Espoon poliisi tutkii Kauniaisissa koulussa tapahtunutta seksuaalirikosta


Länsi-Uudenmaan poliisi Espoossa tutkii epäiltyä koulupäivän aikana tapahtunutta seksuaalirikosta ja samoihin aikoihin tapahtunutta erillistä pahoinpitelyä.

Tapausten mahdollista yhteyttä selvitetään poliisissa. Epäillyt rikokset tapahtuivat Kauniaisissa. Molempiin tapahtumiin liittyvät asianosaiset ovat alaikäisiä. Poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin nuorten osallisten yksityisyyden suojaamiseksi.

− Tällainen tapahtuma herättää ymmärrettävästi voimakkaita tunteita sekä nuorissa että aikuisissa. Poliisi toivoo, että tapahtumien selvittely jätetään viranomaisille, eikä siitä levitettäisi tietoa ja spekulaatioita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Poliisi sekä muut viranomaiset ohjaavat osallisia tarvittavan avun ja tuen piiriin, sanoo rikoskomisario Maria Hietajärvi.

Komisario Hannu Väänäsen mukaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen nuorisorikostutkinta ja ennalta estävä toiminta tekevät aktiivisesti yhteistyötä Kauniaisten opetuspalvelujen kanssa koulun normaaliopetuksen jatkamiseksi ja koulurauhan turvaamiseksi.

 


18 thoughts on “Espoon poliisi tutkii Kauniaisissa koulussa tapahtunutta seksuaalirikosta”

  1. Jostain syystä ajatukset suuntautuu aina tiettyihin ihmisryhmiin teon tekijöinä, kun näistä uutisoidaan. Vinkkinä voi todeta, että Japanissa sellaisia populaatioita ei juuri esiinny.

  2. HAAAHHHAAAAAAAAHHHAAAAAAAAAAAAA GRANKULLA sai MULTIKULLIA! Sääli uhria tietenkin, mutta voi tätä harmituksen määrää.

    1. Sinne niiden ankkalampeen lienee lorahtanut jätevettä.

      1. Trollebon keskustahan on jo minilähi-itä.

      2. Granin kiinteistöjen arvo alkanee laskea.

      3. Oliskohan joku Itiksen uimahallissa uimataitonsa oppinut kuullut huhua, at du måste gå väst.

  3. Tietyt oppilaat ja oppilasmateriaali ei opi lukemaan, laskemaan eikä kirjoittamaan. Tästä on kerrottu oikein tutkimustietoa Pisa-tuloksista. Ja oppiminen in vai huonontunut jatkuvasti. Muuta toimintaa osaavat sitten enemmän. Liit ja nazimat selittelee että normaalien suomalsilastenkin osaaminen on huonotunut, jopa enemmän kuin noiden huonosti oppivien. Olisiko niin että nuo huonosti oppivat oppilaat häiritsevät kouluja niin paljon että vaikuttaa kaikkiin lapsiin, myös normaaleihin lapsiin. Ja onko osaamisvaatimukset laskettu alas että kaikki huonostioppiva aines pärjää tasapäisesti.

    1. Minä uskon että mutanaamakoulut (apinakeskukset) joissa normaalien lasten täytyy käydä, on normaaleille lapsille täyttä helvettiä ja sen helvetin läpikäyminen tulee vaikuttamaan loppuelämään ankaran negatiivisesti. Jokainen häviää näitten vajaa-älyisten takia.

    2. Jos testin maksimipistemäärä on vaikkapa 500 ja valkoisten saama tulos laskee 437:stä alle neljänsadan kirkuvien paviaanien takia, niin ei tällä maalla ole tulevaisuutta kuin kehitysmaana, jota joku ulkomaalainen konserni yrittää pitää elossa.

      Paviaanilauma saa aina sen 10 pistettä, kunhan osaa nimensä kirjoittaa, ei se siitä voi enää laskea. L. Anderssonille on tärkeintä, että kaikki saavat yhtä paskan tuloksen, Natsima haluaa oman lapsensa kalliiseen yksityiskouluun valtion piikkiin. kuten rouva L.

  4. Grankullan sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich kertoo minfon siteeraamana Iltalehdelle, että asiasta on tiedotettu sekä oppilaita että heidän huoltajiaan:
    ”Otamme tällaiset todella vakavasti. Tällaista ei saisi tapahtua meidän kouluissamme. Pyrimme siihen, että koulumme ovat turvallisia kaikille.”

    https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1700330#p1700330

    Eli grankullalaiseksi hoonosoomeksi:

    ”Mä uulämmä hyvin jherkyttyneet, ättä thelaista shoottoo sottya mäiden skule.
    Mäiden skule äi uule kyin finkollo-mongolit, misse on jukalaisi apinåita ja härregud mite kaikke.
    Mäiden skule on vain mäiden svenskspråkiga parämpiän ihmisten skole, ei miken älainthoorha!
    Mäille jhutka uulämmä idel ädel svenskspräkig adel äi pide shoottya miten thelaista, teme pite shoottya endast finkollo-mongolit!”

    1. Nihtisillan vokkihan on tuossa lähellä, vai onko siellä vielä toimintaa?

      1. Näyttää olevan.
        Mutta ei kai niiden asukkeja päästetä Ylemmän Rodun kouluihin?

  5. Ei muuta kuin KUNNOLLA turpaan KAIKKIA pedareita nyt ja aina!

  6. Ehkä tekijän fyysinen ikä tulisi selvittää biologisin perustein.

    1. Arabineekerit tietävät että kun rajalle saavutaan niin valehdellaan lasten iät niin saadaan 3-4 vuotta extraa lapsilisiä. Siksi meillä on möreä-äänisiä, viiksekkäitä raiskaajia ylä ja ala-asteet täynnä. Vasemmisto taas on sitä mieltä että arabit ja neekerit vain kehittyvät fyysisesti paljon nopeammin, noin 4-5 vuotta, kuin valkoiset lapset. Tämän on tiede jo todistanut esimerkiksi jalkapallossa missä arabi ja neekeri juniorijoukkeet ovat olleet voitokkaita koska pelaajat ovat 40cm pidempiä ja painavat 30 kiloa enemmän kuin valkoisten säälittävät pienet alamittaiset kääpiöt. Miksi tämä nopea kehitys ei päde Suomessa syntyneisiin arabineekereihin johtuu Suomalaisten systemaattisesta rasismista jolloinka arabineekerijälkikasvu traumatisoituu niin pahasti että heidän luontainen ylivoimainen kehitys hidastuu alempiarvoisen valkoisen rodun tasolle, jarruttaen heidän ylivoimaista menestystään elämän jokaisella saralla. Myöskin täytyy muistaa että väärän iän ilmoitusherkkyyskynnys on myös kohonnut. Sitä harrastavat natsit sekä rasistit ja muut islamofobiasta kärsivät bensa-autoilja-lihansyöjäpersut, Hitleriä jumaloivat lastenmurhaajat.

  7. Pisaa-osaamisen kuoriutumista kuin Kultamunasta.

  8. Granissa oli porukalla hakattu matu, joka oli kehuskellut raiskanneensa tytön koulussa. Oliko oikeasti raiskattu, sitä ei tietolähteeni tiennyt. Hakkaajat olivat roadmaneja.

Comments are closed.