkilöiden suunnitelleen terroristista tekoa. Asiassa ei ole akuuttia vaaraa. Epäillyt asuvat Satakunnassa Kankaanpään seudulla. Poliisi otti epäillyt kiinni tiistaina. Poliisi kommentoi asiaa lisää illan mediatilaisuudessa. #lspoliisi
— L-S poliisi (@L_S_poliisi) December 3, 2021
Vangittavien listalla olevat henkilöt ovat nimien perusteella ihan suomalaisia ja kotoisin Kankaanpään seudulta. Nopean googletuksen perusteella kenestäkään ei nouse esille mitään, ei äärioikeistoon eikä sen puolen kyllä vasemmistoonkaan viittaavaa. Tosin kaikki ovat olleet epäiltynä aiemmin törkeästä räjähdysaine- ja ampuma-aserikoksesta, mutta josta oikeus antoi vapauttavan tuomion.
Ainakin osalla tekijöistä on ihan koulujakin takana. Yksi pääsi ylioppilaaksi Kankaanpään Yhteislyseosta vuonna 2014. Toinen taas on valmistunut koneistajaksi Kankaanpäässä 2017. Kolmas on valmistunut automaatioasentajaksi 2015.

…
..
Niin että ihan viisistään ovat päättäneet kaapata Suomen? Voi olla että pojilla on ollut jotain muuta mielessä. Ehkä ovat vain varustautuneet tulevaan jos kokevat että yhetiskunta ei sitä ole.
No, eiköhän tämäkin vielä avarru.
Uuden vuoden paukkuja vähän tarkkarajaisesti ja kertaluontoisesti. Miten voi ryhtyä raketti yrittäjäksi jos mitään ei saa tehdä?
Eli siis, liikaa vapaa-aikaa harrastavia paikallisia kilipäitä. Jos näistäkin pidettäisiin yhtä äidillistä huolta kuin tänne raahautuvista sotilaskarkureista niin kenties tältäkin olisi vältytty, en tiedä.
Pointti on se, että meille alkaa olla pahoinvoivia junnuja ja se porukka kasvaa.
Samaan aikaan suurin huoli tuntuu olevan se kuinka saadaan lisää sotilaskarkureita ikuisen ja ilmaisen elämän ääreen.
Tämä ei missään tapauksessa tule menemään läpi ”hätähuutona” kuten Turun teurastajan kohdalla yritettiin.
Se mikä on varmaa niin tämä tulee lisääntymään, etenkin jos sisäkanisteri on vihreistä.
Löytyykö tuosta edellisestä kerrasta mitään lisätietoa? Nimittäin jännältä kuulostaa jos löytyy laittomia aseita ja räjähdysaineita, että oikeudessa tulee vapauttava tuomio.
Ei ollut näyttöä. Kun kiistää kaiken, eikä laula kuulusteluissa kuin satakieli, niin on parempi mahdollisuus olla saamatta syyte kuin jos tunnustaa kaiken ja kertoo kaveritkin. Ei se ole sen kummampaa.
Millähän noita tarkkailtiin? Eivät kovin fiksuja ainakaan olleet. Ilmeisesti ovat jotain epäilyttävää viestineet sopivan huomoilla välineillä.
Kansa on vihainen. Kansa herää. Kansa kostaa.
Lähinnä ampuivat omaan aatteeseensa täysosuman, oli se aate mikä tahansa.
Kyllä nyt olisi suvakeilla aihetta juhlaan, jos nämä heti terroristeiksi nimetyt henkilöt olisivat ihan valkoihoisia ja jos piru vie, heillä olisi vielä jotain nazi yhteyksiä. Voi sitä riemun määrää tietyissä piireissä.
No ihan perus satakuntalaisia ne on ainakin.
Sanaa ”perus” pitäisi välttää, kunnes aatemaailmaa ja yhteyksiä on saatu tutkituksi.
Ja vielä – voivat kantiksetkin kääntyä etelän hiekkamailla suosittuun uskoon.
Sitten vissiin äärikeskustalaisia?
Kannattaisi tuollaisia juttuja hautoessaan ymmärtää, että hankinnat herättänevät väistämättä huomiota ja sitten kun poliisi pääsee jyvälle, käry käy lähes satavarmasti.
Eri asia sitten on, jos porukalla on yhteyksiä ulkomaille, niin silloinhan sitä saa vaikka mitä, kuten käsikranaatteja ja AK-47:ja. Mutta niitä yhteyksiä ei peräkylän pojat kyllä helposti hanki ja jos ei ole rahaa, niin kyllä nämä menee sataprosenttisen varmasti vituiksi.
Uutisessa mainitaan että ”perustivat äskettäin aatteellisen kamppailulajiyhdistyksen”. Väkisin tulee mieleen tätä porukkaa jota Partiaaani-julkaisussakin mainostetaan.
Onhan se sitten kiva kun saa lukea terroristisista rikoksista sekä muslimeilta että kansallismielisiltä. Pistetään samaan lokeroon ja se kuuluisa ”tolkun väki” joka edustaa suurta osaa kansalaisista karsastaa molempia.
Toivottavasti olen väärässä. Mutta jos en ole, niin tämä porukka teki niin paljon tuhoa ja antoi vastapuolelle niin mahtavan lyömäaseen ettei sitä korjata vuosikausiin.
Jännityksellä seuraan tilannetta.
Olit oikeassa, kunhan oikeuden päätös tulee niin kerron lisää.
Lyömäasehan meidän oli tarkoitus järjestääkin. Punavaltakunnankanslian eikun valtioneuvoston kanslian määräyksestä.
Olipa porukka mikä tahansa niin kilipäitä taitaa riittää ihan omastakin takaa ilman, että niitä roudataan muualta lisää.
Kunhan nyt ei ihan pienillä syillä leivota samanlaista farssia kuin vuonna 2015 kuuluisan ”kkk” hemmon kohdalla.
Jäädänpäs odottelemaan lisätietoja ennenkuin liikaa aletaan vetämään johtopäätöksiä.
Näin siinä käy kun käyttää WhatsAppia.
Tarkemmin, kun käyttää mitä tahansa Appia viestittelyyn:
PDF file siitä mitä FBI näkee suoraan yrittämättä edes purkaa salauksia:
Jan. 2021 FBI Infographic re Lawful Access to Secure Messaging Apps Data
https://propertyofthepeople.org/document-detail/?doc-id=21114562
WIRE. Ei mulla muuta.
Mikä tässä on oikeasti takana? Mikä olisi ollut heidän kohteena? Motiivi?
Vai onko terrorismilait tehty sellaisiksi että niitä voi mielivaltaisesti soveltaa ”sopivaan” kohteeseen?
Poliisi haluaa joko lisää rahaa tai tiedusteluoikeuksia.
Silloin kun osallisilla on isot määrät räjähteitä, niin ei paljoa poliisin tarvitse itse syitä keksiä. Nyt sitten jauhetaan äärioikeiston uhasta vähintään juhannukseen asti ja kaikki muut, jo valmiiksi vähätellyt (musujen katujengit, musujen raiskaukset, musujen murhat jne) jutut, voi hissutella pois.
Heitä epäillään rikoksen valmistelusta.
Kyllä siitä jo YLE riehaantui, saatana! Tutkitaan, onko ”äärioikeistolaisia”, kas piru vie. Ja jos ei ole, niin media huolehtii, että kumminkin natseina pidetään. Luultavasti tavallisia Kankaanpään kusipäitä (exäni oli Kankaanpäästä!)
NUORISOLLA ON ASIAA, SITÄ PITÄÄ KUUNNELLA HERKÄLLÄ KORVALLA! Terrorismi on viimeinen keino vaikuttaa asioihin.
Onko joku loukkaantunut tai kuollut…jos ei en ymmärrä meteliä terroriteosta jota ei ole ollut. Oikein tiedoitustilaisuus. No hyvä tietty on että ei kerinnyt mitään tapahtumaan ja asianomaiset ovat kiinni. Nythän on sitten ylen ja praavdojen juhlaa..oikein äärioikeisto, nyt saa jauhaa viikkoja…sillä välin rsiskaillaan ja ryöstellään..mutta mitäs pienestä..
Kuten mainittu, tämä jengi oli samoissa hommissa jo tammikuussa 2020.
Miksihän siiloin ei syytetty eikä edes puhuttu terrorismista?
Tai oli seurannassa jo 2019. Mutta ei ollut näyttöä vaan vain seurailtiin.
Siis perässä käveltiin ja ”seurailtiin” kunnes…vittu ny on uutismatskuu, otetaampa veijarit kiinni. Oikeesti, on vasta terrorismiepäily ja ny on nimet ja tuomiot luettu. Mulla oli joku aika sitten räjähtävää kotona, olenko minäkin joku ”epäilty” saatana.
Ei syytetty koska silloin värväsimme heidät tähän operaatioon. Näin järkkäsimme materiaalia marxilaista propagandaa varten.
Äärimäisiä tyyppejä median mukaan, mutta puolueyhteyksiä ei ollut vihreisiin eikä punaisiin elokapinoijiin eikä edes kokomuksen oikeaan siipeen ei perussuomalaisiin, keskusta on tuollapäin vahva liike mutta tuskimpa ovat sitäkään ääripäätä 4h liikettä 😉 Järeät oli toimet median mukaan pansarivehkeet mukana. Olisko ollut liikaa hormonia jotain taistelulajien harrastajia, kaikenlaista eihän tuo ole edes pohjamaata oikein kunnolla . Joskus kävin tuollapäin työkeikalla, umpikepukunta siihen aikaa palvoivat jotain juhantaloja joka taisi olla valtakunnan oikeudessa jostain koplauksista muistelen.
Tuo äärioikeistolaisuus saa kannatuksensa siitä uhasta jonka jo ihan perustason kemutus saa aikaan esim. kouluissa.
Koska yhteiskunta suhtautuu kehitykseen flegmaattisesti tai jopa suosivasti, niin olisikin yllätys jos pottunokkaiset nuoret miehet eivät aktivoituisi vastatoimiin.
Tuskinpa kaikki Tolkun Ihmisetkään tyytyvät katselemaan sivusta sitten kun Helsinkiin, Espooseen tai Vantaalle alkaa muodostua oikeita NO-GO -alueita.
Totta kai ne tyytyy. Ihan samalla tavalla ne ovat syntyneet Tanskaan ja Ruotsiin eikä sielläkään kukaan ole puuttunut asiaan. Itse asun Botkyrkassa Tukholman naapurissa, 70 000 asukasta ja vanhojen ihmisten kanssa kun puhuu, niin ei täällä ollu t 80 luvulla mitään ulkomaalaisia. Se levisi Södertäljestä.
Noinhan se on. Yritin lähinnä provosoida keskustelua.
Todellisuudessa ainoastaan vilu ja nälkä (tai jano) saisi Tolkun Ihmiset barrikadeille.
Olipa media hanakka ilmoittamaan, että terroristiepäillyt ovat kantasuomalaisia.Odotan mielenkiinnolla, miten vakavia suunnitelmia paljastuu. Vai onko kyseessä vain poliisin skarppaus, että kyllä tässä äärioikeistoa ollaan nujertamassa?
Itsekin ilmoitin nimet sen takia, että ei jää epäselväksi mistä on kysymys. Eli ei jäädä jankkaamaan sitä, että kyseessä oli muslimeja, koska kyseessä oli ihan suomalaiset tyypit.
Yksi on uutisten mukaan käynyt amiksen Etelä-Pohjanmaalla. Pöyröören määrästä päätellen Lapualla.
Kohta lähtee matut suomesta perkele, jos ei osata poliittiseti päättää asiasta! On tää lällätys ny ihan käsittämätöntä. (täytyy sivumennen huomauttaa, että käyn ensin uusimassa verenpaine reseptini) tekee todella kipeetä ny.
Miksi ne minnekään lähtisivät, kun täällä on niin turvallista;
nytkin vaarallinen ääärrrioikeistoterroristijärjestö ”Kankaanpään Kovimmat Kiljuskinit” (KKK) paljastettiin ja tuhottiin ennen kuin sitä ehti olla edes olemassa!