Ruotsin murhatapauksissa voi olla todella kinkkisiä kuvioita, jotka ovat aivan eri maailmasta kuin Suomessa tapahtuvat tappajaiset. Tässä yksi esimerkki. Tämäkin on vain yksi monista, eikä mitenkään harvinainen tai poikkeuksellinen.
Elokuussa 2024 ammuttiin kuoliaaksi kolmilapsisen perheen isä kodissaan. Kun poliisi saapui paikalle, niin osoittautui, että miestä oli ammuttu useilla laukauksilla eikä hengen pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä.
Tästä murhasta epäillään nyt 14-vuotiasta poikaa sekä tämän jengiä. Murhan lisäksi poikaa epäillään murhan yrityksestä/ suunnittelusta perheen kahta alaikäistä poikaa kohtaan.
14-vuotias kuuluu eräänlaiseen lapsijengiin, jotka kutsuvat itseään nimellä ”Iskalla grabbar”, eli Jääkylmät Jäbät. Toimeksianto murhaan tulee syyttäjän mukaan Foxtrot-liigalta.
Taustaa
21-vuotias nuorukainen, joka asuu Malmön lähistöllä Skurupissa, otti aiemmin Foxtrot-jengiltä vastaan murhatoimeksiannon, jossa piti murhattavan eräs Tukholmassa asuva mies.
21-vuotiaalla oli kuitenkin muita suunnitelmia. Nuorukainen nimittäin ei aikonutkaan tehdä murhaa, vaan kusettaa Foxtrotilta aseet, jotka hän tuli saamaan murha-aseeksi. Kun hän sai aseet haltuunsa ja etumaksua murhasta, niin nuorukainen katosi ja toimeksi annettu murha jäi tekemättä. Melko tyhmä teko kaiken kaikkiaan, voi sanoa. Kuvitteliko nuorukainen, että asia muka jätetään silleensä?
Kaikista tyhmintä nuorukaiselta oli se, että hänelle maksettiin murhasta Swishin kautta (Swish on ruotsalainen Suomen Mobile Payta vastaava pikamaksusysteemi). Näin maksun suorittajalle jäi vastaanottajan puhelinnumero. Ja koska Swishissä ei voi käyttää anonyymiä puhelinnumeroa, niin murhan tilaajalla oli maksun vastaanottajan henkilötiedot tiedossa. Tästä seurasi tietenkin se, että 21-vuotias joutui nyt sekä itse, että koko hänen perheensä, murhakohteeksi.
Foxtrot palkkasi seuraavaksi tämän lapsiliigan, joka siis kutsuu itseään Jääkylmiksi Jäbiksi. Siihen kuuluu lapsia, jotka ovat iältään nuorin 12-vuotias ja suurin osa muutenkin alle 15-vuotiaita.
Tämän jälkeen alkaa ”uhkailu”. Jääkylmät Jäbät uhkaavat 21-vuotiasta ja tämän perhettä murhilla. 21-vuotias uhkailee takaisin. Käydään uhkailun Ruotsinmestaruuskisoja.
Vahinkoisku
Ensimmäinen murha- tai pelotteluyritys tapahtuu heinäkuussa, kun yhteen rivitalohuoneistoon tehdään polttopulloisku. Epäonnea on monenlaista, tässä tapauksessa isku tehtiin aivan väärään osoitteeseen. Osoitteessa asuu vanhempi mies, jolla ei ole mitään tekemistä alamaailman kanssa.
Muutaman päivän päästä 21-vuotias liikkuu kaupungilla ihan vain näyttääkseen olemassaoloaan. Hän tietää, että hänen perässään ollaan ja hänelle on varattu useita luoteja. Hän kohtaa jengin, joka lähtee seuraamaan. Syntyy tulitaistelu keskellä kaupunkia ja 21-vuotias osuu yhtä seuraajaa jalkaan. 21-vuotias otetaan kiinni ja vangitaan. Tässä tapauksessa voidaan sanoa, että vangitseminen pelasti hänen henkensä toistaiseksi.
Kun 21-vuotias on nyt poliisivankilassa, ja sinne on vähän vaikeampi murhata, niin toimeksianto annetaan 21-vuotiaan perhettä kohtaan. Jääkylmä Jäbät alkavat stalkkaamaan 21-vuotiaan kotia, jossa siis asuu hänen vanhempansa ja kaksi sisarusta. Kritiikkiä voidaan esittää tässä vaiheessa myös poliisin suuntaan, sillä poliisin piti olla täysin tietoinen mitä oli meneillään, mutta silti minkäänlaista suojelua ei laitettu pystyyn. Esitutkinnan mukaan päivää tai paria ennen varsinaista murhaa oli tämä lapsiliiga liikkunut tuntikausia alueella aivan avoimesti.
Murha
10. elokuuta alkaakin sitten tositoimet. 14-vuotias ja pari muuta samanikäistä saapuu taksilla (!) perheen asunnolle. Talossa on sillä hetkellä vain perheen isä. Kassissa pojilla on kaksi AK47-rynnäkkökivääriä ja monta lippaallista patruunoita. Itse teko on melko suoraviivainen ja onnistuu helposti. Jengi hiippailee perheen talon takapihalle. Naapurit huomasivat esitutkintapöytäkirjojen mukaan jonkinlaista liikettä puskissa. Sitten rikottiin takaikkuna ja rynnäkkökivääri alkaa laulamaan haikeaa hoosiannaa.

Jälkipeli
Murhan jälkeen jengi poistuu Skurupista Malmön suuntaan ja esitutkintapöytäkirjojen mukaan he viestittelivät keskenään, että olipa helppo homma. Seuraavana päivänä 14-vuotias matkustaa Göteborgiin ja saa 100 000 kruunua (noin 8 700 euroa) palkkioksi onnistuneesta murhasta.
Poliisi on kuitenkin jäljillä ja 14-vuotiaan isä on ottanut poliisin yhteyttä, että poika on kadonnut. Poika jäljestetään junaan, josta poliisi ottaa hänet kiinni kera kassillisen kruunuja. Samaan aikaan muutkin jengin alaikäiset jäsenet otetaan kiinni ja huostaanotetaan.
Tässä yhteydessä selvisi, että heti murhan jälkeen Jääkylmiltä Jäbiltä oli tilattu kaksi uutta murhaa, mutta jotka huostaanottojen seurauksena siirtyivät ainakin toistaiseksi tulevaisuuteen.
Asiahan ei etene käräjille, sillä toistaiseksi alle 15-vuotiaat eivät ole teostaan vastuussa, eli alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Tämä tarkoittaa, että heitä ei voida tuomita rikoksista oikeudessa, vaan heidän tekonsa käsitellään sosiaalihuollon kautta. Esimerkiksi vakavissakin rikoksissa, kuten murhissa, alle 15-vuotiaat eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaan heidän tapauksensa siirtyvät sosiaaliviranomaisten käsiteltäviksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi murhista epäiltyjä alle 15-vuotiaita pidetään kyllä x-ajan suljetuissa lastenhuollon sosiaaliyksiköissä, mutta oikeudenkäyntiä asiasta ei tulla istumaan.

Ei tähän auta mikään muu kuin että rikosoikeudellinen vastuuikä lasketaan 10 vuoteen, vankilapaikat täysikäisille roistoille haetaan Burundista ja näille nuoremmille Ruotsista.
Eikä kenellekään anneta alennuksia, koppikorvauksia tms paskaa, ei määräalennuksia, ei mitään lievennyksiä.
Luustoiän määritykseen. Useimmat ilmoittavat ikänsä nuoremmaksi, että lapsilisät juoksevat muitten tukien lisäksi.
Ruotsalaiset saivat väännettyä kansankodistaan mm. kansainvälisen kalmiston
Tukeva oksa, pätkä köyttä ja kille tanssimaan.
Kyllä lakeja pitäs päivittää tähän päivään, nämä ovat julmia tappajia, ei mitään äidin tissiposkia.Tämä alkaa yleistyä kun tuomio on että viettävät pari vuotta jossain ”hoidossa” ja vapaaksi. Sama homma jatkuu.
Pääasia että on mielekästä puuhailua, ettei syrjäydy!
Kyllä Ruotsiin voisi ihan tämänkin tarinan perusteella perustaa lapsivankila. Nämä kakarat aivan hyvin tietävät mitä ovat tekemässä. Täysin kieroon kasvaneita ja yhteiskunnalle hengenvaarallisia. Ei päänsilitys auta. Sama oikeudenkäynti kuin aikuisille.
Täsmälleen samaa mieltä. On aika lopettaa lässytys lapsista on ja muutoinkin suhtautua noihin kuten aikuisiin. Siviilimaailmassa ei ole vielä ymmärretty sitä mikä sotilasmaailmassa on ollut aina selviö.
On ihan sama kenen kädessä ase on, se ase ei sitä tiedä. Lapsen ampuma luoti tappaa siinä missä ammattisotilaankin.
Hullutten huoneeltakaan ei välttämättä pääse pois lainkaan.
Sehän svenskeillä nyt jo on käytössä.
Nyt on kyllä sellainen tapaus, että tunnen syvää onnea siitä tosiasiasta, että suvaitsevaisuus tekee maailmasta niin valtavan paljon paremman paikan. Kansankoti ei ole enää kansankoti, vaan se on nyt koko maailman koti. Aivan kuten alusta asti on suunniteltukin.
Kuinka kekseliäitä ja yrittelijäitä nuoria suvaitseva yhteiskunta tuottaakaan.
Onnea vaan sinne lahden toiselle puolelle.
Omassa lapsuudessa 14v ammuttiin lutkulla korkeintaan rottia kaatopaikalla. Ei kukaan olisi voinut villeimmissäkään kuvitelmiissaan alkaa ihmisiä räiskimään tuolloin sinivalkoisessa maalimassamme.
Rikkautta
Runo:
Pistooli yössä pamahtaa
mamujengi kavahtaa
uhri tuskasta parahtaa
kylmä aamu sarastaa
Ja se pituinen se.
Olipa kerran somali. Ruikuli
Ratkaisuehdotus: Annetaan ”Jääkylmät jäbät” jengille DEI koulutusta ja koulutetaan heille riittävä tietotaso seksuaali-identiteetti ongelmista sekä tarvittaessa annetaan ”Jääkylmille jäböille” ilmainen sukupuolen vaihto.
Muutaman kuukauden perusteellisen Woke koulutuksen jälkeen Jääkylmät jäbät eivät enää ampuisi ketään, vaan marssivat bridemarsseilla sateenkaari lippu kädessä muiden vailla oman elämänsä suuntaa olevien kanssa yhdessä. 😆😅🤣
Ei voi kuin nauraa. Luulisi että tässä kohtaa oltaisiin jo opittu jotakin? Miten olisi, että todella vakavista rikoksista annettaisiin aikuisten rangaistukset?