Muslimimellakat jatkuivat kiivaina lauantai-iltana. Nyt mellakoiden painopiste oli Malmössä, jossa kolmisensataa uusruotsalaista oli lähtenyt kaduille tuhoamaan ja polttamaan ympäristöään.
Malmön kaaottisin alue oli maahanmuuttajaghetto Rosengård, jossa meno oli taas jotenkin mielipuolista. Uusruotsalaiset sytyttivät autoja palamaan, kivittivät ikkunoita ja suuri kokko saatiin aikaan, kun matkustajaliikenteessä ollut bussi sytytettiin tuleen.
Bussissa oli normaalissa matkustajaliikenteessä ja kyydissä matkustajia, kun siihen heitettiin molotovin coctail. Bussi syttyi hetkessä ilmiliekkeihin ja vain kuljettajan ansiokkaan ja nopean toiminnan avulla matkustajat saatiin elävinä ja vahingoittumattomina ulos autosta.
Poliisi oli aikaisempien mellakoiden tavoin aivan hampaaton. Uusruotsalaiset yksinkertaisesti työnsivät poliisit pois alueelta ja valta menetettiin kokonaan. Alla filmillä kuvaa, kun uusruotsalaiset hyökkäävät poliisin kimppuun kahdesta suunnasta. Poliisilla ei ole mitään mahdollisuutta pitää järjestystä yllä. Tulee mieleen lähinnä joku lännenfilmin tapahtuma, jossa miestä ”tanssitetaan” ampumalla jalkojen juureen. Niin nolo tilanne poliisille, että tuossa olisi jo eron paikka.
Svensk politi angribes med sten i Malmø efter Rasmus Paludan demonstration. pic.twitter.com/OGtB1K815f
— Presse-fotos.dk (@pressefotosdk) April 16, 2022
Ruotsalaisissa sosiaalisen median ryhmissä kiehuu tällä hetkellä kovan puoleisesti. Lähinnä tarkoitan uusruotsalaisten ryhmissä. Muslimipiirit ovat laittaneet nyt pystyyn sähköisen nimien keräyksen, jolla vaaditaan koraanin polttamisen kriminalisointia. Lakialoitteessa sanotaan, että pyhän koraanin polttaminen pitää kriminalisoida ja:
”On kaikkien ihmisten vastuulla tukea koraania rauhanomaisesti ja lailla kieltää rasistipuolueiden koraanin pilkkaamisen.”
Rasmus Paludan on taas kerran näyttänyt toimillaan yhteiskunnan tilan ja ennen kaikkea sen, että muslimit eivät yksinkertaisesti sovi asumaan länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos satapäinen joukko ihmisiä provosoituu jättimäisiin monta päivää kestäviin mellakoihin ja kaupungin tuhoamiseen pelkästään ajatuksesta koraanin poltosta, niin eikö tämä yksinkertaisesti osoita sen, että näillä ihmisillä ei pitäisi olla mitään sijaa länsimaisessa yhteiskunnassa.
Kun taas vihervasemmisto ja valtamedia, he näkevät uusruotsalaiset pelkästään raukkaparkoina, jotka vasten tahtoaan ovat joutuneet rasistien provosoimiksi ja oikeutettuja polttamaan kaupungin.



Jep. Melkoisen nolo näky svenska polisenin osalta. Mutta minusta koko ns rappio, näkyi siinä, kun naispoliisi polvistui muslimi joukon edessä. Silloin naurettavien blm mellakoiden aikaan. Ja olen seurannut ns keskustelua täällä kemujen perseilyistä. Kyllä niitä ymmärtäjiä riittää. Siis näille voimavaroille. Tyyliin, mikä siinä Koraanissa häiritsee. Niin, mikähän siinä nyt häiritsi. Tai yleensäkin muslimien yms vittuiluissa.
Jonkin pyhän kirjan polttaminen on paras keino mitata toisesta kulttuurista muuttaneiden kotouttamisen onnistuminen.
Mikäli esimerkiksi Kiinaan muuttaneiden katolilaisten kristittyjen nenän edessä poltettaisiin Raamattu, niin on luultavaa että Kiinan viranomaiset toteaisivat että kotouttaminen on onnistunut koska mitään näkyvää reaktiota ei syntynyt.
Jännä miten muslimit eivät kostoksi edes viitsi yrittää jotain raamatun polttoa, tietävät että uskonto ei merkitse normaaleille ihmiselle paskaakaan. Mutta kirkkoja kyllä mielellään pistävät paskaksi, siinä kun on enemmän efektiä koska siinä palaa rahaa. Kalliita historiallisia rakennuksia, muuta arvoa niillä ei nykyihmiselle olekaan.
Raamattu on kristittyjen pyhä kirja sisältönsä takia , mutta se ei esineenä ole pyhä.
No jo oli analyysi. Tämähän se selittääkin kaiken ja ihan itse keksit.
Ööh. Selitäpä itse paremmin. Odottelen.
Jari Tervo paiskasi Raamatun tv:ohjelmassa lattialle; eipä taitaisi uskaltaa tehdä saman Koraanille. Ihmetyttää muuten, ettei mittaamattoman avokkaan Notre Damen palon sytyttäjää ole saatu selville vai onko niin, että ei haluta selvittää ja taataan sillä yhteiskuntarauha? Ranskalaiset alkavat hekin saada tarpeekseen määrätyistä etnisestä vähemmistöstä, joita lienee kuitenkin jo miljoonia.
Eikös se tervo ole sivari, ihan kuin Moktar.Gubta?
Miksi muuten Ruotsin poliisit näyttävät yrittävän pysäyttää noita mellakoita ilman kilpiä ja pitkiä pamppuja, joita näkee käytettävän kaikkialla muualla maailmassa ?
Eihän sellainen mitenkään ole hyväksyttyä, silmä silmästä-tyylillä.
Aina alkaa hirveä älämölöö islamistien osalta ja keskustelupalstoillakin vanhat mokuttajapierut muuttuvat äänekkäämmiksi vastustaen Paludania.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17399662/maahanmuuttajat-mellakoi-ruotsissa—minulla-on-mielipide#comment-113945536
Kannattaa muistaa että kehitysmaalaisten, kivittävien tuholaisten lauma koostuu PUTINIA FANITTAVISTA MAISTA TULEVISTA aapoista eli iranilaisista, irakkilaisista, syyrialaisista, kurdeista, sompuista, eritreaanoista jne
Sinänsä varmaan totta. Putinistit sekä muslimit yhteistyössä. Aiheuttamassa sekasortoa. Ei yllätä.
40-luvulla Varsovassa pakolaisghettossa alkoivat riehumaan, mutta siellä kuri löytyi nopeasti… Ei poliisi lähtenyt karkuun vaan paikalle hommattiin järeämpää kalustoa ja järjestys palautui kaduille.
”Skånepolisen: En gripen efter nattens upplopp”
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/svt-sander-direkt-fran-skanepolisens-presskonferens
Ettäkö peräti YKSI pukari otettu tuolla kiinni ?????????!!!!!!!!!!
Koraanipeijaiset paljastivat kaksi asiaa:
1./ Rettelöivät keharit on saatava maasta ulos/vankilaan. Tässä on matulössi joka itseasiassa käyttää koraanigrilliä tekosyynä päästäkseen nöyryyttämään poliisia ja tuhoamaan kaikkea mikä eteen osuu.
2./ Poliisin kyky tehdä yhtään mitään järkevää on olematon. Autot jätetään vartioimatta, poliisit kykkivät autojen takana piilossa ja hevosia kivitetään. Eipä voisi olla enemmän myttyyn mennyt ja munaton operaatio. Poliisilla pitää olla lupa tappaa kivenheittäjä!
Miten Ruotsi meinaa pärjätä Putikeharin kanssa kun ei edes IQ40-katukeharin kanssa pärjätä?
Niin. Kaunista kirjoitusta. Mutta kun seuraavat vaalit esim tulevat, niin se 80 – 85 % kannattaa tätä nykymenoa. Sitten kun paska, ns lävähtää tiskiin, minkä on jo tehnyt aikoja sitten, silti ollaan tyytyväisiä siihen, että ollaan maailman onnellisin kansa. Tosin se realismi tulee sitten, kun se tosi paska lävähtää tiskiin. Mutta se edellyttää, valtamedian suunnalta muutosta. Eli että meillä on todellinen ongelma. Minkä ne ” natsit ” ovatkin tienneet jo ajat sitten.
Ruotsissa tiukennettiin pari vuotta sitten lakia koskien hälytysajoneuvosabotaasia/blåljussabotage ja siitä saa nykyään 2-18 vuotta vankeutta, jopa elinkautisen. Se on, ihmejakumma, sosdemien tekemä lakimuutos:
”Det blir en högre straffskala med den nya lagen. Maxstraffet för blåljussabotage av normalgraden ska vara fängelse i fyra år. Om brottet anses vara grovt ska straffet vara fängelse i lägst två år och högst 18 år eller livstid.”
Joten rangaistus kyllä löytyy kunhan poliisi ottaa kiinni ja tuomioistuin tuomitsee.
”Poliisilla pitää olla lupa tappaa kivenheittäjä!”
Poliisilla ON lupa suojella itseään tappavalla voimalla mikäli poliisiin kohdistetaan tappavaa voimaa,
kun poliisia yritetään osua nyrkinkokoisella kuvellä niin silloin poliisia vastaan käytetään tappavaa voimaa.
Poliisien pitäisi ehdottomasti tappaa noita kusimulleja muutama esimerkiksi,
ehkä auringonsekoittamat hieman rauhoittuisivat.
Oli varmaan ruotsidemokraatti.
Kerrotko lisää? Että oli ruotsidemokraatti.
Kuka oli?
”Tämä on hyvin vakavaa, ja aiomme tarttua voimakkaisiin vastatoimiin. Näin ei voi jatkua, Thornberg sanoi poliisin tiedotteessa.”
Ensimmäisenä tuli mieleen öinen ulkonaliikkumiskielto alkuun pariksi viikoksi.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisia ovat ne voimakkaat vastatoimet joihin löytyy myös demaripoliittista tahtoa ?
Nyt pizzamausteet (oregano) jätetään pois ja samoin skipataan pari täytettä. Kahvista keitetään tahallaan laihempaa ja sitä saa kivapuhuttelussa vain yhden kupillisen.
Kohta mellakoitsijat ovat polvillaan. Nyt Ruotsi saa tilanteen hallintaan, mutta hyi kamalaa kuinka rasistisiin toimenpiteisiin pitääkään turvautua.
Voimakkaat vastatoimet: entistä kovemmat voimahalit, hurjaakin pehmeämmät allvarsamtaalit sekä vieläkin isommat sosiaalituet. Nyt on isot paukut. Nyt ei leikitä. Nyt halitaan.
Kovat toimet:
– poliisisetä ei tarjoa enää pullaa ja kahvia
– Jos sekään ei auta tarjoilusta poistetaan pizza
Nm. Poliisien ballerina ryhmä Swe
Tämän ko. oppaan käskyillä on 11/9-2001 jälkeen murhattu 41246 ihmistä!!
Ei huono saavutus, niin mitättömästä opuksesta, joutais polttaa!
Koraani on paperia ja painomustetta. Ei se ole sen kummallisempi juttu. Mitä nähnyt videoita, näyttää palavan huonosti, mutta kyllä se saunan kiukaan pesässä varmaan palaisi iloisesti. Jos sattuisi olemaan kasa Koraaneja, ei kai niille muutakaan käyttöä olisi.
Raamatuille saa tehdä mitä huvittaa ja on tehtykin. Eipä siitä ole syntynyt yhtään mellakkaa, eikä synnykään.
Koraanin nostaminen jalustalle sen polttaminen kieltämällä, antaisi islamin pyhälle kirjalle erityisaseman muiden yläpuolelle. Sitähän muslimit tietysti haluaisivat.
Muslimien tulisi tottua siihen ja hyväksyä se, että ei heidän Koraaninsa ole pyhempi kuin muutkaan opukset toisille, eikä tarvitsekaan olla. Myös siihen, että islamin uskoa ja sen pyhempiäkin kirjoja saa pilkata ja niistä saa olla mitä mieltä huvittaa.
Joo sitähän voitaisiin kokeeksi toistaa se ”pissajuttu” , mikä tehtiin jeesukselle suomessa. En nyt muista yksityiskohtia. Oliko joku jeesuspatsas mikä ui siinä itsessään. Joku taidepläjäys vuosia sitten. Eli sama uusiksi vaikka malmössä,,ja pääosissa mohammed. Paljonkohan palaisi autoja yms. Suomessa ei palanut yhtään tuon jeesusjutun takia.
”Ruotsin oikeusministeri viime päivien mellakoista: Poliisia olisi pitänyt vahvistaa jo 25 vuotta sitten”
Pitäiskö tuolle lausunnolle itkeä vai nauraa ?
Olisi ollut paljon tehokkaampaa ja halvempaa jos Ruotsin vastaanottama kemuvirta olisi vaan kutistettu pieneksi puroksi.
Täsmälleen noin. Tervehtyminen lähtee juurisyiden tunnustamisesta eikä siitä, että ongelmaa lääkitään aspiriinilla.
Länsimaisissa ei ole enää itsesuojeluvaistoa, muuten tehtäisiin radikaali muutos politiikassa ja kehitysmaalaiset lähetettäisiin kotiinsa.
Vaikka jokainen onkin yksilö, niin politiikassa massamaahanmuuttoa on pakko tarkastella ryhmänä ja tilastoina.
Ilman itsesuojeluvaistoa mikä tahansa eläin tai ihminen on tuhoon tuomittu ja sukupuutto on edessä. Kaikista pahin että länsimaalaiset on valmiita uhraamaan lapsensakin.
Minusta valtamedia, yms instituutiot, ovat tehneet tehtävänsä. Eli syöttäneet sellaista ns suvakkipaskaa, sekä kampanjoineet rasismi agendaansa liiallisuuksiin. Ja suurin osa uskoo. Koska elävät joissain utopiassa. Pääasia että, oma perse on hyvin. Ja lapsille on perintöä jätettävänä . Jos tajuatte pointin.
Siinä olen täysin samaa mieltä että media on suurin syyllinen koko maailman mädätykseen, oli asia mikä vain.
Aina väliin ihmettelee että miten noi ”toimittajat” voi olla tuolla töissä?
Omistajathan medialla on sama promilen rikkain porukka maailmassa.
Mutta minä en tommoseen pystyisi. Toivottavasti tajuuvat hävetä edes jossain vaiheessa.
Vastaus toimittajien suhteen on treen yliopisto. Muistamme kohun, missä eräs opiskelija kyseenalaisti, sen , että mies voi synnyttää tms. Sellaista opetetaan yliopistoissa. Yms paskaa. Ideologiaa jonka rahoitusta pitäisi leikata. Ja rajusti. Minusta A. Vahtera kirjoitti siitä osuvasti. Mihin kaikkeen järjettömyyksiin, yliopistoissa rahaa laitetaan. Tutkimusta aivan idioottimaisista asioista. Ja rahaa riittää. Eli suojatyöpaikkoja.
Joo oon kans miehenä yrittäny synnyttää, ei ole oikeen onnistunnu 😀
Ei tänä päivänä enää tiedä pitäskö itkeä vai nauraa, on niin sairaaks menny tää touhu.
Sukupuoli nyt vaan ei ole mikään valintakysymys, vaikka kuinka niin haluttaisiin.
Minä synnytin taas ison krapulamuslimin pönttöön tänään. En jäänyt sitä sen enempää hoivaamaan tai elättämään, rasistisesti huhtauhtui pois.
Kait sä kerkesit kuitenkin rristiä sen husux.
Niin. En ole mikään putinisti tms. Mutta kun vuoden nainen esim USA on mies, joka on nainen, hän on ministeri. Sekä vuoden uimari on mies, joka on nainen. Vai miten se menikään? Vai oliko se vuoden uimari? Vai nainen? Mitä hittiä?
On muuten USA:ssa tasa-arvo kaukana, naiset ei saa enää urheilustipendejä kun ukot päättää aamulla olevansa naisia ja voittaa kaikki kilpailut.
Joka ainoa ihminen näkee että ne on miehiä, mutta pitää teeskennellä että ne on naisia.
Ja siellä ne stipendit on monille oikeasti tärkeitä.
niin ja taas kerran, mua kiinnostaa ainoastaan totuuus ihan joka asiassa.
En pysty itseäni huijaamaan.
Lähetä siinä sitten kehari kotiinsa jonka vanhemmat ovat jo Malmössä syntyneet. Ne OVAT KOTONA. RUOTSI ON HEIDÄN.
Vittuakos te alapeukutatte. Noi on syntyneet Malmössä. Turpakii ja nauttikaa.
Olkoon syntynny vaikka oulussa, ei se silti mikään oululainen ole.
Ei ole ei, mutta jos ovat syntyperäisiä kansalaisia, joilla ei ole minkään muun maan kansalaisuutta, ei heitä voi karkottaa minnekään.
Ei yhdelläkään itsenäisellä valtiolla ole mitään velvollisuutta vastaanottaa sellaista.
Keinot karkottamiseen olisivat olemassa, jos päättäjät niin haluaisivat.
”Tanskassa syntynyt somali tuomittiin karkotettavaksi Somaliaan” (SU 12.11.2020)
”Tanskassa syntynyt turkkilainen karkotetaan Turkkiin” (HS 4.11.1999)
Joo, jos heillä on entisen kotimaansa kansalaisuus tallella.
Kaksoiskansalaisuus voi olla monilla tallella. Lomaillakin kun pitää kotimaassa, siinä turvattomassa.
Kansalaisuuden omaavia ei voikaan varmaan lähettää pois, mutta Ruotsillakin on luultavasti kriisilakeja joiden perusteella ihmisten liikkumista voidaan säädellä.
Niitä voitaisiin kenties soveltaa ohjattuun segregaatioon ja luomaan Ruotsiin sivistyneempi versio kiinalaisesta ”uiguuriratkaisusta”.
Muistetaanpa, että sotaisa ja rasistinen korskakirja käskee tappamaan. Tuo tappamiskehotus ei jostain kumman syystä ole kriminalisoitu!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9574
Islamhan on poliittinen aate uskonnon hahmossa. Se kuuluisi kiellettyyn kastiin siinä kuin mikä tahansa muukin väkivaltaiseen vallankumoukseen ja valloituksiin yllyttävä aate.
Mitä jos minä kirjoittaisin ohjekirjan jossa käsketään nussimaan lapsia, hakkaamaan naisia sekä tappamaan kaikkien muitten kulttien edustajat..löytyisikö kustantajaa? Saanko julkaista omilla rahoillani tämmöistä? Onko se LAITONTA? Miksi olisi? Se on tasan sama mitä Koraani ohjeistaa.
Niimpä hyvä kysymys .eikun lahkoa perustamaan jä pyhääkirjaa raapustelemaan.
Kurakirjan palvojilta lajityypillistä käyttäytymistä
Rosengård on nimensä mukaisesti oikea ruusutarha.
Oulun käräjäoikeus on hiljattain tuomiossaan päättänyt, että myös L-positiiviset (lestadiolaiset) ovat kansanryhmä. Eli nyt on n-sanojen ja hiekka n-sanojen lisäksi myös l-sana joista negatiivinen kommentti netissä voidaan tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.
Joo nämä lahkot kotoperäisesti ovatkin luku sinänsä. Jos sallitaan, olen ns seurustellut erään lestan kanssa. Lyhyesti, mutta kuitenkin. Hän selvitti mitä se tarkoittaa olla lesta. Tai olla osa sitä. Se on verkostoitunut ns järjestö, jotka huolehtivat siitä, että ympäri Suomen järjestävät toisilleen työpaikat jne. Heidän etunsa on se, etteivät käytä alkoholia yms. Siksi ovat etusijalla. Lestat omistavat hyvin paljon suomessa olevaa ns työnantajan piirissä olevaa. Kuuluisin taitaa olla Hesburgerin omistaja? Ihan mukavia ovat, mutta tosiaan se laaja vaikutusvalta .
Ei kulje bussi enää 100% vihreällä sähköllä vaan 100% romuttamolle. Toi on jo ihan puhdas terrori-isku, vaikka tietenkin Ruotsin valtion mukaan se ei voi olla muuta kuin ikävä sattumus, koska kyseessä on kuitenkin ”äärioikeiston vastamielenosoitus”.
Ja eikö tota paikallista poliisia tai ruotsalaisia yleensäkään edes hävetä toi poliisien julkinen muiluttaminen? Onko ne jo tottunut siihen, eikö niitä kiinnosta vai eikö näistä kerrota mitään? Valtio ja media voi tietysti aina valehdella ja pimittää kaikkea, mutta luulisi että tavan kansalaisten ja jopa kenttäpoliisinkin toisinajattelijoiden raja kuitenkin jossain menisi ja tietoa leviäisi kun eletään kuitenkin netin ja sosiaalisen median aikakautta eikä Ruotsikaan vielä toistaseksi niin totalitaristinen ole että kaikkea voisi sensuroida.
Ei niistä saa kertoa Suomessakaan, kenttäpoliisi saa kenkää, jos kertoo totuuden!
Viranomaisiin on pesiytynyt hämärähyysäreitä jotka kahvipöydässä korvat höröllään
kuuntelee mitä oikeat viranomaiset edes leikkimielellä huulta heittää näistä ”paremmista”
sotarikollis hylkiöistä, sitten mulkkutrolli istuu isomman mulkun polvelle kertomaan
miten ÅÅÅÅRI oikeisto terrorisoi meidän munkintuoksuista kahvihetkeä YHYY ! Vanhaan hyvään aikaan trollit olisi hukutettu suonsilmään, ei silloin ollut surkimus päällystöäkään!
Tänään suomimedia kertoi ihmekyllä, meikäläisten viranomaisten pelkäävän ruotsalaisten jengien maihinnousua pohjoisen kautta, eikös paskaa pääsetty 2015 jo runsaasti, huumekaupan pohjoiset markkinat houkuttaa mtu.jengejä. Toisaalta onhan meilläjo kansainväliset rikollisjärjestöt terroristit jne. eiköhän yhteistyötä jo ole runsaasti maiden huumekaupan kesken, se että paskaa on asutettu jo kai luulajaa myöten mainitttiin jutussa? Oliko tullimies kun kertoi jotta nuuskakaupalla rahoitetaan huumekauppa suomessa, outoa luulisi jotta nuuska kannattaa sitten vapauttaa suomessa, mutta sismin on piiperöiden ja nämät haluaisi vapauttaa huumekaupan, joku yhtälö tässä on kummassa asennossa 😉 Huumeiden käsikaupan ”pieniä määriä omakäyt. toisi alalle huikea kasvun, järjestöt lie lobanneet vihreitä 😉
Arvaanko oikein, että tämän uutisen kuvituskuvat on otettu Google street view -palvelusta?
Arvaat oikein, tämä on karkeata pilaa tästä meidän armaasta hyvinvointi naapurista,
jota ilkeämielinen kuvamanipulaatio halveksii muka polttamalla vihreän siirtymän bussin!
Uskon sokeasti Suomen poliittiseen johtoon ja YLEn esittämään auvoiseen kuvaan
Ruotsin monikulttuurisuudesta ja ihanuudesta! Hei vaimoni rikastuu tällä,sanoi muuan
kokoomus sisäministeri, kerrankin poliitikko puhui totta!
Paavon oman salaisenAgentin ottamat kuvat. Zeims pönde james.on kaverin nimi.pyörii ghettoissa lankit naamassa päivätpitkät ja yöt myös.
Nyt pitäisi laittaa lisää höyryä ja julistaa koraaninpolttamista joka päivä eri paikassa. Sitten nähdään kuinka kauan kehitysmaalaiset jaksavat riehua ja onko keisarilla lainkaan vaatteita, eli ruotsin hallituksella: Mihin asti siedetään paikkojen polttamista, ja sitten toisaalta: Jos koraaninpolttaminen (tai siitä puhuminen) kielletään niin turha leikkiä mitään länsimaista sananvapautta sen jälkeen.
Sananvapaus on siitä ikävä nykyisille kommunistihallituksille että se on absoluuttinen arvo: Se joko on täydellinen tai sitä ei ole. Esim. Suomessa räsäs-case ja saksassa kärrätään jatkuvasti sitä mummoa oikeuteen, joka kiistää holo-jutut. Puolestani voidaan elää ilman sananvapautta, mutta ärsyttää jos leikitään että sellainen on vaikkei se ole totta.
Siinä on vaan se huono puoli että kehitysmaalaiset, työssä käymättömät sossuelätit kyllä jaksavat riehua illat ja yöt ja nukkua päivät vaikka seuraavat 10 vuotta mutta siihen ei ole Ruotsilla varaa.
Jos jokainen grillaus aiheuttaa 10-20 miljoonan kustannukset ei se käy pitemmän päälle.
Niin, siinä päädytäänkin siihen valintaan: Laitetaanko kehitysmaalaiset ruotuun voimakeinoin vai luovutaan sananvapaudesta
Ei. Niitä ei laiteta mihinkään ruotuun. Jälleen kerran. 80 – 85% kannattaa tätä nykymenoa. Toki , jos salkkareihin tms, laitetaan jotain viestiä, että nyt on asiat menossa päin hlttiä. Sitten ehkä voisi mennä perille. Ehkä.
Koraanin polttamisen tai sen kritisoinnin kieltäminen ei ainakaan Suomessa ole temppu eikä mikään. Uskonrauhan rikkomisella ja kiihottamisella kansanryhmää vastaan saadaan kyllä estettyä moiset loukkaukset ja siksi jopa ihmettelen kuinka vapaasti valtion puolesta Ruotsissa saa vielä toimia ja poliisikin suojelee. Eihän Ruotsissa ole kielletty edes Vastarintaliikettä. Suomessa poliisi ei suojele edes vaalitilaisuutta pitäviä toisinajattelevia ja tekee jopa itse rikosilmotuksia heidän vääränlaisesta vaalimainonnastakin.
Juu, siis Suomessa on jo täydellinen neuvostoliittolainen sananvapaus. Se toimii hyvin täällä, koska kenenkään ei tarvitse olla vastuussa tai selitellä tekemisiään, ei poliisin, ei poliitikkojen. Paitsi tietenkin silloin jos poliisi lähettelee ”äärioikeistolaisia” viestejä whatsappissa. Kiinnostaa vaan nähdä mille kannalle nyt kallistuvat sellaiset maat, joissa näennäisesti on vielä sananvapaus.
Ei tämä osoita mitään muuta kuin että nyt on kriittinen massa saavutettu ruotsissa. Nyt siellä on tarpeeksi muslimeita ja nyt ha ottavat maan haltuunsa. Svensson voi sanoa mitä vaan istuessaan mökissään turvassa mutta fakta on se että kaupungit ja niitten ympäristö OVAT ruotsi ja ihmisten jokapäiväisen elämän pitää siellä tapahtua. Ennen muslimit olivat vain häiriötekijä, epämukava lisä kaupunkikuvaan. Nyt se muuttuu, nyt sinä olet se epätoivottu häiriötekijä ja heillä kun ei ole moraalia niin sinä saat TUNTEA sen nahoissasi. Ruotsi on nyt menetetty, virallisesti. Oikeasti se tapahtui jo 30 vuotta sitten.
Onko akkusähköbussi tuikattu palamaan vai onko toi 100% grön el joku firman mainos?
Siinä onkin mukavat huurut korttelissa kun linja-auton litiumakusto käryää ja se käryääkin sitten pitkään.
Täytyy olla kirpeetä pissiä korvien välissä kun täyden bussin tuleen haluaa tuikata, eikä edes omatunto kolkuta.
Suomimediassa on hämmästelty kun ruotsin poliisijohto sanoo ettei tämä käy ? Aamulla vielä Hs kertoi mellakoiden johtuvan äärioikeistosta 😉 Onkohan nyt linjaukset menneet piloille, selväähän on rikollis mtu.jen hilluminen aiheuttaa jossain vaiheessa paljon uhreja esm .suurpalon muodossa ,eihkä bussi yms. suoranainen ihme jottei mtu.alueiden autogrillit ole levinneet taloihin, tuomoinen kerrostalopalo eteneen kuin hormissa sattuessaan. Skenaarioita on varmasti mietitty paloviranomaisten kesken, joita poliisi ei kykene näemmä suojaamaan, ei edes itseään. Minun ratkaisu kerrottua kommandopipoa ja polttopulloja heittelevää kohtaan on tarkka-ampujat luoti päähän, näillä on kuulemma luotiliivit mtu.lla, sen takia tappavat toisiaan nykyään ampumalla päähän, jopa naisia. idea on vapaa käyttöö 😉
Taas otettiin yksi askel kohti Svedustania. Matut kun huomaa, että nämäkään tapahtumat eivät johda mihinkään toimenpiteisiin poliisin tai yhteiskunnan taholta, korkeintaan vakavuuspuhutteluun kera kahvin ja pullan, jopa pizzaa voi olla tarjolla, niin matujen otteet kovenee entisestään.
Niin, mikäli olet perehtynyt asiaan, esim pt median kautta, niin muslimi klaanit ovat ottamassa yhä enemmän valtaa ruotsissa. Samoin suomessa. Ei niistä turhaan krp tai poliisi varoittele . Että miten se on leviämässä Suomeen. Matu jengit valtaavat yhä enemmän alueita. Ja se sallitaan.
Kaikki kivenheittäjät, molotowin cocktailin heittäjät, poliisien päälle tunkijat, joista on kuvamateriaalia, tulee karkottaa maasta. Mielenosoitusoikeus kuuluu Ruotsiin, nyt se vietiin pois Paludanilta.
Bussi ja autoja tulessa, 16 poliisia loukkaantunut – tämä Ruotsia ravistelevista mellakoista tiedetäänÄärioikeistolainen Rasmus Paludan on kiertänyt Ruotsia
Vastamielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi
ILTASANOMAT YMM KAIKI MUUT VALTAMEDIAT
EIVÄT ANNA IHMISTEN KOMMENTOIDA TÄTÄ ASIAA
ETTÄ SELLAISTA SANAN-VAPAUTTA SUOMEN VALTAMEDIA EDUSTAA
ELI 100 PROSENTTISTA MIELIPIDE SENSUURIA
KUN AIHEENA
MATUJEN TEKEMÄ VÄKIVALTA
PS
Eu yrittää vaikuttaa ranskan vaaleihin
tekaistuilla petos syyteillä
viikko ennen ranskan vaaleja
VÄHÄN LIIAN LÄPINÄKYVÄÄ MIHIN PYRITÄÄN
näille demareille sana äärioikeisto
on koko elämän tärkein asia nykyään
Ranskan äärioikeiston presidenttiehdokas Marine Le Pen
kavallus syyte 600 000e
syyttää EU:n petostentorjuntavirasto Olaf
matut tuikaavat bussin täynnä ihmisiä tuleen
mutta siitä asiasta ei voi kertoa mielipidettään
suomen valtamediassa
reilua eikö totta
tämä suomen valtamedian mielipide sensuuri aiheesta
on lähellä pohjois-korean mediaa tai kiinan mediaa
vaikka he väittävät pokkana olevansa maailman rehellisin ja avoimin media
Kun muslimit saavuttavat 10% väestöstä, he lisäävät laittomuuksia yhtenä keinona valittaa elinehdoista.
20% jälkeen alkavat rajut mellakat, sekä miliisien ja ei-toivottujen murhat sekä kirkkojen ja synagogien polttaminen.
40%: Näemme laajoja verilöylyjä, terrori-iskuja ja jatkuvaa jihad-sodankäyntiä.
60%: Voimme odottaa kaikkien ei-uskovien ja muiden uskontojen vainoa, etnisiä puhdistuksia, sharia lain käyttöä aseena ja Jizya, vero, joka asetetaan vääräuskoisille.
80 % jälkeen seuraa valtion etninen puhdistus.
100% muslimeja, ja olemme tulleet paratiisi ”Dar es Salaamiin”, islamilaiseen Rauhan Taloon. Ikuisen rauhan, koska kaikki ovat muslimeja – näette itse, mikä paratiisi.
https://petterssonsblogg.se/2016/02/26/andel-muslimer-i-olika-lander-och-hur-fredliga-de-ar-2/
Se on jännää miten asioita ei haluta muistaa tai faktoja kaivella. Ne koneet New Yorkissa, se pommi Manchesterissa, Tukholman rekkamies, Nizzan rekkamies jne jne lista on loputon..kaikki noi ikävät jutut jotka tapahtui muille, ja muualla..ei ne olleet mitään ikäviä tapaturmia eikä terrorismia. Ne olivat muslimien tekosia. Tavallisten muslimien. Juuri noi samat jotka tuolla nyt ruotsissa riehuu, ei mitään eroa niihin muihin muslimeihin. Ei mitään eroa. Koittakaapas saada se kalloonne.
Muistamisesta puheenollen mieleen tulivat myös Madridin junaisku, Kölnin raiskaukset, Lontoon bussi-isku, Berliinin rekkamies, Pariisin Bataclan isku, Brysselin lentoaseman pommi-isku. Mutta lista on loputon.
Pieni tilasto viimeiseltä 30 vrk:ta väliltä 18. 03—17.04.2022 kyseinen rauhan uskomus
on tappanut 19 maassa ja hyökännyt 106 kertaa, kuolleita 531 ihmistä, loukkaantui 655 ihmistä!! Kyllä ristinkantajat jää hopialle, paitsi nämä välipuuristin sielut tuossa SNTL:ssä.
Lisätään vielä ko. uskomuksen murhat 11.09.2001 terrori-iskun jälkeen tähän
päivään mennessä on murhattu 41246 ihmistä! Paljonko on vammautunut???
Hulluuden ytimessä ollaan, taatusti ählämien ilonpito leviää tulimeren tavoin myös meille, osittain on saatu tuntumaa. Kahden sotaa käyvän maanvälissä taiteilu vaatii moniosaajan päättäjän, sellaisia ei meiltä löydy, nukkehallituksen ilonpito ja maailmaa syleilevä ote kirpoaa, kuka jäljet korjaa? Saat…n moinen velkavuori, raiskaajien ja ryöstelijöiden vallattua maan, kantaväkeä sysitään yhä sivummalle, pilkka ja ivahuutojen sekä natsikirveellä summittaisesti huiskien ahdingossa olemme, sukupuolisesti viksahtaneita nostetaan yhteiskunnan kaappien päälle ihailtaviksi, omat viihdeohjelmat, ylistystä ja kiitosta Yle suoltaa kun kaapista on uskallettu astua rahvaan eteen, ei ymmärrä kansa tätä menoa, halveksien ja syvää inhoa rinnassaan tuntien jatkaa kohden EU:n ruokapakettien jakopistettä.
Eikö Ruotsin poliisilla ole panssariautoja, Suomellakin on.
Panssari autoja kyllä on! Kuljettajat puuttuu!
Sekä lupa käyttäää niitä mellakantorjuntaan.
simpanssit melskaa. Muutama 12,7 itkk asemiin ja simpansseista läpi. Loppuu hilluminen.
Ei nuo ihmisjätteet ymmärrä muuta kuin väkivaltaa.
Itse olen ei uskovainen.
Koka joka satu tulee lähi-idän suunnalta, jopa kaikki uskonnot jotka tässä maassa on.
Maailma olisi parempi paikka heti jos kaikki uskonnot häviäisi pois.
Jos luulet olevasi Napoleon, olet mielenvikainen. Jos pelkäät sosiaalisia tilanteita joudut pakkohoitoon. Jos luulet että räjäyttämällä itsesi niin että samalla kuolee ei-muslimeita niin pääset paratiisiin nussimaan 74 neitsyttä, olet terve sekä yhteiskuntakelpoinen mihin länsimaiseen maahan tahansa.
Korostan että kyseessä on rodullistetut rakenteellisen rasismin uhrit ja haavoittuvassa asemassa olevat sotaa ja vainoa paenneet pakolaislapset.
Minusta jokaisessa isommassa kylässä pitäisi järjestää kirjan polttokekkerit. Näin saataisiin selville rosvolauman johtajat, ketkä asiasta kiihottuu ja provosoi riehumista kadulla. Tietty kyllästymispiste löytyisi räyhäämiselle, jos sellaista noilla ählämeillä ylipäänäsä löytyy.
Samat suvakkitoimittelijat jotka pöyristyneinä kirjoittavat Putinin uudesta laista joka kieltää vänäjän vertaamista nazi-saksaan, kirjoittavat nyt päät sauhuten miten Koraanin kritisoiminen pitää lailla kieltää.
Lampaita.
Islamin orjia.
Muslimit ja sivistyneet käytöstavat eivät kuulu samaan lauseeseen.
Onhan se sillai pikkasen hassulia että ei se Breivik väärässä ollu.. reaktionsa ja metodinsa olivat, mutta perusidea ei.
Yle uutisissa sanottiin asia niin, että ”maahanmuuttajat vastustavat äärioikeistolaista poliitikkoa” ja ilmeisesti saava sen varjolla luvan tuhota ja polttaa kaikki paikat. Pelkkä ihmisiä täynnä olevan bussin poltto on terrorismia ja murhayritys. Ruotsin poliisi on vain yksi perkeleen lammaslauma, ettei se pysty tekemään runkkareille mitään.
Poliisin on pakko alkaa ampua, joko vettä, kaasua tai luoteja. Kostovaaran takia saakoon poliisi olla anonyymi.
Jos eivät ammu voipi olla että kivitetään kuoliaaksi. Oli jo lähellä, kertoi SVT- uutisissa riski miespoliisi jolla balkanilainen sukunimi.
Mies voi lähteä Lähi-idästä mutta Lähi-itä ei lähde miehestä….Vaikka olisi 3:nen polven synty ”ruotsalaisia” koska kotiopit tulee Lähi-idästä tai Afrikasta kun Ruotsi ei malliksi kelpaa, niin miten koskaan sopeutuisivat, sitä ei tule tapahtumaan. Viha länsimaalaista yhteiskuntaa kohtaan vaan lisääntyy, kun erot on liian suuret. Näkeehän tämän jo tosta sairaasta poliisi/pelastushenkilö vihasta. Ei muuta voi sanoa kun että kyllä länsimaalaiset on tyhmiä, että antavat vieraiden kansojen tulla maahansa riehumaan ja vaatimaan etuoikeuksia sairaalle väkivaltaiselle naistenalistaja uskonnolleen…
Kumma juttu että Ruotsin poliisi ei pärjää ”haavoittuvassa asemassa oleville pakolaislapsille”?
Koska 99,99% kansalaisista on täälläkin kädettömiä ja munattomia puuttumaan itse kemujen väkivaltaan ja kukkoiluun, niin ehdotan että Poliisi palkkaa riveihinsä kansanpoliiseja tukemaan itseänsä pahimpiin paikkoihin.
Osalla suomalaisista rohkeus riittää jopa sotaan Ukrainan puolesta joten kyllä mellakoivat kemutkin saataisiin vielä kuriin.
Irakin Pulkoministeriö Bagdadissa on kutsunut Ruotsin suurlähettilään haukuttavaksi koraaninpolttojen takia.
Ja näin HS. Jutussa mainitaan äärioikeisto neljästi ja muslimit kerran.
Persekipua aistittavissa asian käsittelyssä.
Maahanmuuttajat ovat edelleen kuin kultainen vasikka vihervassaritoimittelijoille.
Jos ei muuta lue kuin otsikon ja leipätekstin, ei ala mikään muu hälytyskello soimaan kuin äärioikeisto ja Paludan paha. Keitä ampujaisissa haavoittui ?
”Äärioikeisto”/”extremhögern” on aivan yhtä törppo terminä kuin esimerkiksi ”haavoittuneet alueet”/”utsatta områden”.
Pikemminkin näin:
”Äärioikeisto” = vielä järjissään olevat kansalaiset
”Haavoittuneet alueet” = keharien itsensä pilaamat hoodit
Tuo on niin totta: ”Äärioikeisto” = vielä järjissään olevat kansalaiset
Äärioikeisto = pahat salaliittoharhat?
Se onpi tämä kun ei kehitysmaalaisia voi syyttää mistään.
”äärioikeisto” aina syyllinen siihen että keharit polttaa kaupungit, autot räjäyttelee talot ja ammuskelee ympäri kaupunkia.
Se on sitä intersektionaalista feminismiä.
Rosengårdissa juuri nyt: poliisi ampuu kehiksiä kyynelkaasulla, kehikset kivittävät. Mukana myös lainattuja tanskalaisia Politi-autoja (sietävät vissiin paremmin kivitystä).
Suomen TV-uutiset puhuu puuta heinää ja paskaa sen päälle.
Suomen poliisit ei usko tämän tapahtuvan Suomessa, mutta jos eräiltä jo eläkkeellä olevilta kenttä- ja rikospoliiseilta kysyy, keroi eräskin minua joskus pikku jutuista kuulustellut tuttu poliisi, etteivät he oikein voi sanoa ainakaan julkisesti mitään, koska leimautuu rasistiksi. Todella typerää.
Rasmus Paludan tekee hyviä sosialisia kokeita, miten kehitysmaalaiset taantuvat laumakäytökseen takaisin ja geeneissänsä on sellaisia markkereita, mitkä ilmeisesti haluaisivat ajaa yöntimon takaisin puuhun. Tiedä häntä.
Kiitos Paludan. Hyvin mielenkiintoista seurata kokeitesi tuloksia.
Koskahan normaalit ihmiset huomaavat tämän.
Mange tak, hr. Paludan. Det bliver meget interessant at følge resultaterne af dine eksperimenter.
Tusen takk, herr Paludan Det blir veldig interessant å følge resultatene av eksperimentene dine.
Þakka þér kærlega fyrir, herra Paludan. Það er mjög áhugavert að fylgjast með niðurstöðum tilrauna þinna..
Tack så mycket, herr Paludan. Det ska bli mycket intressant att följa resultaten av dina experiment.
Thank you very much, Mr Paludan. It will be very interesting to follow the results of your experiments.
Meillä ei ole hätää kun meillä on Taposen kaltaisia poliiseita 😀
Tässäkään ei syy ole suinkaan mellakoitsijoiden vaikka joku voisi niin luulla, vaan syy on tietenkin ”äärioikeiston”
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/voitaisiinko-suomessa-nahda-ruotsin-kaltaisia-vakivaltaisuuksia-ylikomisario-vastaa/8405668#gs.xpnoe5
Edelleenkin vesijohdot virtaavat yhteensuuntaan
Puolillaan matkustajia olevan bussin sytyttäminen molotovin-cocktaililla on maalaisjärjen mukaan joukkomurhan yritys.
Mellakoitsijoille minimissään 8v kakkua ilman lomia olisi ihan kohtuullinen seuraamus.