Elokapina katkaisi liikenteen Mannerheimintiellä Helsingin keskustassa – poliisi otti kiinni 46 mielenosoittajaa


Elokapinan mielenosoitus sulki liikenteen Mannerheimintiellä torstaina iltapäivällä. Poliisi oli ilmoittanut ennakkoon, ettei ajoväylä ole sopiva paikka mielenosoituksen järjestämiselle.

Mielenosoitus alkoi Mannerheimintiellä kello 17.  Mielenosoittajat asettuivat kadulle eduskuntatalon eteen. Poliisin arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui yhteensä 150–200 henkilöä.

Poliisin tehtävä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus sekä yleinen järjestys ja turvallisuus. Poliisi oli kuitenkin ennalta ilmoittanut, ettei Mannerheimintien ajorata ole sopiva paikka mielenilmauksen järjestämiseen.

Poliisi neuvotteli mielenosoituksen siirtämisestä, mutta järjestäjä ei esittänyt toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa mielenosoituksen jatkamiselle. Sen jälkeen poliisi määräsi kokoontumisen päättymään ja väkijoukon hajaantumaan.

Poliisi otti kiinni 46 mielenosoittajaa, jotka eivät noudattaneet poistumiskäskyä. Heitä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.

Kiinniotetut henkilöt pyritään vapauttamaan tämän illan aikana.


13 thoughts on “Elokapina katkaisi liikenteen Mannerheimintiellä Helsingin keskustassa – poliisi otti kiinni 46 mielenosoittajaa”

  1. Yksi EgoApina se marssi näin
    Aurinkoista Manskuu eteenpäin
    Koska matka oli hauska niin
    Pyysikin hän mukaan yhden Toverin

    Kaksi EgoApinaa nyt marssi näin…

    Kaksisataa EgoApinaa on nyt
    Manskulle istuville päätynyt
    Koska touhu oli hauskaa niin
    Päättivät he jäädä siihen istuksiin

    Neljäkasi EgoApinaa pääs’kin
    Kyytiin Järjestyksen sekä Lain
    Mutta eipä hätää laisinkaan:
    Nyt he ovat kaikki varmaan kotonaan!

    1. Korjaan:
      neljäkuusi EgoApinaa.

      Lukulasit on ollut jo kymmenisen vuotta, kohta täytynee hommata tietokonelasit kun ei enää meinaa nähdä pientä pränttiä.

  2. Tulevaisuuden toivothan ne taas työllisti poliisia ja häiriköi autoilijoita ja ratikkaliikennettä rytmiryhmän säestyksellä. Sakot on pieniä. Jos napsahtaa päiväsakkoa, niin eihän se paljon tee, kun 6 euroa on varmaan koko poppoolla päiväsakon määrä. Kela elättää ituhipit.

    1. Just kävi kanssa mielessä että ovatko työnantajat niin mielissään tapahtumasta että antavat pitkät vapaat töistä, eikös tämä kestä 15.10 asti päivittäin haha vai olisiko niin että eivät käy töissä hmmm opiskelevat varmaan juridiikkaa ja ekonomiaa nämä isänmaan toivot! Pitkä sylki pthui mitä antifanti sakkia.

      1. Kaikkein todennäköisimmin opiskelevat monisukupuolisuuksia? Ainakin ulkonäöstään päätelleen moni noista ilmeisesti kokeekin olevansa sellainen…

  3. Mitä noi turhat pellet halusivat tällä kertaa?

  4. Nämä neropatit tuolla myös ilmoittivat ”oispa metsää”. Ei paljoa ole koulunkäynti kiinnostanut, sillä metsää Suomessa onkin jopa 26,3-miljoonaa hehtaaria. Tulikin taas veronmaksajille maksettavaa näidenkin tientukkimisesta tarpeeksi.

    1. Helsingissä ei kohta ole ollenkaan kun kaupungin vihervasemmistolainen hallinto haluaa ne hakata ja rakentaa täyteen betonikoppeja että ”pakolaisille” saadaan asuntoja. Mm. keskuspuisto pitä tuhota ja rakentaa ”monikulttuuria” edistäväksi asuinalueeksi. Näin ViRheät (ihan oikeasti) ovat vaatineet.

  5. Sosiaalihuollon vakio porukka hilluu kun ei ole muutakaan järkevää tekemistä.

    1. Taitaa moni noista olla samanlaisia kuin taistolaiset aikoinaan:
      rikkaiden kakaroita, joita kyllästyttää helppo elämä isäpapan rahoilla ja haluavat vähän toimintaa omilla ehdoillaan.

  6. Noiden julistamaa ilmastohätätilaa ei ole olemassa. Heidän kohdallaan on kyllä hätätila korvienvälissä.

Comments are closed.