Kesähelteet kolkuttelevat jo ovella ja moni meistä on saanut jo maistella auringon säteiden lämpöä. Monien kesäkuvaan varmasti mahtuu grillimakkara, muurinpohjaletut, sokerilla koristellut marjalörtsyt, tuoreet mansikat, sekä rantasauna – ai, että miten täydellistä. Näiden ihanien suomalaisten perinteiden lisäksi, moni suuntaa nokkansa kohti mökkien rauhaa, jossa aika kuluu järvessä pulahdellen ja eri pelejä pelaten. Sadepäivinä saattaa pikakasinot ja niiden tarjonta houkutella pelailemaan, kun taas auringon porottaessa on aika laittaa pelipaidat päälle ja selvittää kuka kruunataan tänä vuonna mökkiolympialaisten voittajaksi. Tässä artikkelissa sukellammekin pelien hauskaan maailmaan ja selvitämme tämän kesän suosikkipelit.
Saappaanheitto
Oi tämä vanha klassikko, joka viihdyttää meitä vuosi vuodelta sen yksinkertaisuudellaan. Suomalaisten perinnelaji, saappaanheitto, omaa jopa omat mestaruuskisansa. Peli on yksinkertainen ja siihen ei tarvita muuta kuin, usein mökiltä löytävät saappaat. Tässä lajissa voima ja tekniikka kohtaavat, kun testataan kuka saa heitettyä saappaan kaikista pisimmälle. Jokaiselle kilpailijalle annetaan kolme heittoyritystä, jonka jälkeen parhaat kolme kilpailijaa jatkavat seuraavalle ja viimeiselle kierrokselle, kolmella uudella heitolla. Jos saappaita ei jostain syystä ole lähettyvillä, voi peliä harrastaa millä vain kengällä tai esineellä, joka voi ottaa osumaa.
Kroketti
Tästä Englannissa syntynsä saaneesta pallo ja mailapelistä on tullut yksi suomalaisten suosituin mökkiolymipialaislaji. Tätä varten tarvitset kaupasta ostetun kroketti setin, joka koostuu eri värisistä mailoista ja palloista sekä porteista. Pelin ideana on päästä viimeisen portin läpi ennen muista kilpailijoita, lyömällä omaa palloa käyttäen omaa mailaa. Jokaiselle pelaajalle annetaan näin ollen pelin alussa, oma maila ja pallo. Toisten pelaajien matkaa voi sabotoida tönäisemällä toisen pallon omalla pallolla syrjempään. Kroketti on niin strategia, tarkkuus kuin myös taitolaji. Jos mökkiolympialaisia pelataan joukkueina, jakavat joukkueet aina yhteisen pallon ja mailan.
Veden kanto
Saappaanheiton tapaan, tämä laji ei kaipaa erikseen hankittuja välineitä, vaan riittää, että mökiltä löytyy jonkinnäköinen vesiastia, jonka avulla voidaan kuljettaa vettä. Laji alkaa siten, että joukkueet tai yksilöt muodostavat yhdessä esteradan, jonka ideana on vaikeuttaa veden kantoa. Pelin ideana on kuljettaa piripintaan täytetty vesiämpäri mahdollisimman nopeasti esteradan läpi maaliviivalle. Jotta tämä ei olisi liian helppoa, lasketaan pisteisiin myös se kuinka paljon vettä ämäpriin on jäänyt. Pisteitä voi laskea eri tavoin, mutta suotavinta on jakaa aika ja veden määrä kahteen eri pistekategoriaan, ihan kuin ne olisivat omat lajinsa. Veden kantoa voi pelata niin yksilölajina kuin myös viestinä, jolloin kaikki joukkueen pelaajat suorittavat radan.
Mölkky
Mölkky on vallannut monien sydämet jopa ympäri maailmaa. Tämä suomalainen pihapeli, on ehkä yksi mökkimaailman suosituimpia, ja aivan syystäkin. Kuten kroketinkin osalla, tämän pelin pelaamista varten on hankittava mölkkysetti, joka koostuu 12 numeroidusta puupalikasta. Pelin ideana on kaataa puupalikoita heittopuuta käyttäen. Yhden palkian kaataessa, ansaitsee siinä näkyvän pistemäärän, kun taas, usemman palikan kaataessa, ansaitsee kaatuneiden pistemäärän kaatuneiden palkioiden määrän mukaan. Voittaja on se, joka haalii ensimmäisenä tasan 50 pistettä. Jos 50 raja ylittyy, joutuu pelaaja tai joukkue palaamaan 25 pistemäärän lukemiin. Mölkky on hauska peli, jota voi pelata niin joukkueena kuin yksilölajina.
Tarkkuusheitto
Kolma laji listalla, johon ei tarvitse muuta kuin jonkin näkoisen kulhon tai ämpärin ja kevyen esineen, jota heittää. Suosituin ja perinteisin tapa onkin ämpäri ja kävyt, joita usein löytyy suuri määrä ympäröivästä luonnosta. Peli on hyvin yksinkertainen: pelaajien tulee sopia heittoraja, -etäisyys, -määrä, jonka jälkeen peli voidaan aloittaa. Voittajan kimaltelevan mitalin saa kaulaansa se, joka onnistuu heittämään eniten käpyjä tai muita esineitä ämpäriin tai koriin. Tarkkuus on tämän pelin avain sana, joten tarkkasilmäiset pääsevät näyttämään taitonsa parhaalla mahdollisella tavalla.
Tikanheitto
Toinen takkuutta ja vakaata kättä vaativa laji meidän listalla on tikanheitto. Tämä laji sopii hyvin kaiken ikäisille ja kuntoisille pelaajille, sillä se ei vaadi juoksemista tai kantoa, vaan tarkan silmän ja keskittyneen mielen. Tikanheitossa on ideana heittää tikkaa mahdollisimman tarkasti kohti maalitaulua ja haalia itselle korkein pistemäärä. Tikan peluuta varten tarvitset tikat ja numeroidun maalitaulun. Tikanheiton tavallisin heittoetäisyys on noin viisi metriä, mutta pelaajat itse sopia miltä etäisyydeltä peliä pelataan. Tätäkin lajia voi näppärästi pelata niin yksilöinä kuin myös joukkulajina.
Mökkilympialaiset kuuluvat suomalaiseen perinteeseen ja pitävät meidät kisamielen korkealla, mitä hauskimmalla tavalla. Ölympialaisten sääntöjä ja pisteiden laskua voi mukauttaa oman mielen mukaan ja lajeihin voi lisätä helposti omiakin keksintöjä. Tärkeintä on muistaa leikkimielisyys ja pysyä ystävinä vielä kisojenkin jälkeen.
Unohtui perinteinen laji: yöjuoksu.
Ja toinen laji: hukkuminen, mieluiten sepalus auki.
Sen moderni versio on islamijengien tekemä kantaväestön joukkohukutus Kuusijärven laiturin alle.
Mitenkäs olisi tuo ”vedenheitto”?
Eipä tässä voi muuta kuin haaveilla puusaunasta ja puhtaasta suomalaisesta järvivedestä johon on ihana pulahtaa helteellä ilman löylyjä ja sitten illemmalla, oli helteet tai ei, suoraan saunasta. Mökillä pelaan mieluusti sulkapalloa sekä veneilen. Ja uin ja saunon…ja sitten taas uin ja saunon. Monta kertaa päivässä. Ja tietenkin hyvää ruokaa hyvässä seurassa.
Suomen kesä on tavattoman kaunis, ainoa mitä inhoan sydämeni kyllyydestä ovat moskiitot. Niitä ei Maracaibon metropolialueella juurikaan ollut joten Suomeen muuttaessa en ollut niihin juurikaan tottunut, enkä etenkään siihen määrään. Voi luoja! Helpotus tuli Las Palmasiin muuttaessa – täällä kaupunkialueella moskiittoihin törmää juuri koskaan.
Mutta silti, Suomen kesä, mökkeily, sauna, puhtaat järvet. Voi kuinka kaipaan juuri nyt Suomeen! Ja piru vie, sitä puhdasta raikasta raanavettä! Suomessa asuessani en ostanut vesipulloa kuin pakon edessä, käytin aina vakijuomapullossani johtovettä enkä mitään hlvetin Eviania.
En edes oikein tiedä koska pääsen seuraavan kerran käymään Suomessa. Ehkä tämän kesän aikana tai sitten syksyllä.
No ei se mitään. Tykkään syyskuusta.
Syyskuusta nautin itsekin.
Ei tarvitse enää hikoilla kuin vesiputous eivätkä vaatteet liimaudu jatkuvasti ihoon kiinni.
Ilma raikastuu ja rapsakoituu.
Nenään alkaa hiljalleen kantautua syksyn aromeja.
Täällä on juuri nyt minulle kohtuu passeli kesäsää.
Kunhan vaan pysyisi, mutta eihän tämä tietenkään pysy.
Kepeät mullat Michael Mosleylle.
Uskon tietäväni, miltä hänestä tuntui lopun lähestyessä.
Syyskuu on yksi lempikuukauteni. Silloin ruskan värit alkaa kuun kuluessa pikkuhiljaa voimistumaan, siis Etelä-Suomessa ja tuoksu, se on aivan ihana! Kaikkein paras kelityyppi syyskuulle mielestäni on kevyt sumu tai kevyt tihkusade, ei auringonpaistetta vaan sellainen kostea 10° hujakoilla oleva lämpötila. Aivan erinomainen ulkoilukuukausi.
Syyskuukin oli sellainen joka tarjosi minulle jotain sellaista mitä Venezuelassa ei päässyt todistamaan, niin ja tietenkin tulevat kylmemmät kuukaudet siitä eteenpäin!
Ehkä voit lohduttautua sillä, että statistisesti katsoen hellepäiviä on Suomessa jo jonkin verran ollut eikä niitä kuitenkaan ylettömästi ole. Matemaattisesti niistä on jo kulutettu osa. Nyt tämän sanottuani se tietysti heinäkuussa pamauttaa kunnon tappohelteet. Itse kestän kyllä hyvin kuumuutta mutta ymmärrän ettei pohjoismaalaiset noin keskimäärin oikein jaksa paria kolmea päivää enempää helteitä. Hassua mutta kuitenkin niitä talven aikana kaiholla muistellaan. Sitten kun helteet alkaa, alkaa myös se marina parin kolmen päivän päästä ”sais jo nyt vähän viilentyä prkl”…
Talvisin minua keljuttaa ainoastaan Radanvarsikaupungin ala-arvoinen kevyen liikenteen väylien kunnossapito.
Täällä on todellakin pätkiä, joiden talvihuolto ei kuulu kenellekään, koska ne saavat olla täysin luonnontilassa kevääseen saakka.
Helsingissä tuo juttu toimii aika hyvin mutta ei tarvitse pitkälle mennä PK-seudun ympäryskuntiin kun huomaa kävely – ja pyöräteiden kärsivän puutteellisesta talvikunnossapidosta. Tämä varmaan näkyy paikallisissa terveyskeskuksissa murtuneena raajoina.
Luettelit juuri liudan syitä siitä miksi minä aikoinaan hylkäsin Saksan kuusinkertaiset palkat ja muutin Suomeen takaisin.
Ei sitä betoniviidakkoa, ärtyneitä ihmisiä ja jatkuvaa nokkimistakaan määräänsä enempää kestä. Ja kun sellaisia pieniä 100m lampia oli 150km välein joissa vesi oli vihreää, ei uimisestakaan tullut mitään.
..ja kun mitta tulee täyteen niin se tulee täyteen. Oli hyttysiä tai ei. Onneksi on Moquito Magnet.
Meillä on mökillä ollut noita erilaisia paristokäyttöisiä laitteita.
En ole täysin vakuuttunut niiden tehosta. Toiset taas vannoo niiden nimeen mutta varmasti se on parempi kuin ne käryävät kierukat joiden hajuun olen lopen kyllästynyt.
Hauskoja mökkihetkiä sinulle!
Ah, hyttyset, eli moskiitot. Paarmat ne vasta ovat ihania, kun teen taas perineistä lepikon raivaamista. Syksyllä tulevat sitten hirvikärpäset. Jostain kumman syystä mäkäräiset eivät ole koskaan vaivanneet. Kaikki nuo riesat pystyy minimoimaan oikeanlaisella pukeutumisella. Olisi kiva nähdä nykyiset eloapinat, ja muut ”luonnonsuojelijat” metsissä vastustamassa tiesmitä pahimpaan ötökkäaikaan.
Arvostan kovasti kirjoituksiasi, ja sitä, miten olet ”vääränlainen” maahanmuuttaja. Arvostat Suomea, ja olet älykäs, vahva, työssäkäyvä ja kaikin puolin skarppi nainen.
Paarmoja ei meidän mökillä juurikaan jostain syystä ole juurikaan, sitä paitsi ne ovat hitaita ja helposti nitistettävissä, toki purema tekee gutaa. Hyttyset, siis moskiitot kuten itse olen tottunut niitä kutsumaan, ei minua nyt niin häiritse mutta ärsyttäviä ne on silti. Hirvikärpäsistäkään ei ole ollut suurtakaan haittaa vaikka metsissä syksyisin mielellään kuljeskelen.
Itsehän en Suomessa metsään uskaltautunut 14-vuotiaana laisinkaan – ne tuntuivat tavattoman pelottavilta. Kun ei ollut koskaan mitään vastaavaa aiemmin nähnyt.
Maracaibon seutu josta muutin, ei ole kovinkaan metsäistä aluetta vaan eräänlaista puoliaroa ja tasankoa, puitakin löytyy mutta ne ovat usein lyhyitä paitsi kaupungissa istutetut puut.
Suomalainen metsä ensinäkemältä tuntui hirvittävän synkältä ja pelottavalta. Venezuelassa ei metsään mennä huvin vuoksi. Sinne mennään vain ja ainoastaan hyvästä syystä eivätkä kaikki aina palaa.
Mutta kun opin ettei Suomessa tarvitse metsää pelätä, jäin koukkuun.
Lämmin kiitos ihanasta palautteesta! Joka muuten toi mieleeni sellaisen seikan, että kunpa osaisimme olla toisiamme kohtaan enemmän kannustavempia, ei vain täällä Pt-Mediassa, vaan elämässä yleensä.
Erinomaisen hyvää kesää sinulle ja perheellesi!
Läpänheitto. Vittuilu. Munaaminen. Laatanheitto. Morkkis.
Siinäpä ne yleiset lajit.
Ilmankos Suomalaisilla keihäskin joskus lentänyt tunteella, kun kesäkisoihin kuuluu kaikenlainen heittely.
Kaikkia edellämainittuja harrastellaan mökki-iltojen alkuvaiheessa etenkin jussina. Illan edetessä siirrytään lautrilta pää edellä kivikkoon hyppäämiseen, laattaamiseen,painimiseen ja yhteismölinään jota joku voi kutsua lauluksi.
Aamun valjetessa mökkipiha on kuin taistelutanner. Urhoja makailee pitkin pihaa ja pusikkoja.
Hyttyset kupanneet litran verta tai punamuurahaiset luulleet ruumiiksi ja yrittäneet kantaa paloissa pesäänsä.
Käsi käy ensiapulaukulla antihistamiinin ja buranan perään.
On se Suomen kesä mittumaaruineen aivan loistava.
No se vähän riippuu. Kun käy mökkeilemässä seurueessa jossa alkoholia ei käytetä, on ihana herätä aamulla kuudelta ja pulahtaa suoraan sängystä uimaan. Se on paras tapa aloittaa aamu mökillä. Sitten aamiainen, mutta sitä ennen pikku hölkkä ja vielä nopea pulahdus järveen. Siitä se päivä lähtee reippain ja hyvillä mielin käyntiin.
Suosittelen lukijoita joskus kokeilemaan mökkeilyä selvin päin.
Tästä jäi puuttumaan kokonsytytys.
Koska puut ovat märkiä vaikka eivät olisikaan, on kokko kasteltava runsaalla bensalla.
Koska puut ovat varmasti vielä märempiä kuin arvellaan, kaadetaan kokkoon se täysi jerry eli Wehrmacht-Einheitskanister tyhjäksi ja mietitään riittääköhän se?
No, kokeillaan kuiten raapaista tulta ja sitten on kaksi kokkoa, toinen roihuaa paikallaan ja toinen säntäillen ympäriinsä.
Kerran eräässä amerikkalaisdokumentissa paikallinen eräperhe sytytti kokon sijoittamalla sinne pienen metallisen kaasukanisterin ja ampumalla sitä kiväärillä etäisyyden päästä.
Muutama huti ja sitten kosahti ja kokko levähti.
Tuollainen metallikuorinen kaasusäiliö on kuin sirpalekranaatti.
Kaikkea ne keksii kun ei osaa/viitsi sytyttää kokkoa oikein.
Tuosta unohtui lestin ja veden heitto.