Ylen rahoitus ja monet sen ohjelmistoon liittyvät asiat ovat olleet viime päivien aikana esillä. On vaadittu, että Ylen rahoituksesta leikataan reippaalla kädellä. Lisäksi esimerkiksi Sinimustat ovat vaatineet, että Ylen erilaiset ”vinksahtaneet” ohjelmat ja selvästi tiettyä agendaa ajavat toimijat on laitettava jäähylle. Tämän innoittamana päivitin erästä muutama vuosi sitten kirjoittamaani artikkelia.

Monet eivät ehkä muista Yleisradion historiaa, mutta sitä kannattaa hieman avata. Silloin voi ymmärtää miksi Yleisradio toimii juuri niin kuten se toimii, monien mielestä ajaen selvästi tiettyä agendaa.

Sota-aikaan ja sen jälkeen Yleisradio oli ainoa radiotoimija, joka tuotti radio-ohjelmia. Ne olivat uutisia ja erilaisia kuunnelmia. Sota-aikaan Yleisradio oli tärkeässä roolissa kotirintaman mielialan ylläpidossa.

Vuoden 1955 paikkeilla Yleisradio alkoi virittelemään tv:tä kuosiin ja kun ohjelmia saatiin käyntiin, niin tultaessa 1960-luvulle tv:n suosio nousi merkittävästi. Tv tuotti uutisia, sähkeitä, tietoiskuja ja jonkin verran kevyttä ohjelmaa. Tosin sen ajan ”kevyt ohjelma” näyttää nykyihmiselle enemmänkin tönkkösuolatulta muikulta, kuin kevyeltä viihdeohjelmalta. Monet esimerkiksi 70-luvulla suurta suosiota saaneet kotimaiset sarjat, kuten Rintamäkeläiset, ovat nykypäivän ohjelmistoon verrattuna hieman… erilaisia. Toki ne kuvasivat ajan henkeä, niin kuin nykypäivänäkin. Ajan henki vain oli aivan erilainen sellaiset 50 vuotta sitten.

Yleisradion sekä televisio- että radiopuoli olivat alkuaikoina ihan puhtaasti uutisointia, eli ne olivat joukkotiedotusvälineitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Niillä ei ollut minkäänlaista agendaa eikä poliittista sanomaa. Tämä jatkui jonnekin 1960-luvun paikkeille.

Politisoituminen

Yleisadio alkoi politisoitumaan vasta 1960-luvun loppupuolella, kun kuvioon astui mies nimeltä Eino S. Repo. Hän oli ensin Yleisradion pääjohtaja 1965-1969 ja sen jälkeen radiopuolen johtaja vuoteen 1974 asti. Presidentti Urho Kekkonen kai se luultavasti oli se henkilö, joka ”päätti” Revon paikasta Yleisradion johtajana. Olihan Repo kepulainen kuten Kekkonenkin, tai Maalaisliittohan se oli tuolloin nimeltään. Vaikka Repo oli maalaisliittolainen, niin silti hän vaikuttaa olleen itään kallellaan kovan puoleisesti.

Revon johdolla Yleisradioon otettiin töihin äärivasemmistolaisia toimittajia ja pikkuhiljaa syntyi vasemmistolainen agendamedia, jonka toiminta on jatkunut näihin päiviin asti. Toimittajat tekivät perinteisiä arvoja rienaavia ohjelmia ja sotaveteraaneja pilkattiin surutta, mitäs läksit, oliko pakko lähteä sotimaan. Juuri tässä sotaveteraanien pilkkaamisessa Ylen vasemmistolainen agenda tuli selvästi esille. Kun ennen Revon aikaa kevyet ohjelmat olivat jäykkiä hupaelmia, niin Revon aikana kevyet ohjelmat muuttuivat entistä ”kevyemmiksi” ja ennen kaikkea: vasemmistokommunistien tärkeimmiksi työkaluiksi edistää omaa propagandaansa.

Syntyi käsite reporadio, joka oli pilkkanimi Yleisradiolle sen johtajan Eino S. Revon mukaan. Ylen agenda tiedettiin siis jo 50 vuotta sitten. Joidenkin mukaan Yleisradion toimituksen aivot olivat Moskovassa Kremlissä, josta ohjailtiin vasemmistolaisia toimittajia. Päämääränä oli Suomen kansan ”henkinen miehitys”. Kremlissä vallankumouksen pioneereiksi värvättiin kommunisteja, joita alettiin kutsumaan taistolaisiksi.

Yleisradion vaaran vuodet

Joskus puhutaan ilmiöstä Yleisradion vaaran vuodet, joka tarkoittaa aikaa 1960-luvun loppupuolta, reporadion syvintä aikaa. Yleisradio oli täynnä taistolaiskommunisteja ja muita äärivasemmistolaisia toimittajia. Heillä oli heikko journalistin ammattitaito, mutta eiväthän he olleetkaan tekemässä journalismia vaan ajamassa omaa agendaansa. Yleisradio tuuttasi eetteriin jatkuvalla syötöllä YYA-propagandaa ja esimerkiksi hokemia, miten ”Neuvostoliitto on Suomen ystävä”. Itsekin kun olen syntynyt vuonna 1970, niin muistan 70-luvun alkupuolella jo lapsena  tv-ohjelmien haisevan erityisen paljon kaalille ja mahorkalle. Reporadiota kritisoitiin jo tuolloinkin kansan keskuudessa, sillä itäpropaganda ei uponnut kansaan.

Jos taistolainen propaganda ei uponnut kansaan, niin jostain käsittämättömästä syystä taistolaisten toimittajien propaganda sai suosiota laajasti ja yleisestikin toimittajien keskuudessa, kuten myös ns. kulttuuripiireissä ja opiskelijoiden keskuudessa. Jonkin verran sitä kannatettiin myös tiedealalla. Taistolaisuus kuviteltiin jonakin ikään kuin parempana aatoksena ja ehkäpä juuri sen takia nämä ns. kulttuuripiirit omivat taistolaisuuden itselleen.

Vaikka Repo oli siis maalaisliittolainen, niin silti Yleisradio liukui vasemmistokommunismin äänenkannattajaksi ja etenkin neuvostokommunismin. Repoa tuki Urho Kekkonen ja tätä tukea voidaan pitää hyvin arveluttavana. Nimittäin ihan yleisesti tiedettiin Revon olevan myös jonkinlainen viestinviejä KGB:n suuntaan. Tosiasiassahan Yleisradio oli Kremlin tärkein lenkki Suomeen. Suomalaisten mieliä muokattiin neuvostomyönteisiksi.

Tuon ajan kommunistinen Yle ei toisin sanoen ollut mitään harmitonta ”uuden sukupolven uusia ajatuksia”, jossa ihailtiin jotakin proletaariliikettä, vaan siinä leikittiin ihan Suomen itsenäisyydellä. Kylteissä ja plakaateissa luki ”Tavoitteena Neuvosto-Suomi”. Kaikki yli viisikymppiset muistavat miten 70-luvulla kommunistit marssivat joka vappu vastaavien plakaattien kanssa, varsinkin 1970-luvun alkupuolella. 80-luvulle tultaessa iskulauseet miedontuivat, jäljelle jäi vain punaista. Ja Yleisradion toimittajat olivat mukana näissä karkeloissa.

Sensuuri ja Neuvostoliiton paheksunta

Vuoteen 1972 asti Yleisradio kirjaimellisesti sensuroi sisältöä, jota radiossa ja televisiossa voitiin esittää. Yleisesti ottaen mikään neuvostovastainen ei päässyt läpi. Kannattaa tässä yhteydessä kuitenkin huomata, että koko Suomi ei ollut Kekkosen ja Yleisradion neuvostopropagandan kyllästämiä. Monet ihmiset ymmärsivät mikä on homman nimi. Esimerkiksi Sleepy Sleepers–yhtye täräytti 1977 eetteriin levyn nimeltä Karjala Takaisin. Nykyaikana tämä tuntuu koomiselta, mutta 70-luvun suomettuneessa yleisradiolaisessa Suomessa, jossa ihailtiin Neuvostovenäjää, tämä oli pyhäinhäväistys. Jos olisi ollut some, niin someraivo olisi ollut aivan valtava. Sleepparit tekivät pienen myönnytyksen ja levyn nimeksi muutettiin Takaisin Karjalaan. Karjala takaisin oli liian radikaalia vuonna 1977.

Siitä huolimatta mieliä pahoittui aivan valtavasti. Kreml paheksui Suomi-Neuvostoliitto-seuran suulla tällaista rienausta. Yleisradion toimittajat saivat sähkötällin ja Sleepparien musiikkia kutsuttiin törkymusiikiksi, joka vahingoittaa Neuvostoliiton suhteita. Sitähän se olikin, ja se oli saanut aikaan valtavan reaktion.

Nykyaika

Kun Revosta lopulta päästiin eroon, ja Kekkonenkin kupsahti 80-luvulla, niin Yleisradio olisi voinut palautua takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä eli joukkotiedotukseen. Mutta vasemmistolainen agendakulttuuri oli jäänyt taloon. Tästä kulttuurista olisi päästy eroon vain antamalla kertaheitolla potkut kaikille sen aikaisille toimittajille. Mutta kun näin ei toimittu, niin se jäi elämään omaa elämäänsä ihmisten kiusana läpi koko 1970 ja -80 lukujen.

Kun tultiin ”uudelle ajalle”, eli aikaa jossakin 1990-luvun alkupuolella, kun Neuvostoliitto hajosi, ja muutenkin mahorkalta haiseva menneisyys alkoi haihtumaan tuuletuksen myötä vaatteista, niin vasemmistoagenda alkoi hiipumaan. Voisi sanoa, että Yleisradion ”vapaimmat” vuodet ajoittuvat jonnekin 1990-2000 lukujen taitteeseen.

Mutta kuten mainittiin, niin agendakulttuuri oli jo talossa ja se nähtiin edelleenkin hyväksyttävänä. Nyt tuo agendamaisuus on taas alkanut lisääntymään päin. Agendalistalla ei ole enää idän suhteet vaan mm. kehitysmaista tuleva ns. maahanmuutto ja erilaiset sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Lisäksi eräänlainen trans-feminismi on todella laajaa. Voisi kai sanoa, että jos 60-80-luvuilla agendassa oli olla Kremlin syöttöporsas, niin nyt se on vaihtunut tähän äärifeministiseen ideaan, jossa sukupuolien väliset erot hämärrytetään ja tällainen marginaali-ilmiö yritetään näyttää jonakin hyvin yleisenä ajatusmallina.

Pitäisikö Yle lakkauttaa?

Monesti kuulee, että Yleisradio pitäisi lopettaa. Ei välttämättä, sinänsä itse yleisradiona Yle voi olla ihan toimiva, mutta 1960-luvulta yhtiöön upotettu agendajournalismi pitäisi kitkeä pois juuria myöten. Tämä on vaikeaa, sillä kuten jo tuli esille, niin entisajan taistolaisuus on siirtynyt uudelle sukupolvelle uutena nykyajan ilmiönä.

Mistä löytää ammattimainen toimittaja, joka ei katso journalismia vasemmistolaisten lasien läpi? Uusien toimittajien pitäisi tulla ikään kuin toimittajakentän ulkopuolelta, ja uuden päätoimittajan pitäisi olla hyvin etäällä politiikasta. Kun uusi päätoimittaja tietää, että nyt ollaan synnyttämässä uutta joukkotiedotusvälinettä, eikä agendaa ajavaa verorahotteista mediataloa, niin luultavasti näillä toimilla Ylestä saataisiin ihan toimiva mediatalo.