Turvapaikanhakijat pääsevät edelleen Suomeen, tavallisen ihmisen matkat Pohjoismaiden välillä vaikeutuivat radikaalisti


images

Kun kuuntelin Ohisalon puhetta tiedotustilaisuudesta niin odotin koko ajan vain sitä, milloin tärähtää eetteriin ”läpsyttäjät pääsevät maahan ja heillä on oikeus hakea turvapaikkaa”.

Tiesin, että se tulee ja tulihan se sieltä. Tilanne on siis seuraava: Pohjoismaan kansalaisten matkustamista maiden välillä rajataan melko radikaalisti. Esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta Suomeen tuleva ei pääse Suomeen ihan noin vain. Myöskään Suomesta ei pääse Norjaan. Ruotsiin pääsy on toistaiseksi vähän avoin, pyritään selvittämään rajoittaako Suomi ulosmatkustamista omilta kansalaisiltaan, jotka ovat kirjoilla toisessa maassa.
Mutta sitten toisaalta Ruotsista tulevat laittomat kolmansien maiden miehet pääsevät Suomeen. Riittää, että sanoo taikasanan. Aivan älytöntä. Ruotsista Suomeen pyrkivä ruotsalainen mies ei pääse ihan noin vain Suomeen mutta Ruotsista Suomeen tuleva laiton tulija pääsee.
Mutta, tilannehan on ollut tähänkin asti se. Tavallinen maiden välillä matkaava Pohjoismaan kansalainen joutuu esittämään rajalla passin, henkilöpaperin tms. asiapaperin. Ilman tätä rajan yli ei pääse, jos sitä siis kysytään. Mutta sitten laiton tulija pääsee ilman mitään papereita.
 
 


59 thoughts on “Turvapaikanhakijat pääsevät edelleen Suomeen, tavallisen ihmisen matkat Pohjoismaiden välillä vaikeutuivat radikaalisti”

  1. Ei mitään uutta Suomaliassa.
    Jos valkonaamalla ei ole paperit mukana, eikä kerro oikeaa henkilötunnusta niin poliisi laittaa koppiin. Kun läpsy valehtelee ikänsä ja nimensä niin hänet palkitaan asunnolla ja Kela-goldilla.

    1. Juu. Minäkin sitä ohisalon lausuntoa odottelin. Eli sieltä vaan morjestellen hölmölään. Paljonko näille on varattu rahaa. Onko tarpeeksi? Kun ne sopimukset ja että ne menevät kaiken edelle. Ettei sitten syytetä rasistiksi jos pätäkkää yms tule tarpeeksi.

    2. En tiedä kauan muu hallitus katsoo vierestä vihreiden sabotointia.

      1. Tuskin. Samaa porukkaa ovat samalla arvopohjalla. Saattaa se näytön vuoksi potkia Ohisalon pois koska Ohisalo suorastaan provosoi ja vittuilee kansalaisille kaikissa mahdollisissa käänteissä.

      2. Ohisalo on Marinille varsinkin nyt pandemian aikaan erittäin hyödyllinen. Kysykää vaikka Rinteeltä. Toki olisi upea juttu, että Vihreä-natsi suljettaisiin kentän ulkopuolelle, mutta kun tietää sen mahtavan faktan että Vihreät ympäri läntistä maailmaa saavat kannustusta toisiltaan – sekä rahaakin enemmän kuin cafe-latten hinnan, ei silti pidä voipua epätoivoon.
        Vihreä liike on ERITTÄIN VAARALLINEN.

      3. Vihervasemistolainen liike olisi kenties viisasta julistaa myös pandemiaksi ja siihen sairastuneet karanteeniin?

      4. Unohdin mainita notta karanteeniin jälkeen nämä tulisi lähettää Pohjois-Koreaan suuren johtajansa Kimin oppiin tai vaihtoehtoisesti Afrikkaan……..

      5. HH. Älä muuta sano. Sinne vaan sharia-maihin levittämään ilosanomaa Pohjolasta. Voi käydä kuten niille skandinaavi-tytöille kävi Marokossa.
        PS. Kun lukee Vihreiden puolueohjelmaa, niin tuntuu kuin lukisi jonkun kultin tai lahkon perussääntöjä. Sekä se on aika sama joka maassa. Pistää miettimään.

      6. KJ on aivan oikeassa.
        Todellisuudessa Ohisalo on Sanna Marinille suorastaan hyödyllinen tapaus, sillä hänen ansiostaan Marinin oma linja saadaan näyttämään jo suhteellisen asialliselta ja siedettävältä äänestäjien ”maltillisen enemmistön” silmissä.
        Politiikan tekemisessä on tämäntyyppisiä taktisia kuvioita pyritty hyödyntämään jo vuosikymmenien ajan.

      7. Valitettavasti Marin ei pysty sitä tekemään vaan Ohisalon olisi erottava itse tai saatava eduskunnalta epäluottamuslause.

    3. Toisaalta, jos Suomi ei suoraan lennätä esim. Kreikasta, al-hol’ista, niin luojan kiitos välissä on maita, jotka eivät laske läpi, PAITSI tuo itsetuhoinen maa RUOTSI, joka voi edelleenkin tuupata juniin, laivoihin, jotka vielä kulkevat, ylijäämäihmiset siirtäessään ongelmaa eteenpäin.

      1. Hyvä teoria. Paitsi että kyllä suoraan suomeen tuodaan. Se on varma. Johsn se oli haaviston kusetus ns päänavaus. Sitä seurasi ohisalo 175. Eli isis on tervetullut. Ja kaikki ankkuri partalapset. Kaikki annetaan. Ja jos oikeiteen joutuu, ehdollista. Ja suomen veronmaksajat hoitavat kustannukset. Tekijälle kansalaisuus, jotta voidaan sitten uskotella että hyvin on kotoutunut. Ja sitten aloitetaan se perheenyhditäminen. Ja jos käy niin, jotta tulee kunniamurha. Jota ei voi peitellä koska some. Siinä tapauksessa lyödään eetteriin dokumenttia natseista. Sen perään dokumenttia afrikan ubdallista. Sen perään dokkari jne hassanista. Jotka ihmettelevät miksi homma ei toimi. Vaikka rahaa on kylvetty kymmeniä miljardeja tai siis satoja. Nyt he tulevat tänne vittuilemaan.

      2. Pahoittelen kirjoitus virheitä. Kännykästä kirjoitan. ( tietokoneelta) . Ostin alkoholitonta olutta. ( siis 5.2 ) .

      3. ”itsetuhoinen maa RUOTSI, joka voi edelleenkin tuupata juniin, laivoihin, jotka vielä kulkevat, ylijäämäihmiset siirtäessään ongelmaa eteenpäin.”
        Miten muuten Ruotsi ja Turkki lopulta eroavat toisistaan, jos molemmat kuljettavat turvapaikanhakijoita naapurin rajalle tyrkylle? Vastaus: eivät mitenkään. Kerta kaikkiaan oksettavaa touhua.

      4. SF Kuulin helkkarin hyvän idean Ruåttin puolella tapahtuvasta rautatiesiltojen kierrätyskäytöstä. Niillähän menee koko kesä betonin kuivumista odotellessa. Sota-aikaan kai kipattaisiin maa-ainesta monttu täyteen ja kiskot siitä yli, mutta ne eivät koe olevansa sodassa Suomea vastaan, joten konsti on varsin tehokas.

    4. No minä löin turpaan tälläistä rullahuulta. Ja perään vaimoni veti oikean suoran. Mistä ilman vitsailuja olin vakuuttunut. Ja tämä tapahtui 10 v sitten. Nykyään olisimme menettäneet kaiken.
      vakuuttunut.

  2. Tuskin monikaan kehitysmaalaisten massiivista maahantuloa kannattava suostuisi henkilökohtaisesti siihen turvattomuuden nousuun ja elintason laskuun, mihin suuri osa suomalaisista taakankantajista lopulta joutuisi.
    He siis ilmeisesti kuvittelevat olevansa muiden ihmisten yläpuolella.

    1. Nää suomalaiset kansalaiset, jotka ovat suopeita kehitysmaalaisten laajamittaista maahanmuuttoa kohtaan ovat naiiveja, idiootteja tai vinksahtaneita.
      Eivät tajua mihin paskajamaan tää maa ajautuu tuon myötä ja siitä jamasta ei olekaan enää oikeen ulospääsyä.
      Lisäksi lähes kaikkien elintaso romahtaa. Turha sitten inistä – paitsi niiden, jotka tätä ovat vastustaneet lähes alusta asti.

  3. Rynnäkkö Ruotsista tulee kuukauden kuluessa.
    Ja kaikki ruotsalaisetkin jotka ulkonäöltään muistuttaa afrikan tai lähi-idän moniosaajaa pääsee taikasanalla rajan yli.
    Kysynpä vain miten heille meinataan järjestää ne hotellitasoiset oleskelut Suomessa?
    Sairastuneethan menee tietysti suomalaisten ohi siinä vaiheessa kun kaikkia ei voida hoitaa.

    1. Perusswenssonin talous lepää pitkässä asuntolainassa missä lainasta maksetaan vain koron osuus, säästöt oli osakkeissa joissa arvo tulee pandemian edetessä laskemaan reilusti. Tähän päälle lomautus tai konkka, niin perusswenssonin pomppa on kanissa ja kultamunat Suomessa.

    2. ”jotka ulkonäöltään muistuttaa afrikan tai lähi-idän”
      Meinaatko että ruotsalaisia todella syrjittäisiin vain ulkonäön perusteella?

      1. Vastaus. Se on varma. Jos ei kuitenkaan ulkonäön perusteella. Mutta yk:n määritelmän mukaan. Sekä ideologia. Sekä syyllistäminen siirtomaista. Sekä että olemme vastuussa hyvinvointi vsltioina kakkien pelastamisesta. Sekä koska olemme natseja, koska olemme isovanhempamme tämän hyvinvointi yhteiskunnan ovat mahdollistaneet. Ja kun maksamme miljardeja kehitystukea, korjaan kun olemme maksaneet. Niin miten he kiittävät? Pelkkää kaaosta ja ongelmia.

    3. Tämä on todella vastuutonta toimintaa tänä aika, KUORMITTAMAAN VIRKAMIESKUNTAA PÄÄSTÄKSEEN KELAN KULTAKORTTIASIAKKAAKSI JA KUOMITTAMAAN TERVEYDENHOITOALAN HENKILÖSTÖÄ.
      SAMAAN AIKAAN EI SUOMALAISILLE ASUNOTTMILLE TÄSSÄKÄÄN TILANTEESSA MUUTA KUIN
      TAIVAAN ALUS PAIKKOJA

  4. Uusaatelisto, aatelisto, papisto, porvarit ja talonpojat sanoo:

    Taitaa olla niin että Corona on ainoa toivomme?

  5. Läpsyttelijöitä koskee IHMISOIKEUDET, meitä muita ei.
    Mistäköhän sellaiset saisi hankittua?

    1. Ei saa edes isolla rahalla. Vihervasemmistolaisessa narratiivissä läpsyillä on kyseenalaistamattomat ja rajattomat ihmisoikeudet. Dhimmeillä on vain välttämättömät jos niitäkään, varsinkin jos ne oikeudet menee läpsyjen kanssa ristiin.
      Muurahaiskansalaisen oikeus on pitää turpa kiinni, maksaa vihervasemmistolainen unelma ja mielellään kuolla pois pilaamasta unelmaa.
      Mätäsalo toimii täysin ideologiansa mukaisesti, maksoipa se sitten vaikka jokaisen Suomalaisen hengen, shit happens.

    2. Jaa-a. Hyvä kysymys. On lottovoitto syntyä suomeen. Tai ainakin lototaan niin perkeleesti, jotta pääsisi pois. Vai miten se meni? Mutta ei kannata enää lottoakaan pelata. Ne perkeleet vievät nekin rahat mitkä pelataan.

    3. Vedä naama kenkälankilla ruskeaksi ja vaihda nimi Mohammediksi. Rahantuloa Kelasta ei voi estää sen jälkeen ja ihmisoikeudetkin paranevat kertaheitolla.

  6. Eikö tätä maasta löydy ketään , joka taluttaisi tuo akan pois . Ei pysty ymmärtämään .

  7. Mahtaako kepuliväki päästä Suomeen vain Ruotsin maarajan kautta? Sieltä tuskin tulee tänne mtään matu-tsunamia. Jotkut pelkää tautiakin, jota tosin meillä ei ole paljon.

    1. Vastaan lerppapeukuttajille. EU:n ulkorajat pannaan kiinni. Suomi on jo omalta osaltaan päättänyt rajojen sulkemisesta. Mistä se kepuliväki pääsee tänne?
      Tilastoituja koronatartuntoja on tällä hetketkellä 340.

    2. Eihän sieltä ennenkään ole matuja tullut. Turhaa Puuttinismia pelätä, kuten koronaakin Puuttini vääristelee.

  8. Sotketaan Suomalaiset suohon ja nostetaan maahantunkeutujat taivaisiin. Pitäisi olla päin vastoin.

  9. Rajojen sulkemiselta vie pohjan, kun sitä noudatetaan vain omien kohdalla, mutta maailman toiselta puolelta tulijoille raja on auki vaikkei olisi papereita ja vaikka tulisi tartuttamaan. Ohisalon tyytyväinen ilme kun sai heitettyä tiedon kuin märän rätin uhrauksiin valmistuneille kansalaisille – laitanpa vielä tämän harmiksenne.
    Millainen lienee laittomasti maassa olevien koronatilanne, heille järjestetty maksuton terveydenhuolto vie kovasti tarvittavia resursseja laillisesti maassa olevilta. Hallituksen huoli terveydenhuollon selviytymisestä pandemian oloissa ei ole nostanut esiin tätä ongelmaa, tavan kansalaisilta kyllä kiireetön hoito siirtyy hamaan tulevaisuuteen.
    Ohisalo on kykenemätön luomaan uskottavuutta pandemia-ponnisteluille, hänen toimintansa suomalaisia vastaan turvapaikka- ja kiintiöpakolaiskysymyksessä, hänen natsi-puheensa ja kiihkeä suhtautumisensa ilmastonmuutokseen estää häntä saavuttamasta kriisitilanteessa tarpeellista yhteistyön henkeä. Toivottavasti hänet saadaan syrjäytetyksi.

  10. Buhahaha! Poliisin säännöt eivät koske koskaa matuja – ainoastaan valkoisia. Miksi valkoisten pitää noudattaa sääntöjä joita ei noudata poliisit eikä matut?

    1. Tähän on pakko kommentoida, kun reilu pari sitten Kolehmainen sanoi jossain radio-haastattelussa, että ODOTAMME matujen (ei tietenkään kutsunut näitä moniosaajia nimellä matu) oppivan yhteiskuntamme säännöt nopeasti. Se nauratti silloin koomisuudellaan, varsinkin kun MV-lehtikin oli juuri muiden muassa uutisoinnut paperittomista ja kirjoitustaidottomista sosiaalisurffaajista. Enää ei naurata, koska suurin osa heistä ei edes yritä oppia ensimmäistäkään sääntöä.
      Olen joskus ollut vankilassa muutaman kuukauden ja vaikka kaikki väittävät että ne ovat kuin hotelleja – ei se pidä paikkaansa. Mietinkin sitä että kuinka hyvä jengiytymispaikka suomalainen paskalaitos on omien maidensa vankiloihin. Saavat varmasti tehokkaasti tulkkiensa ja muiden kautta käskyjä ulos katusotureilleen.
      Tätä olisi tutkittava ja julkaistava tiedot.

    2. Näyttää poikkeustila menettävä tehonsa, kun kutsuvieraat saapuvat

  11. Lapsettoman sisäministerin Ohisalon äidinvaistot ovat heränneet.
    Näyttää siltä, että maamme etu on, että sisäministeri saa oman partalapsen!
    Mitä mieltä mahtaa sisäministeri Ohisalon ”mies” olla tällä hetkellä?

    1. Ohisalo on varmaan kykenemätön saamaan lapsia ja katkeroituneena haluaa tuhota koko maan.

  12. Voipi olla Torniossa melko paljon turvapaikanhakijoita, kun Ruotsista loppuu sapuska.

    1. Mitään sapuskaa ei pidä swedustaniin antaa.Ainoastaan sianlihaa ja sikanautaa voi myydä kovaan hintaan.

  13. En tohdi selvittää, laitetaanko (ilmeisen perusteettomaksi tiedettyjä) turvapaikkahakemuksia tekevät Suomeen tulijat edes karanteeniin.

  14. Jokainen joka jättää paperit kotiin ja sanoo asyl pääsee.
    Tosin valkoihoisista en mene takuuseen.

  15. Tämä on se pakollinen vihervasemmistotwisti, jolla pahimmat haittapuolueet on saatu koko poikkeustilan taakse eli poljetaan vain tavallisten ihmisten perus jai ihmisoikeuksia. Luuleeko joku että polpo lähtee näitä paimentamaan jossain Helsingin kehisaluleilla kokoontumisrajotuksissa siinä missä suomalaisille jo huudettaisiin ja uhattaisiin sakoilla?

  16. Törkeää politikointia ja moraaliposeerausta omalle äänestäjäkunnalle koko kansan terveyden ja hengen kustannuksella. Niillä jotka tämän junailivat/hyväksyivät ei pitäisi olla mitään asiaa päättäviin asemiin. Todennäköisesti hutisalo vaatimalla vaatinut tätä. Täysin edesvastuutonta ja maanpetoksellista toimintaa.
    Kun Ruotsi ei tee mitään enneltaehkäisevää ja terveydenhuollon tms. kapasiteetti loppuu sieltä voi alkaa tuhansien taudinkantajien ryntäys Suomeen siinä vaiheessa.

    1. Lööperi huomasi että tuli otettua liikaa matuja.
      Nyt se keksi miten niistä pääsee eroon. Routa porsaan hölmölään ajaa vai miten se meni?
      Matut tulee Suomeen hoidattamaan tartuntaansa ja vievät suomalaisten sairaalapaikat.
      Hutisalo määrää kunniavieraat etusijalle hoidoissa.

  17. Ohisalo vituttaa kuin pientä oravaa jolla on käpäy jäässä ja hammas poikki. Oli suunnitellut tuovansa karvapalleroita noilta leireiltä oikein urakalla ja nyt korona saatana pisti suunnitelmat vituiksi. Vihreät itkevät itsensä iltaisin uneen kun mahtava suunnitelma massivista siirroista tuhoutui hetkessä.

  18. Koraaniin sairastuneet ovat suurempi uhka kuin koronaan

  19. Mistäs tällainen Oh(ar)isalo oikein putkahti pinnalle?
    Kyllä te hänestä eroon pääsette kunhan äänestätte oikein.
    Ja jos ette pääse niin suuri osa Suomen kansasta on idiootteja.

    1. Punikkipolpon kasvatuslaitoksesta. Ei muutoin ministeriksi pääse.
      Varsinkaan mustanappulointiministeriksi.

  20. Olisihan se hassua jos Ohisalo, halatessaan lentokentällä tänne haalimiaan muslimeita, saisi heiltä tuliaisina ankaran virustartunnan ja tulisi aikamoinen iso pipi. Muistakaa: jokainen tänne elätettäväksi tullut maksaa MILJOONAN, ja se miljoona otetaan SINULTA, VANHEMMILTASI JA LAPSILTASI. Siihen miljoonaan vielä päälle loisen tulevat veropetokset, tukihuijaukset sekä rikokset kaikkine korvauksineen ja asianajajakuluineen. Yksi huonosti käyttäytyvä loinen maksaa SINULLE elämänsä aikana helposti kaksikin miljoonaa. Noooh, tämä yksi loinen sitten tietenkin LISÄÄNTYY hurjaa vauhtia.. Siitä vaan laskemaan mitä tämä kaikki maksaa. Niitä rahoja ei ole, joten ne otetaan sinulta. Miksi? Mitä varten? Jotta vasemmisto saisi MIELIHYVÄÄ, tunteen siitä että on ”auttanut” mukapakolaisia.. Omiaan vasemmisto ei halua auttaa yhtään ikinä missään koskaan. Ei edes pandemian aikana, eheeeei. Pysykää himassanne, syökää tonnikalaa kun me roudataan tänne lisää sossuelättejä. SAATANA MITÄ AIVOVAMMAISTA TOIMINTAA!!! KAIKKI MAAT JOTKA PAKOLAISIA HAALIVAT OVAT NYKYÄÄN PASKOJA MAITA!!! PAKOLAISTEN TAKIA!!!!! EIKÖ MITÄÄN OPITA???????Vasemmistolla on crazy cat-lady syndrooma. Haalitaan elukoita saatanasti ja LUULLAAN että tehdään hyvää. Vasemmisto on Suomen tuho. Vasemmisto on syöpää.

  21. ”Esko Aho IS:lle: Tilanne on vaarallisempi kuin 1990-luvun lamassa 14.3.2020” Suomen talous saattaa olla jo nyt pahemmassa tilanteessa kuin mitä se oli 90-luvun lamassa – Talous romahtaa kymmeniä ellei jopa satoja miljoonia päivässä. Suomalaisia tulee tätä menoa kuolemaan itsemurhiin, epätoivon aiheuttaman terveydentilan menetyksiin tai Korona-virukseen. Suomen hallitus on todella vaarallinen omille kansalaisilleen, niin kauan kun siellä on vihreiden ”Hutisalo” ja ”Paavisto”. Enää kysymys kuuluu miten hallitus saadaan kaadettua poikkeustilan aikana ja suomalaisten terveys ja toimeentulo turvattua, kun kansalaisia on kielletty kokoontumasta? Miten saamme suomalaiset pois uinuttavien ja moraalittomien viihdeohjelmien parista näkemään vallitsevan todellisuuden ja Talvisodan hengen takaisin?
    https://www.verkkouutiset.fi/esko-aho-islle-tilanne-on-vaarallisempi-kuin-1990-luvun-lamassa/

  22. Vieläkö joku on sitä mieltä että vihreät stalinistihuorat ja erityisesti täti aurinkoinen ohisalo eivät ole maanpetturihuoria?Perkele.Tiedoksi vaan kommarit että jos näen yhdenkin teistä vihreitä äänestäneistä,tukeneista,avustaneista huorista missään lähelläkään sairaaloita VARASTAMASSA muilta resursseja mihinkään hoitoon tämän epidemian aikana kohtelen teitä kuin joukkomurhaajaa toimissaan.Suosittelen samaa muillekin.Kommarihuorien on aika maksaa rikoksistaan kansaa vastaan.TE pidätte rajoja auki kulkutaudeille -ja joukkomurhaatte Suomalaisia joten TE tulette olemaan ne jotka kuolevat ensimmäisenä.Onnea huorat.Sitä saa mitä tilaa.Terveisiä polpolle.Ei kiinnosta vittuakaan.Tulkaa hakemaan.Saatte ilmaisen koronan.

  23. Tässä kansan ykkösvalehtelijamuslimi käskyttää Suomea https://www.kansalainen.fi/sdpn-hussein-al-taee-haluaa-paperittomille-asunnot-koronaepidemian-hidastamiseksi/
    Itse ehdotan että maassamme oleskelevat/loisivat, negatiivisen turvapaikkapäätöksen saaneet, eivät enää saisi kuormittaa yhteiskuntaamme/sairaanhuoltoamme/byrokratiaamme tehtailemalla valituksia valitusten perään, vaan heidät pitää poikkeuslailla/väkivalloin poistaa maastamme erikoispikavauhtia. Coronavirusepidemia ei saa olla mikään ilmaislippu yhteiskuntaamme. Päinvastoin; coronavirusepidemiatilanteessa on turvattava oman maan kansalaiset ensin. Nyt riittää tämä saatanan pelleily ja valehtelijaloisten mielistely. Sinulla on MONTA negatiivista päätöstä, meillä on muutakin mietittävää kuin sinun sosiaalituet ja loputon muslimikitinä joten painu HELVETTIIN täältä!

  24. Vallassa olevat poliitikot on saatava tuomion eteen talouselämän sabotoinnista ja turhan paniikin levittämisestä. Heidän on korvattava laajamittaiset vahingot kansantaloudelle omasta taskustaan.
    Suomessa ei ole mitään koronaviruksen epidemiaa. Eikä koskaan ollut. Vaikka rikolliset poliitikot näin väittävät.
    Epidemic [noun] (medical) an outbreak of a disease that spreads rapidly and attacks very many people.
    Melkein kahdessa kuukaudessa 336 sairastunutta maassa jossa sesonki flunssaan sairastaa keskimäärin 2000-3000 henkilöa viikossa, EI OLE suuri eikä nopea leviäminen.

  25. EU.komissio on jo sulkenut kuukaudeksi ulkorajat kysymättä Ohisalon lupaa.
    Turkki on myös sulkenut Kreikan ja Bulgarian vastaiset rajansa. Kreikka kesti rynnistyksen ja nyt voi jo hellittää. Eläköön Kreikka joka puolusti meitä kaikkia!

  26. Eli huijareiden ja rikollisten oikeus huijata edelleen menee suomalaisten hengen ja terveyden edelle.
    Sisäministeri vilkuttaa jatkuvasti vihreää valoa kriittisissä tilanteissa. Tiedä mistä niitä alkaa seuraavaksi lappaa ja minkä reitin ne seuraavaksi keksivät kun sisäministeri käytännössä kutsuu huijareita tulemaan.
    Vitsillä sisään. Tämä on tämän hallituksen linja.

Comments are closed.